Noin 170 cm pitkät ja 60-kiloiset, mitä vaatekokoa käytätte?
Alan pian ompelemaan itse vaatteeni, kun en löydä sopivia. 38-kokoisten paitojen hihat ovat liian lyhyet ja jos ostan 40, se roikkuu hartioista. Takkien ostaminen on myös yhtä helvettiä, housuista puhumattakaan. Jos housut ovat takapuolesta sopivat, niiden lahkeet ovat puolisääressä.
Luulin olevani melko keskikokoinen, mutta en löydä istuvia vaatteita mistään. Säännönmukaisesti tulen ostaneeksi kokoa 40, joka sitten tuntuu säkiltä ja menettää muotonsa päälläni. Jos kuitenkin ostan kolmekasia, näytän siltä kuin kulkisin viisitoistavuotiaana ostettu vaate päällä, kun hihoista jää puuttumaan pituutta.
Kommentit (30)
mutta minulla myös ongelmana pitkät kädet ja leveät hartiat.
Koot ostan myös 38/40 ja M/L, mutta usein juuri hihan pituus ratkaisee, mikä koko on otettava.
Yksi talvitakki minulla on jopa kokoa 42 ja siinäkin hiha on juuri ja juuri ranteeseen saakka.
Minä olen sinua isompi, 173 cm ja 61 kg, käytän kokoa 36. En voisi IKIMAAILMASSA kuvitellakaan vetäväni päälle kauhtanaa kokoa 40! Mahtuisin kaksi kertaa sellaiseen kaljasaavinpeittoon. Täytyy vain etsiä vaate, joka on mitoitukseltaan pidemmälle immeiselle tehty, eli hihat ovat pitkät (tai sitten suosiolla 3/4). Eihän nyt herranjumala sentään pitkä ihminen voi ostaa liian leveää vaatetta vain siksi että saisi tarpeeksi pitkän vaatteen. Missä kaupassa / mitä merkkiä oikein shoppailet? Asutko jossain tuppukylässä jossa on pelkkä Seppälä ja Lindex?
Siis missään muualla kuin täällä av:lla, ei voisi saada tuollaista "v***u-vastausta tällaseen kysymykseen! Ja vielä se, että osa meistä viidestä miljoonasta suomalaisesta TODELLAKIN asuu pienemmilläkin paikkakunnilla ja pärjää niissä ihan hienosti ilman v**un huutelua :)!
Mutta asiaan.... :). Olen 173cm, 57-59kg ja ostan paidoista kokoa XS-M tai 34-36. Housuista 34-36 tai tuumakokoa W27 L34. Ostan välillä myös nuorten/lasten puolelta kokoa 160cm tai 16vuotiaan kokoa :). Ongelma tosiaan on, että mitään ei koskaan voi vaan nopeesti nappasta mukaansa sovittamatta. Aina on pakko kokeilla sopiiko vaate vai ei. Housuja mun on vaikein saada, koska on aika levee takamus...
minä käytän 36-38 kokoa.. je ne on yleensä ihan sopivia.. tosin sopivia farkkuja en löydä kuin vero modasta... sielläkin vain harvoin on sen näköisiä farkkuja että niitä päälläni haluaisin pitää..
joskus vähän hoikempi, mutta noilla main se pyörii.
Ainakin Zarasta saa housuja, joita minunkin pitää lyhentää, samoin yläosat sopivat aika hyvin. Kannattaa käydä sovittelemassa siellä.
Ostan kokoa 38, ennen 36, ja jotkut vanhoista kolmekutosista (hameet ainakin) menevät edelleen.
sulla ei todellakaan voi olla leveä takamus! :-D Paremminkin vääristynyt minäkuva... ;-P
Mutta asiaan.... :). Olen 173cm, 57-59kg ja ostan paidoista kokoa XS-M tai 34-36. Housuista 34-36 tai tuumakokoa W27 L34. --- Housuja mun on vaikein saada, koska on aika levee takamus...
Mulla on mittaa 177 cm, normaalipaino (vajaa70) ja pitkät raajat. Suurin ongelma on housut. Teinimalleissa löytyy lahjetta, mutta ei mene muuten mukavasti päälle, kun on aika leveä lantio. Tuumakokoa (lahje) 36 löytyy aika harvoin aikuisten malleissa, vyötärö on 29-30 tuumaa..
