Onko muita poikia (2003) jotka inhoo jalkapalloa eivätkä uskalla hakea kavereita ulos???

Ei meilläkään tykkää jalkapallosta tai painista tai muusta villistä menosta. Muskaria on harrastanut 3v saakka (silloin itse pyysi päästä) ja on nyt 6v muskari on viikon kohokohta pojalla. Nyt tosin mietinnässä että muskarin tilalle kohta, se kun loppuu kouluikään :( Soittimen soittaminen ei erityisesti innosta vaan lystikäs musiikillinen meno, rumpujen soittoa on silti harkittu.



Meillä on kiinnostunut legoista ja rakentelee niillä todella upeita ja isoja juttuja, myös brion junarajoista rakentelee upeita kaupunkeja.



On sellainen pohdiskeleva poika, viihtyy sekä tyttöjen että poikien seurassa. Kavereita on mutta aina ujostuttaa jos on menossa kylään (ei ole itse koskaan mennyt vaan olen aina saattanut koska ei selvästi ole vielä valmis yksinään viilettämään pitkin kyliä).



Toisaalta olen todella onnellinen herkästä syvällisestä pojastani! :) Eihän me ap edes tahdottaisi sellaisia pikkukoviksia vai mitä?

t. 3

Ja mun 5-vuotias tyttöni on samanlaisessa vaiheessa tällä hetkellä, että ei uskalla mennä hakemaan naapurin tyttöä itse ulos. Tuo on vaihe, joka kyllä menee ohi.

Jos lapsi inhoaa harrastusta, lopettakaa se. On yhtä kärsimystä olla lajissa, jota ei osaa ja josta jatkuvasti saa epäonnistumisen kokemuksia.



Jos pojalla on vaikeaa hakea kaveria, voisitko mennä mukaan ja auttaa alkuun?

Nyt tuolla ulkona innoissaa ränneissä leikkivät ja kiipeilevät kallioille.

ap

Meillä ei valitettavasti asu tässä niin lähellä kavereita, että poika voisi itse heitä käydä hakemassa ulos, vaan vanhempien täytyy aina tavalla tai toisella sotkeutua näihin kaveritapaamisiin. Meillä on harjoiteltu sitä, että poika itse soittaa kaverilleen ja pyytää esimerkiksi kylään. Samalla tavalla tässä on ollut hieman ilmassa tuota uskaltamattomuutta kuin teilläkin, mutta asiassa on auttanut, kun on tarkasti neuvottu, miten toimia.



Mitä harrastukseen tulee, niin onko jalkapallo teillä uusi harrastus? tietenkin harrastusten pitäisi olla kivoja, mutta joskus uusissa harrastuksissa on ohimeneviä käynnistysvaikeuksia (ja vanhoissa väliaikaista leipääntymistä), joiden takia ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Jos futis on uusi juttu ja lapsi itse sinne kuitenkin alunperin halusi, niin pyrkisin selvittämään, mikä se ongelma tarkasti ottaen on ja ratkaisemaan sen. Sitten, jos ei onnistu, harrastus vaihtoon. Jos kyse on epävarmuudesta sen suhteen, miten harjoituksissa pitäisi toimia, niin siitä saattaisi päästä yli käymällä tarkaasti läpi, mitä siellä tapahtuu, miksi ja miten pitäisi toimia. Vastaavia tilanteita tulee varmasti elämässä eteen uudestaan ja uudestaan ja monista niistä ei voi laistaa. Silloin auttaa, kun on jo olemassa kokemus alkukankeuden voittamisesta.

Ei meidän pojista kukaan ole koskaan innostunut sitä pelaamaan. Ei ole tullut mieleenkään laittaa niitä harrstamaan fudista, kun se ei selvästikään kiinnosta.

Meidän 6v kyllä uskaltaa hakea kavereita ulos. Tosin meidän nyt 8 vuotias ei uskaltanut vielä 6v hakea kavereita ulos. On luonteeltaan ujo ja arka. Nyt uskaltaa jo. Koulun kun aloitti niin reipastui kummasti.



Keksikää jokin sellainen harrastus mistä poika pitää. Meidän tuo arka 8v harrastaa kuvataidekoulua ja aikidoa. Pitää molemmista harrastuksista, mutta kuvataidekoulu on ykkönen. Häntä en voisi kuvitella mihinkään joukkuelajiin.

6v ei harrasta mitään. Aloittaa syksyllä karatejujitsun, johon on jo pari vuotta ruinannut päästä. Ei vaan ole ollut ikää tarpeeksi.