Tekisitkö lastensuojeluilmoituksen, jos kuulisit naapurin äidin kiljuvan lapsille

meidän perheestä saisi olla aika usein tekemässä ilmoituksia jos niitä pelkästä äänen käytöstä tehtäisiin. uhmaikäinen 2,5v ei tottele yhtään mitään tai ketään huonona päivänä. kiusaa pikkusiskoa, repii tavarat pöydiltä, pissaa lattialle, piirtää seiniin, repii verhot alas, yms. Ikinä en ole fyysistä väkivaltaa käyttänyt mutta huutanut kyllä olen. niin kuin varmaan JOKAINEN äiti tässä maassa.

Mutta tänä aamuna hermostuin niin, että kiljuin, hypin tasajalkaa, kirosin, heitin autonavaimet seinään ja juoksin ovet paukkuen kodinhoitohuoneeseen itkemään.



ap

vasta kuin uhmaikäinen ja vauva ja välillä huudan itsekin melkeinpä täyttä huutoa kun ei tunnu kiellot tehoavan. Mutta ei tunnu huutokaan auttavan. Kun osaiskin olla huutamatta kun siitä ei edes mitään hyötyä ole. Pitäis keksiä jokin rauhoittumiskeino. Ehdotuksia?



Eli en tekisi ilmoitusta ja toivottavasti ei naapuritkaan.

Jos äiti kuulostaisi uhkaavalta, tai solvaisi lasta tms, sitten voisin ottaa vaikka neuvolaan yhteyttä, tuskin kuitenkaan tekisin lastensuojeluilmoitusta.



Näissä huutamisjutuissa pitäisi aina muistaa kuunnella, että MITÄ ja MIKSI äiti huutaa. Minusta oli tosi loukkaavaa, kun neuvolan lääkäri halusi kirjoittaa minulle reseptin mielialalääkkeeseen pelkästään siksi, että sanoin huutavani 1,5-vuotiaalle. Ainuttakaan lisäkysymystä lääkäri ei kysynyt, kuten että miksi huudan tai mistä asioista. En halunnut lääkitystä, joten lääkäri passitti minut neuvolan psykologille, joka onneksi oli ihan asiallinen. Sanoi suoraan, että jokainen äiti huutaa lapsilleen joskus, ja se on useimmiten hyvä asia. Sitten kuunteli minun kertomusta siitä, miten olin huutanut lapselle näitä "nyt pois sieltä töpseliltä heti paikalla!", "et saa lyödä pikkuveljeä!", "maitoa ei heitetä lattialle!" jne. Eikä nähnyt siinä mitään ongelmaa. Lääkäri vain ei vaivautunut edes kuuntelemaan tuota.

Meillä oli äidin kanssa aina yhtä taistelua.. Minä raivosin ja tottakai äitini huusi takasin. Hyvät välit meillä on aina ollut, melkein parhaita kavereita eikä todellakaan ollut väkivaltaa..

Mutta itse sinä tiedät parhaiten, minkälaista huutoa se on.. itkeekö lapset kauhuissaan. Vaikea arvioida.

Minä en henk. koht usko, että lapselle on millään lailla haitaksi nähdä äidin suuttuvan tai vihastuvan joskus jostakin asiasta, päin vastoin.

En siis usko että siitä jää mitään traumaa lapselle jos äidiltä jonkin asian yhteydessä palaa pelihousut, voipi jopa olla että lapsi oppiikin että jokin asia on kovin kiellettyä (asia erikseen on tietenkin lapsen ikä, jos vauvalle huutaa niin silloin on ehkä jotain pielessä, mutta kyllä mulla hermo kyrvähtää silloin tällöin 3-vuotiaan kanssa kun turvaportissa kiipeillään/roikutaan kiellosta huolimatta tai parkkipaikalla juostaan meidän auton luokse eikä pysähdytä vaikka kuuluvasti ja määrätietoisesti käsken) .

Olin niin väsynyt varsinkin illalla, kun yritin saada lapsia sänkyihinsä ja ylipäätänsä tekemään iltatoimenpiteitä, että välillä korotin ääntäni ja jopa huusin, kun vaan riehuivat eivätkä kuunnelleet.

Silloin kun on pakko saada lapset tottelemaan, eikä tiedä miten kun ei saa niitä millään uskomaan. Silloin menee joskus hermot ja alan huutamaan jotta saan heidät tottelemaan.



Sain perhetyöntekijän käymään meillä pari kertaa viikossa ja tätä on jatkunut jo vuoden. En silti ole mielestäni saanut mitään apua ongelmaan, mutta olen kiinnittänyt huutamiseeni huomiota ja nykyään kun alkaa ääni nousta, niin osaan lopettaa siihen paikkaan.

Ainoa vaan, että esim. nukkumaan meno venyy kun pitää saada houkuteltua hyvällä lapset tottelemaan. Muutenkaan en viitsi enää komentaa kuin silloin kun on ihan pakko. Jos esim. tappelevat en voi huutaa vaan täytyy mennä väliin ja en tiedä onko sekään sallittua.



Tunnen itseni aika luuseriksi ja epäonnistuneeksi äidiksi, kun lastensuojelun syyniin jouduin ja onhan se pieni pelon poikanen jatkuvasti, että jos näkevätkin jotain syytä ottaa lapset huostaan, vaikka sitä parhaan kykynsä mukaan yrittää hoitaa ja kasvattaa lapsiaan.

Lastensuojelun kanta on ettei lapsille saa huutaa, eikä heille saa olla vihainen. Jos ääneni kuulustaa vihaiselta, se kuulemma pelottaa lapsia ja tulkitaan kiukutteluksi lapsille.

Lapseni ei minua pelkää. Eivät sitä mitenkään näytä. Olen myös kysynyt miltä heistä tunttuu kun huudan, niin ei se kuulemma haittaa, koska tietävät etten tee heille mitään pahaa.



Kerros- tai rivitalossa ei kannata huutaa lapsille ellei halua lastensuojelun asiakkaaksi. Ainakaan omat lapseni eivät pidä siitä että heitä kuulustellaan ja kysytään samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan. Se hämentää heitä, kun eivät ymmärrä miksi aina kysytään samoja asioita ihan kuin heitä ei uskottaisi.

Mutta tänä aamuna hermostuin niin, että kiljuin, hypin tasajalkaa, kirosin, heitin autonavaimet seinään ja juoksin ovet paukkuen kodinhoitohuoneeseen itkemään.

ap

Tuo on nimittäin todella tuttua minullekin, hankalan ja huonoaamuisen esimurkun ja kahden uhmaikäisen äitinä! Olisi kiva kuulla, mitkä ovat muilla niitä hermostumiskynnyksen ylittäviä juttuja!

Hieman realismia peliin. Ei se maltin menettäminen ja kiljuminen ole rangaistava teko.