Espritiltä ole löytänyt parhaat farkut, ne vain tuntuvat menevän aika nopeasti lurppanaksi.
Mä oon 174cm ja 59kg. Vaatekoko 38-40 (joskus jopa 36), riippuen merkistä ja mallista. Housut ongelma. Espritillä löytyy kolme eri lahkeen pituutta farkkuihin, eli vyötärön koko ja lahkeen pituus eri mitoilla. Mistään Lindexiltä, H&M:lta ei tosiaan löydy sopivia housuja.
...Voi olla, että joku tätä kokouokkaa oleva voikin vetää päällensä paitoja jotka kokoa 36, mutta kun yhtälöön lisää D-kupin rinnat, niin voin kertoa että törkeältä näyttäisi!
Eli minä 173cm, 57kg ja D-kupin rinnat joudun kyllä käyttämään 38 kokoa. Pienemmissä jää hihat lyhyeksi ja rinnat nostavat myös paidan helman liian ylös.
Tilasin sieltä kolmekasin takin muutama viikko sitten. Huh, että oli tiukka malli. Vaihdoin 40-kokoon ja apua! Sehän ei istu enää yhtään. Yleensä 38 ja M on olleet mulla ihan ok henkkamaukalla, onko ne pienentäneet kokojaan?
Ja miten voi olla niin iso ero kolmekasin ja neljänkympin välillä?
Käytän kokoja 36-38, XS-S. Ennen synnytystä käytin enimmäkseen koko 36, mutta nyt eivät kaikki vanhat enää mene päälle. Kunhan imetyksen lopetan, niin varmaan taas XS/34 on sopiva yläosa.
Lahkeen pituus on myös minulle ongelmallinen. Zara ja myös H&M ovat olleet viime aikoina ok näistä halvemmista merkeistä. Urheilupuolella ainakin Nikella on myös eri pituisia lahkeita.
Käytän pääasiassa 36-kokoa, joskus 34 ja joskus 38. Tuumakoon farkuissa 27 on passeli.
40 olisi valtava teltta, juuri aamulla kokeilin yhtä (vanhaa, ostin ennen kuin tissit katosi kakkosen imetyksen myötä ;)) jakkua, joka tuota kokoa ja oli ainakin sen 2 numeroa liian iso.
Mulla ei siis ole muotoja nimeksikään, tissit olemattomat b-kupit, takamus aika pieni.
miten ihmeessä jopa 10 kiloa minua painavammat väittävät täällä käyttävänsä XS ja 34-36-kokoisia vaatteita?
Olen 170cm ja 53kg ja kokoni on lähes aina 36 tai S, joskus harvoin se 34 tai XS. Esim. H&M:n vaatteista lähes kaikki on S:ää tai 36-kokoa, farkuissa tuumakoko 28. Harrastan liikuntaakin niin en ihan lösähtänytkään ole malliltani
Olen kyllä kohtuullisen harteikas tyyppi vaikka hoikka olenkin ja mulla on leveä rintakehä. Mieluummin otan siis paidan, johon jää edes vähän pelivaraa kuin risautan sen selästä halki nostamalla kädet ylös ja josta ei tissit kurkista nappien välistä ulos.
Ja harvoinpa mun reidetkään on kolmekutosiin housuihin mahtuneet. Olenko mä vaan niin läski ollakseni 170 cm ja 59-60 -kiloinen?
Siispä ostan useimmiten kolmekasia ja jopa sitä kaljatelttaneljääkymmentä. Ehkä ostan liian isoja sitten, en tiedä. En vaan kestä semmoista makkarankuorioloa.
käytin jopa xs:ää ja 34 vaatteita. Nyt 60kg painoisena käytän 36-40 riippuen merkistä/valmistusmaasta
...ja sitten näyttävätki ikiteineiltä liian lyhyissä paidanhelmoissaan napa ja persvako vilkkuen. Kaikilla ei ole synnynnäistä tyylitajua.
Onko teillä milliäkään liikkumavaraa niissä vaatteissanne??
...ja sitten näyttävätki ikiteineiltä liian lyhyissä paidanhelmoissaan napa ja persvako vilkkuen. Kaikilla ei ole synnynnäistä tyylitajua.
pitkäsäärisille kuten Your Face ja Espritillä.