Onko normaalia, että 7-vuotias ei pyyhi itse takapuoltaan vessakäynnin jälkeen?
Menee siis syksyllä kouluun, itse ihmettelin kovasti kun olin kylässä ja siellä 7 vuotta täyttänyt lapsi huutaa äitiä pyyhkimään.
Lapsi on ihan terve, ei ole siis sairaasta lapsesta kyse.
Kommentit (26)
Että oikein käytte tarkistamassa tai pesemässä loput jämät! Kauheita paineita lapsella, että menisi hyvin. Ei ihme ettei luota omiin kykyihinsä. Tsempatkaa yrittämään, vaikka ei heti ihan onnistuisi oikein tai laatutietoisesti.
Ja missään nimessä kakkaamista ei saa pidätellä. On olemassa myös itseaiheutettua ummetusta, joka syntyy pidättelemisestä. Siitä seurauksena voi olla suolen venyminen ja sen venyneen kohdan laiskistuminen eli ei enää työnnä ulostetta eteenpäin. Tällöin voi päätyä esimerkiksi leikkaukseen, jossa ko. pätkä suolta otetaan pois. Sitä ennen on kivoja suolten tähystyksiä ja varjoainekuvauksia ym. Voin kertoa siskoni lasta seuranneena, että ei ole kiva juttu. Lapsella oli itseaiheutettu ummetus, kun jännäsi koulussa ekaluokalla vessassa käyntiä.
Ja poika opetetaan myös pyyhkimään takaapäin, sukukalleudet edessä voi häiritä operaatiota.
Meillä kesällä 7v täyttävä tuleva ekaluokkalainen (tyttö), ja mielellään huutaa vanhempia pyyhkimään. Kyse ei ole siitä, etteikö itse osaisi, mutta häntä jotenkin se "kakkatouhu" todella ällöttää... Pitää sitä jostain syystä todella vastenmielisenä. Ei mielestämme olla mitenkään opetettu ahdasmielistä suhtautumista tai asetettu kohtuuttomia vaatimuksia, mutta jostain syystä lapsi kokee homman todella vastenmieliseksi. Itse en enää mielelläni mene apuun, mies on meillä "hellämielisempi"... :)
Pienemmät sisarukset sitä vastoin pyyhkivät mielellään itse, heillä vain vielä jälki kaipaa välillä tarkistamista. Ja kuten joku tuossa ylempänä sanoikin, paljon on kiinni kakan koostumuksesta. Meillä keskimmäinen kakkaa useimmiten hyvin "siististi", hyvin vähän on pyyhittävää, mutta esikoisella huomattavasti tahmeampaa tavaraa.
Housut pysyy puhtaina joten en näe mitään syytä estellä omatoimisuutta.
Mutta lapset on tietysti yksilöitä. Kai se hyvä olisi eskari-iässä jo omatoimisesti vessassa selvitä. Viimeistäänkin kouluun lähtiessä.
Musta on ihan käsittämätöntä jos edes eskari-ikäinen ei osaa pyyhkiä. Kyllä sitä miettii, että mikä helkkari tossa lapsessa on vikana ja vanhemmissa. Mä olen yhden ekaluokkalaisen pistänyt itse pyyhkimään takapuolensa kun ei vieläkään osannut. Huusi kellarin vessasta "pyyhkimään" niin että koko koulu raikui. Menin paikalle ja sanoin, että pyyhkii ihan itse, että en todellakaan rupea häneen koskemaan. Kyllä se pyyhki itkun kanssa kun oli niin ällöttävää. Voi luoja kenen se oli ajatellut perseensä pyyhkivän loppuelämänsä aikana, äidin vai?
koulutulokkaan äiti kyselee että voihan joku auttaa lasta pepun pyyhinnässä. Kysellään myös suihkujen perään, että voi kakan jälkeen pestä. Aina sanotaan, että olisi hyvä opetella pyyhkimään itse ja kerrotaan ne vessat, joista suihku löytyy (itse saa suihkutella).
Kyllä näitä hieman erikoisina tapauksina pidetään (ei siis erityisoppilaista kyse).
