Lue keskustelun säännöt.
Ero appiukon takia?
27.03.2009 |
Ollaan miehen kanssa seurusteltu kymmenisen vuotta, ja naimisissa oltu 8 vuotta. Lapsia on kaksi. Ollaan ihan kohtuu onnellisia, ja rakkauttakin on, mutta suureksi ongelmaksi on muodostunut (tai sitä se on aina ollutkin) miehen isä, joka on alusta asti tehnyt selväksi, ettei minua siedä, ja koska minä satun olemaan miehen lasten äiti, ei oikein siedä lapsenlapsiaankaan.
Tietääkseni en ole koskaan mitään pahaa tehnyt appiukolleni, aina olen yrittänyt tulla toimeen, ja ollut ystävällinen. En ole riidanhaluinen ihminen, ja olen yrittänyt jättää appiukon temput omaan arvoonsa, mutta pikkuhiljaa alkaa meneen jo niin yli, että säälittää jo nuo lapsetkin.
Appiukko on näyttänyt inhonsa hyvin selkeästi aina, ei osaa/halua olla kohtelias ja tulla toimeen, vaan aina pitää olla aukomassa päätä, varsinkin kännipäiten, ja kännissä hän useimmiten onkin. Olen mm. joutunut kävelemään melkein 20 asteen pakkasessa ilman puhelinta ja rahaa n. klo 3 yöllä 7 km 2- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa, kun olimme viettämässä appivanhemmilla viikonloppua, ja appiukko päätti kesken nukkumisen tulla repimään minut ja lapset sängystä ylös, ja heittää meidät väkivaltaisin elkein pihalle (ei ollut mitään riitaa tai muuta aikaisemmin, oli ihan mukava ilta, ja meidän mentyä nukkumaan appi rupesi ryyppäämään, ja ilmeisesti kännissä rupesin taas ärsyttämään jotenkin, vaikken ollut edes paikalla).
Appi soittaa minulle vähintään pari kertaa viikossa, ihan vain haukkuaksensa (en tarkoita mitään "et syöttäisi niille lapsille niin paljon karkkia" vaan ihan kunnon haukkumista tyyliin "saatanan lehmä miten vitussa voit olla noin ruma ja läski, et tajuu mitä se poika on tollasessa naakassa nähny, kun oot ihan vitun tyhmä ja luuserikin"). Enään kun en juuri vastaa, on ruvennut soittelemaan miehelleni, jolle haukkuu sekä minut että lapset.
Ovelle ilmaantui jossain vaiheessa aina baarista tullessaan öisin riehumaan, mutta se on onneksi loppunut, kun nykyään juo lähinnä kotonaan.
Näitä esimerkkejä on paljon. Näistä kymmenestä seurusteluvuodestamme alun olin ystävällinen ja yritin kuulua perheeseen, käytiin paljon kylässä, ja ajattelin, että rauhoittuu kyllä vielä jossain vaiheessa. Nyt kun on tehnyt lapsillekin paskoja, olen vältelyt näkemistä, ei enää tietentahtoen käydä kylässä, ja meillekin kutsutaan vain lasten synttäreinä pikaisille kahveille. Lapset kuitenkinn rakastavat mummuaan, eli minun anoppiani, joka onkin mukava ihminen, ja haluaisin hänet lasten elämään, mutta kun mummu ei ole ikinä ilman pappaa, niin vaikea pitää lasten ja mummun välit niin hyvänä kun pitäisi. Mummun takia kuitenkin aina välillä kutsutaan miehen vanhemmat kahville. Mies haluaa pitää yhteydet vanhempiinsa. Nyt alan vuosien jälkeen ymmärtää, että minä ja lapset ei päästä ikinä tuosta appiukon kiusasta ja henkisestä väkivallasta eroon, niin kauan, kun mieheni on tässä perheessä. Tiedän, että jos minä ja mieheni erottaisi, ei appi ottaisi ikinä minuun mitään yhteyttä. Pikkuhiljaa olen ruvennut miettimään, että onko mieheni kaiken tämän arvoinen. Kuitenkin itse haluaa pitää välit vanhempiinsa (en usko että heistä pääsisi eroon, vaikka mieheni haluaisikin, silloinhan MINÄ olisin vienyt heiltä pojan, ja appiukko riehaantuisi vielä enemmän). Alan pelätä sekä omani, että lasteni mielenterveyden puolesta..
Nyt saa siis antaa neuvoja ja vinkkejä, kertoa mitä itse tekisi jne...
