Kysymyksiä hoitokerroista julkisella...
Eli tämä voi olla täällä jo monasti käsitelty asia, mutta en jaksanut edes alkaa selailla kauhean pitkälle noita vanhoja keskusteluja, anteeksi!
Mutta olisin vaan kiinnostunut tietämään kuinka monta hoitokertaa siis ICSI:stä puhun, voidaan julkisella puolella tehdä? Jossain olen kuullut puhuttavan kolmesta hoidosta, mutta mitä se tarkoitaa? Eli voidaanko mahdollisesit pakkkaseen jääneet alkiot siirtää joka tapauksessa ja hoitokerroiksi lasketaan vain kerrat jolloin hoito on aloitettu "alusta" eli munasolujen kypsyttelystä ja keräyksestä? Vai onko jokainen alkionsiirto siis yksi hoitokerta? Mitä sen jälkeen, kun julkisen puolen hoidot on tehty? Voiko sielä sen jälkeen saada kelalta korvauksen yksityisellä tehtäviin hoitoihin? Onko julkisella puolella joku ikäraja, jonka jälkeen hoitoja ei enää tehdä? Olen vaan lukenut näitä ketjuja ja miettinyt kuinka suuria summia ihmiset ovat sijoittaneet näihin hoitoihin, jos puhutaan esim. 8 tuloksettomasta alkionsiirrosta. Yksityisellähän kaikki toimenpiteet kuitenkin maksavat kohtalaisen paljon... Ja mietin tässä omia mahdollisuuksiamme onnistua, kun punktiolla ei ensimmäisellä kerralla saatu kuin 5 munasolua, joista 2 selvisi siirtoon saakka. Näillä tuloksilla meidän hoidot julkisella on nopeasti ohi, jos rajana on tuo 3 hoitokertaa. Ja taloudellinen tilanne ei kyllä salli kovin pitkiä hoitoja yksityiselläkään puolella...
Ihan tulevaisuutta ajatellen kysyisin vielä teiltä, jotka yksityisellä puolella hoidoissa käytte, kuinka paljon suunnilleen yksi ICSI-hoitokerta maksaa?
Kommentit (3)
Vastailenpa minäkin vielä sinulle. Julkisella puolella on käsittääkseni joka paikassa (tai ainakin nkl:lla Helsingissä) kolmen ivf:n/icsin raja. Ja ainakaan Helsingin nkl:lla hoidot eivät nollaudu lapsen syntymään vaan niitä tehdään joka tapauksessa vain kolme. Ja jos lapsia on jo kaksi, niin uutta hoitoa ei enää aloiteta. Pakkasessa olevat alkiot kylläkin vielä siirretään vaikka olisi jo kaksi lasta.
Yksi ivf/icsi sisältää tuoresiirron + passit. Eli on sitten tapauskohtaista, että kuinka moneen siirtoon päästään yhdessä "hoidossa". Toisillahan se voi tarkoittaa vaikka kuinka monta pakastesiirtoa tuoresiirron päälle tai kuten meidän tapauksessa, niin pakastesiirtoja on vain pari tai ei yhtään.
Mutta! Tästä kolmen hoidon rajasta ainakin nkl kylläkin joustaa tapauskohtaisesti. Esimerkiksi meidän poikamme sai alkunsa toisesta ivf:n tuoresiirrosta. Kun aloitimme pikkukakkosen yrityksen, niin ensimmäinen hoito sillä hetkellä oli siis jo kolmas ivf:mme. Siinä päästiin vain tuoresiirtoon, josta plussa, mutta varhainen keskenmeno. Pakastesiirtoihin ei päästy. Tässä vaiheessa meillä oli siis jo kolme hoitoa täynnä, mutta nkl ilmoitti, että tekevät vielä yhden. Sen aloitusta nyt odottelemme. Tässä välissä olin endon vuoksi leikkauksessa ja sen myötä ilmaantui enemmänkin mutkia matkaan ja hoidon aloitus on tällä hetkellä siirtynyt hamaan tulevaisuuteen.
Kela korvaa automaattisesti vain kolme hoitoa ja sen jälkeen se on harkinnanvaraista. Useimmiten niitä vissiin kuitenkin korvataan enemmän. Tämä tilannehan on tällä hetkellä hieman sekava, kela on uusimmassa sääntöjään ja tätä vain kolmen hoidon automaattikorvausta on kritisoitu. Simpukan (lapsettomuusyhdistys) sivuilla on tästä infoa.