(Onhan sitä kyselty että voihan ope sitten syöttää jos ei lapsi itse syö tarpeeksi ja vaatteiden pukemisessa tietenkin pitäisi auttaa.)
mutta huutaa aina minut tai isin tarkistaan lopuksi. Meillä tämä on ihan hyvä systeemi ja huomaa, että tyttö on oppinut jo paremmin pyyhkimään kakkapepun, mutta on hyvä käydä vielä tarkistamassa, kun välillä tahtoo jäädä likaiseksi.
että jos jonkun äiti kyselee vessa-apua lapselleen koulussa niin toki kysytään että onko lapsella joku oikea pulma sen kakkaamisen suhteen. Apua saa jos sitä oikeasti tarvitsee. Kyllähän avustajat katetroivat ja auttavat vaippojen vaihdossa tarvittaessa, mutta näistä pitää erikseen sopia.
Meillä lapset ovat pyyhkineet n. 3 vuotiaasta asti itse. Tietysti tarkistin opetteluvaiheessa. Nyt 7 ja 8 v ja osaavat käyttää itse käsisuihkua tarvittaessa ja muutenkin hoitavat perushygieenian itse.
Kyllä koululaisen pitäisi siihen jo itse pystyä.
kyllä eskarissa jo pitäisi osata, minä ainakin olisin ihmeissäni jos olisin eskartissa ja siellä jotkut vielä pyytäisivät pyyhkimään..
ei poikani vielä ehkä ihan täydellisesti pyyhi mutta mitä sitten jos nyt vielä tulee jarrutus jälkiä..ei se kuivaks opettelukaan sujunut aivan puhtaasti..
ja yleensä pojaltani ei tuu mitään paperiin kakan jälkeen, sen takii myös käsken välillä itse pyykii ku tuntuu iteltä turhauttavalta mennä pyyhkii puhasta peppua..
eskarissa että homma hoituu itsenäisesti.
.
Ei ole olemassa mitään "normaalia"ikää tuossa asiassa. Mä pyyhin yhä 7-vuotiaani pepun,ja ollaan ihan normaaleja ihmisiä :).
meidän 7v kakka on monesti sellaista mönjää, joka ei takapuolesta lähde ilman suihkua. Pyyhkii aina itse ensin, mutta jos ei meinaa saada puhtaaksi, niin huutaa minut apuun. Meillä ei ole käsisuihkua.
Toisella lapsella taas ei koskaan edes likaannu takapuoli kakkaamisesta eli meillä 5v pyyhkii itse ja 7v tarvitsee useasti apua.
kyselee, miten pyyhitte lapsen pepun? tää ei oo oikeesti mikään provoyritys, kunhan mietin, en oo koskaan sitä tehnyt ja ihan vielä ei oo ajankohtaista.. sekin aika tulee.. siis istuuko lapsi pytyllä ja siinä käytte pyyhkimässä vai miten?
ensin paperilla ja lopuksi ns. peppupyyhkellä eli hajusteeton vauvan kosteuspyyhe,
tulee puhdas olo ilman suihkutusta
Mutta meillä 3,5 vuotias kyllä pyyhkii jo itse. Joskus vielä pyytää pyyhkimään. On kyllä luonteeltaan muutenkin oma-alotteinen.
Kyllä koulussa pitää jo itse pyyhkiä. Hankaluuksia tulee, jos ei osaa.
poika ja edelleen vanhemmat pyyhkivät kakan jälkeen pepun. Opettelemme parhaillaan pyyhkimistä, mutta ainkain tarkastureissu tehdään. Koulun aloitukseen on yli 4kk, eiköhän siinä ajassa tuonkin opi :)
Mulla on oikeen kiire pyyhkimään 3,5-vuotiasta, kun se omatoimisuudessaan on muuten heti itse pyyhkimässä, eikä jälki vielä ole oikein tyydyttävää. Vaikea kuvitella, että vielä monen vuoden päästä antaisi edelleen äidin pyyhkiä...
ja ollaan ihan normaaleja ihmisiä :).
meillä pk:sta huomautettiin, että just 6 täyttänyt pidättää,koska ei osaa pyyhkiä itse ja ei halua ilmeisesti huutaa hoitajia pyyhkimään. Opetettiin sitten poika pyyhkimään ja oppi samantien. En tiedä oikein miksi oli jäänyt "päälle" se vanhempien pyyhkiminen.
pyytää pyyhkimään kakan jälkeen aina. Pyyhkii kyllä kerran ensin itse.