Kommentit (34)
on tollainen alistuva, vätysluuseri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheneuvola, kirkon perheasiankeskus, ihan mistä vain. Mutta ei saa jäädä (enää) tuleen makaamaan.
sanoa sille miehelle, että ero on lähellä appesi takia, ja miehen pitää ruveta puolustamaan perhettään kunnolla. Kerro, että tiedät sen olevan vaikeaa, mutta vaimonsa ja lastensa takia se on välttämätöntä.
Ap tulee erittäin suurella todennäköisyydellä elämään ainakin 30 vuotta pidempään kuin appensa. Kuolema kyllä korjaa häiriintyneetkin aikanaan. Siihen asti lähestymiskielto.
Kumma, että miehesi ei silti puolusta sinua ja pistä appea seinää vasten? Nyt tee niin että älä vastaa apen puheluihin äläkä ole muutenkaan yhteydessä. Eikö lapset voi mennä sinne mummulaan ilman sinua, joko itsekseen tai miehesi kanssa, jos mies kerran haluaa sinnepäin olla yhteydessä.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehesi ja mummu ei saa appiukkoa kuriin, niin miksi ihmeessä olet/annat lastesi olla moisen takia missään tekemisissä?
Nyt kaikki välit poikki. Ei lastenkaan tarvitse tuollaista kokea. Voittehan te mummua (siis mummua yksin) tavata muutenkinkin, muuallakin.
Miehesi voi pitää yhteyttä isäänsä ja käydä kylässä kun kerran haluaa, mutta sinun ja lasten ei ole pakko tuollaisia kyläilyjä sietää. Ja sinun ei ole myöskään pakko hänen puheluihinsa vastata. Eli ota ero apesta älä miehestäsi. Anoppi voi varmaan kyläillä teillä lastenlapsia katsomassa yksin ilman appea.
Mikäli miehesi ei kyseiseen järjestelyyn suostu, niin sitten on todela vakavan keskustelun paikka.
Kumma, että miehesi ei silti puolusta sinua ja pistä appea seinää vasten? Nyt tee niin että älä vastaa apen puheluihin äläkä ole muutenkaan yhteydessä. Eikö lapset voi mennä sinne mummulaan ilman sinua, joko itsekseen tai miehesi kanssa, jos mies kerran haluaa sinnepäin olla yhteydessä.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(vaikkakaan ei silla tavalla sairaalta etta hanta tarvitsisi saalia, vaan ennemminkin valttaa) ja tosiaan odottaisin minakin etta mies pitaisi puoliasi, ja jos ei apen kaytos muutu, niin koko perheelta valit poikki appivanhempiin. Omakin appeni on vaikea tapaus, mutta ei sentaan NOIN vaikea; lisaksi mieheni on pitanyt minun puoliani ja ollaan rajoitettu tapaamisia apen kanssa ihan yleisen viihtyvyyden vuoksi - tama on saanut myos apen parantamaan hiukan tapojaan.
Hei,
kirjoituksesi oli hyvin koskettava. Appiukkosi vaikuttaa hyvintyypilliseltä häiriintyneeltä persoonallisuudelta --- sen kummemmin mitään diagnooseja asettelematta. Todennäköistä on, että hänen persoonansa on kuitenkin vaikuttanut myös mieheesi jo pelkästään hänen kasvuympäristönsä olosuhteiden myötä, ja tämä osaltaan selittää miehesi kyvyttömyyttä panna stoppia isänsä häirinnälle.
Ainoastaan fyysinen etäisyys voi auttaa irrottautumisessa.
Voisiko yhteiselämän jatkaminen perheenä jatkua jossain kauempana, kaukana appiukosta?
Joka tapauksessa, melko varmaa on, että lapsesi tulevat kärsimään omassa psyykessään jos elämässä on appiukon kaltainen uhka.
Ja vaikuttaahan se omaankin jaksamiseesi. Hyvä että sait kirjoitettua asioista, omatkin ajatukset selkenevät kun saa mieltään purettua.
Toivon sinulle voimia tehdä tärkeitä päätöksiä! Aurinkoa elämäänne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ymmärrettävää toisaalta, kun ottaa huomioon, kuinka paljon molemmat ovat saaneet turpaan vuosien varrella. Mies on kasvatettu nyrkillä vasaralla ja pesäpallomailalla olemaan hiljaa ja vastustamatta isäänsä. Ei vihaa isäänsä, eikä ole ilmeisesti katkerakaan, mutta kaikesta mitä tekee, huomaa että isä on aina oikeassa, ja isän mielipiteen mukaan kaikki menee. Mummu ei kulje missään ilman miestään, mies on niin mustasukkainen, ja muutenkin sekä minä, että mummu tiedämme, että mikäli appiukko saisi tietää, että vaimonsa on käynyt meillä / minua tai lapsia moikkaamassa ilman miestään, olisi sen jälkeen mummu aika huonossa kunnossa miehensä jäljiltä. Olen aikoinani yrittänyt anopilleni puhua järkeä, ja ymmärtämään arvonsa, ja tuollaisen suhteen vääryyden, mutta kuulemma rakastaa miestään, eikä osaa olla ilman. (ovat menneet naimisiin 16 vuotiaina, jota ennen seurustelleet pari vuotta, ovat siis "kasvaneet yhteen").
