Yksin jäämistä pelkäävä 6-vuotias
Hei,
onkohan muilla kokemusta pelokkaasta lapsesta? Poikamme on muutoin ns. normaali iloinen ja touhukas lapsi, mutta muutamat tilanteet ovat pelottavia; mm. vessaan pitää olla saattaja ja yksin ei voi olla olohuoneessa aamulla, jos aikuinen on jossain muussa huoneessa. Yksin kotiin jääminen hetkeksikään ei tule kysymykseen. Ulkoilussa on tapahtunut sentään käänne parempaan viime aikoina, ettei siellä tarvitse koko ajan olla aikuisen mukana. En tiedä, miten järjestämme pojan aamupäivähoidon ensi syksynä, kun kouluunlähtö koittaa, jos hän pelkää yksin kotona olemista yhtä paljon kuin nyt. Hänelle ei siis ole tietääksemme tapahtunut mitään traumatisoivaa tai pelottavaa, (paitsi että hän on sattunut katsomaan Muumi-elokuvaa jossa on hänen mielestään pelottava mörkö.) Eskarissa ei ole ollut mitään ongelmia, vaan siellä kaikki on mennyt alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen hyvin, ja sen vuoksi heidän onkin varmaan ollut vaikeaa uskoa huoltani. Päiväkodissa ei ole koskaan huomattu yksin jäämisen pelkoa, mutta perhepäivähoidossa kylläkin. Pohdinkin, pitäisikö kääntyä psykologin puoleen?
Kommentit (3)
Meillä on 6v tyttö joka ei voi mennä yksin ulos, ei voi jäädä yksin sisälle, ei voi yksin olla hetkeäkään missään ja tarkoitan tällä sitä, että minä käyn tai isä esim. postilaatikolla tai hän menee siskon kanssa ulos ja minä olen sisällä laittamassa ruokaa, asumme omakotitalossa ja piha on turvallinen ja näen koko ajan keittiön ikkunasta ruokaa laittaessa.. ulko-ovi on auki ja siitä pääsee sisään-ulos milloin vain.
Nyt leikkii jo jonkun verran ulkona, että vähän näyttäisi helpottavan tämä tilanne mutta aina kysyy, lähtisinkö minäkin mukaan ja toki pyrin näin tekemäänkin. Kaverin kanssa jos leikkivät, kaverin luona niin ovea ei saa huoneesta laittaa kiinni, jos minä olen esim. kahvilla keittiössä jne. tämmöisiä tilanteita.. mutta pieniä ovat minun mielestä vielä nämä 6-vuotiaat ja tarvitsevatkin vanhempia vielä kovastikin. Pieninä annoksina sitä itsenäistymistä!
Meille kerrottiin kouluuntutustumispäivän vanhempainillassa, että lapsen voi hyvin tuoda tuntia ennen koulun alkua koululle. Jos jollain muulla luokalla on jo tunti, voi ekaluokkalainen päästä mukaan tekemään "läksyjä", lukemaan tms
se on ihan normaalia tuossa kehitysvaiheessa. Meidänkin eskarilainen on pidemmän aikaa pelännyt (yhtäkkiä alkaen) mennä yläkertaan yksin, ihan vain vaikka jotain tavaraa hakemaan... se menee ohi...
eikä mun mielestä ton ikäisen vielä tarvitsekaan uskaltaa kaikkea. Tärkeää on olla vähättelemättä pelkoja, vaikka tuntuisi aikuisesta ihan mahdottomilta, lapselle ne on todellisia.