Ainoa ihminen jota inhoan on oma äitini

Äitini on ollut masentunut/ahdistunut niin kauan kuin muistan. Jo pikkutyttönä jouduin kuuntelemaan hänen murheitaan ja traumojaan ja sietämään hänen vaihtuvia mielialojaan ja ilkeyttään ja pelottavaakin käytöstään. Nyt olen aikuinen ja äiti itsekin ja pelottaa milloin äitini alkaa selittää masentavia juttujaan lapsellenikin.

Äiti ei hae ammattiapua, ei mielestään sitä tarvitse.

Hän on sinulle tärkeä ihminen, sillä kukaan ei tuhlaa energiaa (inhoakaan) ihmiseen, joka ei ole itselle tärkeä.

Mitä järkeä? Mieluummin ole kokonaan näkemättä ihmistä joka saa aikaan minussa inhon tunnetta. Äiti tai ei.

minun tilanteessani ongelma on juuri se, että niin paljon kuin äitini mielipiteet ja suvaitsemattomuus minua inhottaa, niin silti hänen arvostelunsa aina satuttaa. Koska hän on kuitenkin äitini, niin hänellä on minuun vaikutusvaltaa, vaikka sitä vastaan yritänkin taistella.



Vihaan äitiäni myös.

niin sanotusti katkaista se napanuora. Olet jo aikuinen nainen, äiti itsekin. Joten miksi annat hänelle sen vallan että hänen arvostelunsa sinua satuttaa? Anna mennä toisesta korvasta ulos ja unohda saman tien. Ajattele, että et alennu äitisi kanssa samalle tasolle, kasva aikuisemmaksi kuin hän on. Muuten pysyt ikuisesti pikkutyttönä, joka on äitinsä henkisen alistamisen kohteena.

Sama

Auttaa, kun kuvittelet äitisi olevan rumia puhuva pikkulapsi tai ajattele, että dementtiyttään puhuu mitä sattuu, koska pää ei toimi. Ole itse se aikuinen ja ohitat ikävät puheet.