On ongelmana on siis se, että vaikka kuinka yritämme, ei appiukolta vain saa rauhaa. Emme kyläile emme soittele emmekä ole yhteyksissä, muttakun sieltä suunnalta joku kokoajan soittelee/vierailee ovella ym. ja lisäksi kun kyseessä on todella pieni paikkakunta, on samoissa kaupoissa, ja samoilla kaduilla kohtaaminen niin yleistä, että sitä haukkumista ja karjumista joutuu kuunteleen melkein poikkeuksetta myös kaupassa käydessä ym.
ap
en todellakaan katselisi tuollaista aviomiestä! Siis hän haluaa pitää välit tuollaiseen isään? Ja on antanut tämän jatkua jo vuosia.. Ihan tarkennukseksi kysyn, että jäikö miehesi vanhemmilleen nukkumaan, kun sinä ja lapset jouduitte -20 pakkaseen?? Hakisin apelle lähestymiskiellon, eikä TODELLAKAAN olisi tekemisissä myöskään lapsieni kanssa. Jos mummu ei keksi keinoja olla teidän kanssa ilman miestään, sitten antaisin olla myös sen ihmissuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin väkivaltainen ja arvaamaton ihminen on oikeasti vaarallinen. En uskaltaisi jatkaa elämää tuollaisen ihmisen vaikutuspiirin alla vaan oikeasti olisi pakko muuttaa ja kauas. Jos miehesi ei uskalla isästään erota, ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee sinun erosi miehestäsi ja hänen isästään?
niin kannattaa muutta koko perheen voimin hieman kauemmaksi, eri paikkakunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuitenkaan eron syy jos rakastat miestäsi ja haluat teidän perheen pysyvän koossa.
Itse tekisin niin että perheineni vaihtaisin paikkakuntaa.
En antaisi lasteni olla missään tekemisissä tuonkaltaisen ihmisen kanssa. Lisäksi miehesi pitää tehdä ryhtiliike ja puolustaa perhettään, ei pidä antaa apen talloa lapsiaan sillä hän on nyt aikuinen mies jonka on katkaistava napanuora isäänsä.
Napanuora isään, tätä en olisi uskonut voivan olla olemassa mutta teillä näkyy olevan.
Hakeudu perheneuvolaan ja kerro ongelmakenttä ja sieltä saat ammattiapua.
Mummo tehköön niin kuin tekee. Sinä ja miehesi asetatte ukolle rajat minkä yli ei tulla. Tuollaisen apen saisi kuolema korjata pikimmiten.
En kuitenkana lähtisi syyttämään miestäsi, varmasti hänen lapsuutensa on ollut rankka ja eihän voi tehdä hyvää kasvaa tuollaisessa ympäristössä.
Minä tekisin niin, että pistäisin välit omalta ja lasteni kohdalta poikki molempiin, sekä anoppiin että appeen. Vaikkakin Anoppi on syytön, mutta hänhän on valinnut appesi, ei perhettäsi siis lapsenlapsiaan joten jääköön hänkin. Puhelimeen en vastaisi (olettaen että appiukko soittaa kännykkään, josta näkee kuka soittaa) ja jos vihamieleiset vierailut jatkuvat, hakisin (jos vaan mahdollista suomen lakien kanssa) lähestymiskiellon tai ainakin soittaisin poliisit. Eiköhän se appi sitten jättäisi vierailutkin, ainakin toivottavasti.
Jos tämä ei miehellesi sovi tai kokee sen loukkauksena eikä voi elää perheensä kanssa niin sitten teidän on parempi olla ilman häntä.
