Lue keskustelun säännöt.
Kissa pöydälle: lapsi kärsii masennuksestani.
17.04.2009 |
Tiedostan, että olen usein tosi poissaoleva myös lapseni seurassa, ja lapsi on alkanut oireilla: yrittää kiukuttelemalla, sotkemalla tms. hakea huomiota. Hän on joutunut myös todistamaan aika ikäviä riitoja minun ja miehen välillä (näissäkin taustalla sairastumiseni ja siitä seuranneet taloudelliset ongelmat). Lapsi on 6-vuotias ja päivisin eskarissa/tarhassa. Hän käyttäytyy hyvin hoidossa, on sosiaalinen ja kehitys on vähintäänkin ikätasoista. Yritämme elää ns. normaalia elämää masennuksestani huolimatta, tehdä välillä kivojakin juttuja perheen kanssa, mutta välillä minulla on tosi huonoja päiviä ja asiat eivät luista. Mies on sairastuttuani joutunut ottamaan minua enemmän vastuuta lapsenhoidosta ja kotitöistä. Syyllisyys erityisesti lapsen laiminlyönnistä (lähinnä henkisestä - ruokaa, puhtaita vaatteita ym. meillä kyllä on) on kova. Miten masennusta voisi selittää lapselle? Lapsethan usein luulevat, että vika on heissä, jos perheessä on ongelmia.
Kommentit (7)
Olen useinkin miettinyt lasten jaksamista masennusperheissä. Apua lienee vaikea saada ja lastensuojelun piiriin ei varmaankaan moni halua (eikä esim. ap:n tapauksessa varsinaisesti kuulosta aiheelliseltakaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan olla, että lapsesi reagoi poissaolevuuteesi ja kaipaisi vaan lisää huomiota? 6-vuotiailla on monesti myös uhmakausi.
Ei kannata syyllistää itseään sairaudesta, varsinkin kun lapsesi pärjää hyvin hoidossa. Ja muutenkin on hieno juttu, että miehesi osallistuu! Niinhän sen kuuluukin olla.
Meillä on myös 5v. osapäivähoidossa mielenterveysongelmieni vuoksi ja huomaan, että kiukuttelua on eniten hoitopäivien jälkeen. Tilanne rauhoittuu kun ollaan kotosalla. En ole osannut ajatella, että syy olisi minussa. Hoitopäivätkin voivat olla hänelle rankkoja.
Vähän armoa itsellesi, ap. Kuulostat minusta hyvältä äidiltä. Lapsillekin voi jotain kertoa masennuksesta, siitä on olemassa kirjojakin. En vaan valitettavasti muista niiden nimiä.
Mies on jäänyt kotiin taaperon kanssa, minusta ei ole kuin satunnaiseen leikittämiseen ja "näyttämön takana" tapahtuvaan huolehtimiseen (pyykit, ruokahuolto, miehen ohjeistaminen jne.). Sairastan masennusta ja persoonallisuushäiriötä.
Lapsi on alkanut kiukkuamaan oikein kunnolla. Niinä päivinä milloin olen aamusta asti mukana touhuissa, hän voi hyvin ja on iloinen mutta muut päivät ovat yhtä helvettiä. Koko ajan kiukkuaa, katsoo minua tuimasti ja heittää tutilla päin. Lapsi on kuitenkin kerhossa jne. aivan täydellinen tapaus, hoitajien suosikki ja mummon oma kulta. Mies ei ota lapsen kiukuttelua raskaasti, hänestä se alkaa menemään uhman puolelle jo iänkin puolesta (lapsi on 1v9kk), minun sydäntäni kylmää aina kun kirja tai tutti lentää eteeni.
oletteko hoidon piirissä? minä sain psyk. polilta (sama kuin joidenkin paikkakuntien MTT) opaskirjasen, joka on tarkoitettu masentuneiden vanhempien lapsille:
Miten autan lastani? Opas vanhemmille, joilla on mielenterveyden ongelmia. Tytti Solantaus ja Antonia Ringbom.
Opasvihkosessa puhutaan vanhemman mielenterveyden ongelmien aiheuttamista huolista: huoli lapsista ja lasten tulevaisuudesta, huoli omasta tilanteesta ja vanhemmuudesta. Oppaan avulla vanhempi voi käsitellä omaa sairauttaan, löytää välineitä keskustella sairaudestaan ja sen vaikutuksista perhe-elämään lapsensa kanssa sekä saada tietoa eri tukitoimista.
Tilaus: otu@omaisetpsyuusimaa.fi tai puh.09-6860260
suosittelen. polillani järjestettiin myös nk. interventio, mikä tarkoitti yhteistapaamisia koko perheen ja kahden työntekijän kanssa. näissä tapaamisessa kartoitettiin lapsen tilannetta, kuinka hänellä menee, sekää laadittiin suunnitelma, jolla edesauttaa lapsiomaisen jaksamista.
kannattaa tutustua myös Vertti-toimintaan: esim
http://www.otu.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=91&I…
Täysin tehotonta oli toiminta kohdallani. Vietin kokeeksi aikaa päiväsairaalassa vanhusten ja syrjäytyneiden keskellä, mitään tekemistä ei ollut ja ajatukset kiersivät kehää lapseen liittyen pahemmin kuin koskaan. Sitten päätettiin että yksilöterapia lakkautetaan psyk.polilta ja tilalle vaan ryhmäkäyntejä. En enää jaksanut vaan lopetin koko paskan.
Nykyään päivät menevät yksi kerrallaan. Joskus olo on loistava, joinakin päivinä olen koko päivän sängyssä ja peuhaan lapsen kanssa vähäsen. Olen oppinut hyväksymään tilanteeni sikäli etten enää valvo koko yötä stressaamalla ongelmistani vaan annan itselleni anteeksi. Jos jo aamusta näyttää siltä että lapsi ärsyttää jne., vetäydyn makuuhuoneeseen ja olen siellä vaikka loppupäivän jos olo ei parane. Parempi niin kuin kiukuta miehen ja lapsen vieressä, eihän se heidän syytään ole että minä sairastuin.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toi on niin p:stä että masentuneiden yksilöterapiat muutetaan ryhmämuotoisiksi!
onko sulla mitään lääkitystäkään?
6
käy kotona vain kääntymässä. Huusholli on sitten useinmiten sikolätti ja lapset saavat kolmena päivänä peräkkäin ruuaksi kalapuikkoja. Ei ole varaa laittaa lapsia hoitoon.