Ja julkisella puolella taitaa ikäraja olla 40v? Vai olikohan se 38? En ole varma.
Onnea tulevaan yritykseen!
Aloin miettimään ja hakemaan tietoa tuosta Kelan kolmen korvauksen säännöstä, kun meillekkin on jo tehty kahdeksan ICSI hoitoa ja kaikista on lääkkeiden osalta korvaus saatu. Hoidostahan ei korvausta haetakkaan. Näin ollen löysin artikkelin, jossa puhuttiin juuri tuosta kolmen hoidon automaattisesta korvauksesta ja siinä onkin selvitetty, että kolmen hoitokerran korvaus sääntö koskee yksityistä hoitoa. Ihmettelinkin tuota sääntöä, jos se olisi julkisella noin, koska meille sanottiin yksityisellä, että ehdottomasti olemme oikeutettuja heilläkin niin hoidon kuin lääkkeidenkin osalta Kela korvaukseen ja heillä on vielä käytössä suoraveloitus Kelanosuudesta, joten meidän ei tarvitse siitä korvauksen hausta huolehtia. Linkkinä tuo artikkeli, joten voitte siitä halutessanne käydä lisä infoa hakemassa. Hoitojen ikäraja on juuri noussut 40 vuodesta 43 vuoteen! [http://www.simpukka-yhdistys.fi/Hedelmoityshoid...|http://www.simpukka-yhdistys.fi/Hedelmoityshoidot_kelakorvaus.pdf]
Ensimmäinen lapsemme sai alkunsa toisesta ICSI:stä 2005. Siihen mennessä meille oli tehnyt neljä inseminaatiota ja tuo oli siis toinen ICSI. Kysissä on periaatteessa kolmen hoidon sääntö, eli kolme ICSI/IVF hoitoa tehdään per lapsi eli tilanne nollautuu syntyneestä lapsesta ja hoidoilla autetaan kaksi lasta.
Kuitenkin poikkeuksia on, kuten mekin. Me hakeuduimme hoitoon uudelleen, kun ensimmäinen lapsi oli noin vuoden ja heti ensimmäisestä ICSI:stä lähti raskaus, joka kuitenkin päättyi ikävästi raskausviikoilla 20 keskenmenoon kohtutulehduksen vuoksi. Tämän jälkeen meille on tehty neljä ICSI hoitoa lisää eli tuosta ensimmäisen lapsen jälkeen on siis tehty viisi ICSI hoitoa ja Pasit niihin väliin sen vuoksi, että ennusteet raskaudesta on olleet niin hyvät noiden alkaneiden raskauksien ja tuon yhden olemassa olevan lapsen vuoksi. Raskaus alkoi taas tästä viidennestä hoidosta, mutta meni jo ensiviikoilla kesken. Pakkaseen jäi kolme alkiota, jotka vielä siirretään, jos selviävät sulatuksesta, mutta sen jälkeen siirrymme yksityiselle. Passeja ei täällä lasketa hoitokerroiksi vaan ne kuuluvat aina siihen hoitoon, josta ne alkiot on pakastettu. Jokaisesta hoidosta julkisella olemme saaneet Kelakorvauksen lääkkeistä ja nuo poliklinikka käynnithän ovat maksaneet vähän yli 20 euroa/krt. Yhteen hoitoon on meidän tapauksessamme mennyt vajaa 1000 euroa lääkkeineen ja jos seuraava kerta on ehditty tekemään saman vuoden aikana, kun kela-katto on jo mennyt rikki, on lääkkeet tulleet "ilmaiseksi" eli vain 100-200 euroa on silloin mennyt hoitoon riippuen ultrien määrästä.
Nyt kysyin arvion tulevasta hoidosta Intiimissä ja heidän arvionsa oli meidän tapauksessamme kela korvauksen jälkeen hoidon osalta noin 1800 euroa + lääkkeet sitten saman mukaan kuin julkisellakin eli meille yhteensä noin 2600 e/ vuoden ensimmäinen hoito (toisesta taas lääkkeet pois). Jos haluaa pakastaa alkioita tai siis jos jotain edes jää pakkaseen, se maksaa sitten erikseen. Kela korvauksen saa hoidosta siellä yksityiselläkin kyllä, eli -40% hoidon hinnasta. Viite hintoja ja tietoa kelakorvauksen "ikärajoista" saat esim. sivuilta www.in-tiimi.com.
Toivottavasti tästä oli jotain apua ja sait selkoa selvityksestäni.