Mutta siis kun kerta lapsia kyseesää niin en ensimmäisenä lähtisi erottamaan lapsia omasta isästään, joka ei tilannetta aiheuta (vaikkakin toimii väärin kun ei ilmeisesti puolusta teitä)
mies lähti pari tuntia aikaisemmin hakemaan siskoaan, ja tämän perhettä vantaan lentokentältä, ja tuli vasta viiden aikaan aamulla vanhemmilleen takaisin, huomattuaan että me olimme lähteneet, otti sinne jääneet tavaramme ja tuli taksilla niiden kanssa kotiin. Kihisi kiukusta ja vihasta, mutta ei taaskaan osannut isälleen mitään sanoa... Mies on ihana ja huomaavainen, rakastava aviomies ja isä, mutta jotenkin isänsä suhteen menee ihan lukkoon. Aina tällaisten tapausten jlkeen on vihoissaan, mutta isäle itselleen ei osaa sanoa mitäään, ei uskalla sanoa vastaan..
ap
...mita mietit (siis eroa) ja hanen taytyy valita kumpi on hanelle tarkeampaa, suhteet sairaan isan kanssa (ja ilmeisesti siis myos tavallaan myota-sairaan aidin) vai hanen oma perheensa; eihan puhelimeenkaan tarvitse vastata eika ovea avata, ja voitte soittaa poliisit jos appi tekee jotain joka on selkeasti vastoin lakia (milta ainakin osa hanen toiminnastaan kuulostaa). Tilanne on tietysti kauhea myos ja etenkin miehelle, koska han on tassa valikadessa, mutta sinun ja lapsiesi ei myoskaan tarvitse karsia noin sairaasta apesta lopun elamaa vaikka hanen oma perheensa olisikin haneen "sopeutunut". Omakin mieheni on kasvanut kodissa jossa isa on maarannyt tahdin (ei tosin ihan noin karmealla tavalla), aiti on taysin isan tossun alla, ja lapsille on jaanyt vaihtoehdoiksi joko myotailla isaa tai katkaista valinsa lahes taysin ja muuttaa mahdollisimman kauas. Kyllahan se vaikea paikka miehelle on nousta tallaista isaa vastaan, mutta jossain vaiheessa sen aikuistumisenkin taytyy tapahtua tavalla tai toisella.
oli melkein 200km välimatkaa, mutta ei tuo tilanne sillonkaan rauhallisempi ollut. Kauppamatkalla ei tarvinnut nhdä, mutta muuten tilanne oli vielä kamalampi, kun appi veti viranomaisia mukaan. Milloin minä hakkasin koiraa, milloin lapsia, milloin miestä, milloin kasvatin marihuonaa ja milloin kuuluin mafiaan. Myöhemmin muutettiin perimäni maatilan takia tänne missä nyt asutaan, ja vähän meidän jälkeemme muutti appivanhemmat jostain syystä samalle paikkakunnalle (täällä asuu siis heidän molemmat lapsensa, joten tavallaan ihan ymmärrettävää)
Asumme nyt siis lapsuudenkodissani, jonka olemme itse remontoineet täysin, meillä on sikatila, josta tulee pääosin perheen tulot, lapset ovat asuneet täällä koko elämänsä, meillä on kaikki täällä ihanassa talossa ja ihanalla paikkakunnalla, joten tuntuu niin väärältä jo ajatuskin, että tästä kaikesta pitäisi luopua appiukon takia. Vaikeaa on myös se, että elinkeino menisi myös..
ap
sinä ja perhe tai isänsä.
Jos anoppi aikuisena ihmisenä on päättänyt elää nyrkin ja hellan välissä, se on hänen valintansa. Sitten vaan jää mummosuhde lapsilta pois, pienempi paha se on kuin väkivaltaisen hullun vaikutuspiirissä eläminen.
Ota ohjat käsiisi, kyse on omasta ja ennenkaikkea lastesi parhaasta.
Jos miehesi ei kykene puolustamaan sinua ja lapsiaan, ei hän mikään mies ole. Oikea mies sanoisi apelle, ettei tällä ole mitään asiaa hänen perheensä lähelle ja hankkii tarvittaessa vaikka lähestymiskiellon.
Ja tosiaasn ihmetyttää se kävelyreissu pakkasessa yöllä, missä miehesi oli?
miehen pitää asettaa rajat. jos ei onnistu, menkää terapiaan. jos ei onnistu, eroa.
meillä oli samankaltainen tilanne. ensin kokeiltiin sitä että mies laittaisi rajat. ei onnistunut, ei noussut lapsuudenperhettään vastaan. sitten kokeiltiin terapiaa. ei onnistunut sekään. sitten erottiin. se onnistui.
oma miehesi kyllä kuulostaa siltä että terapia voisi auttaakin, ei ihan niin toivolttomalta tapaukselta kuin minun ex-mieheni. äkkiä pariterapiaan, perheneuvolaan, johonkin.
appesi käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin miehesi sallii. ei enempää eikä vähempää huonosti. unohda appi, keskity mieheesi.