Meidän seksielämä muuttui synnytyksen jälkeen:(
Kerroin kyllä tänään miehelle, yritin sanoa tosi nätisti että tuntui pahalta kun huorittelee minua ja tuntuu ettei halua minua. Mies ei kieltänytkään sitä kun sanoin että "tuntuu ettet halua juuri minua vaan käytät mun vartaloa vaan apuvälineenä". Mies sanoi että sori, ei oo tarkoitus ollut pahoittaa mun mieltä.
MUTTA siihen se keskustelu jäikin, eikä sen jälkeenkään ollut hellyyttä lainkaan (miestä ei kiinnosta koskea minuun). En ymmärrä mitä on tapahtunut tai tapahtumassa tämän asian suhteen, ennen synnytystä asiat oli vielä hyvin!
Olen yrittänyt piristää miestä myös, jättänyt hänelle esim. lappuja että "rakastan sua" jotka saa kun herää ja lähtee töihin, mutta ei.. en saa vastakaikua
Lisään vielä että mies on myös mm. seksin aikana maininnut erään tuttavansa (naispuolisen) ja mukamas luuli että ilahdun siitä että mies ottaa tuollaisen puheeksi (siis, mies tietää että joskus olen fantasioinut kolmannesta pyörästä, mutta vain fantasiana, en oikeasti!). Kerroin sitten miehelle että en todellakaan halua että hän alkaa puhua jostain nätistä kaveristaan sängyssä!
Itse asiassa kun miettii niin yksikään rakastelukerta synnytyksen jälkeen ei ole ollut "normaali" vaan kaikessa on ollut jotain outoa.
Kommentit (29)
Kehoittaisin minakin lukemaan viestisi uudestaan. Ajattele, jos se olisi esim. kaverisi kirjoitama. Minka neuvon antaisit hanelle?
Ala enaa suostu ovimatoksi! : ( Miehesi kuulostaa kylla kauniisti sanottuna todella kummalliselta ja pervolta. Sinun EI tarvitse olla kiltti tytto, miehen kaytosta ei pysty kukaan muuttamaan kuin mies itse. Mieti, mita elamalta haluat. Mita haluat lapsellesi?
Mies on ahdistunut vauvan tulosta (halusiko hän sitä oikeasti) ja pakenee sitä oman päänsä sisällä haavemaailmaan, jossa hän määrää ja päättää. Huorafantasiat kertovat kaipuusta vapauteen ja sitoutumattomuuteen.
hän on aivan kamala..taysi eläin ei yhtään inhimillisyytta..
Ja jos katsoo pornoa paljon, niin pakkohan sen on jotenkin vaikuttaa.
Minä kyllä nyt yrittäisin istuttaa miehen alas ja puhua oikein kunnolla. Älä alistu tuollaiseen, sillä niin kauan sitä kestää, kun annat sen tapahtua. Kerrot, ettet hyväksy mieheltäsi tuollaista käytöstä. Kun te rakastelette, se on teidän juttu eikä vain miehen fantasioiden ja tarpeiden tyydyttämistä. Kerrot, ettet sinä saa siitä mitään ja eikö olisi reilua, että seksi on sellaista, että se tuntuu molemmista mukavalta? Kuten kirjoitit aiemmassa viestissäsi, olet liian kiltti sanoaksesi vastaan. Kyllä sinun nyt täytyy vaan niin tehdä. Vai haluaisitko, että lapsesi nöyrtyy vastaavanlaiseen käytökseen: toimii vastoin omaa haluaan ainoastaan toista miellyttääkseen?
Tsemppiä ja muista, että olet itse vastuussa omasta elämästäsi! Vain sinä voit siihen vaikuttaa ja sitä muuttaa.
ei miehesi mikään pervo ole,
saapasfetissiit ja fantasaia nimenomaan ovat ihan normaalia kauraa normaalissa seksissä,
ja kunhan nyt keskustelette asiasta perinpohjin, ja kerrot suoraan (miehet ei ymmärrä vihjailuja) mitä kaipaat ja mikä ei sytyttä tai tuntuu pahalta, niin saatte yhteisymmärryksen takaisin.
eipä se kaikkien muidenkaan seksielämä tuntuisi aina niin siveältä tähän kirjoitettuna, ja joillekin se sopii mainiosti sellaisena.
mutta miehesi on nyt varmaan synnytyksen jälkeen ja vauva-aikana halunnut suoda sinulle vain rauhaa ja aikaa, ja siirtynyt katslemaan nettipornoa. siinäkään ei ole mitään pahaa tai perverssiä.
ja sieltä hän varmaan koittaa poimia joitain juttuja jotka kokee kiihottaviksi ja haluaisi soveltaa käyttöön kanssasi. kokeilunhalussakaan ei ole mitään pahaa tai perverssiä.
tosin porno kun on vain fiktiota niin harva juttu sieltä aivan suoraan toimii IRL.
ja yksi juttu vielä on se että teillä on nyt iso muutos muutenkin elämässä vauvan tultua, se pistää kaikilla pään sekaisin vähän ja elämän hakuseen joksikin aikaa.
ja varmaan sinullakin vielä hormonit jonkin verran herkistää ottamaan asiat astetta vakavammin kuin ehkä olisi syytä, ainakan miehesi ei varmasti ole oikeasti tarkoittanut sinua loukata.
ihan varmasti hän on myös kunnollinen aviomies ja isä, ja kunnioiittaa sinua valtavasti vaikka ei osaa sitä ehkä niin tuodakaan nyt ilmi kokoajan.
miehet vaan valitettavasti on niin erilaisia aivoiltaan, niille seksi on se ultimate tapa osoittaa rakkautta niin typerältä kuin kuullostaakin,
ja ehkä hän on nyt vain halunnut herätä kokeilemaan uusia juttuja ja ajatteli niiden piristävän seksielämäänne.
nettipornoon voi kuitenkin tosiaan jäädä pahasti koukkuunkin, ja siitä voi tulla liian hallitseva osa elämässä ja raja todellisuuteen voi hämärtyä,
mutta ota tämäkin puheeksi miehesi kanssa kun keskustelette siitä mitä te haluatte suhteeltanne, perheenä ja miten teidän seksielämänne toimii parhaiten niin että kumpikin sitä nauttii.
tsemppiä kovasti, minä uskon että miehesi on kunnon mies ja ymmärtää mitä haluat ja tunnet ja saatte sovittua pelisäännöt.
miehille pitä vain sanoa suoraan asiat kaartelematta, eikä ne siitä osaa edes loukkaantua.
ja jätä nuo kommentit sairaasta pervoilusta ja huumeista ja toisista naisista yms. omaan arvoonsa, ne on näitä estyneitä kukkahattutätejä taas parveilemassa...
Yritän osoittaa rakkautta tästä kaikesta huolimatta, esimerkiksi kirjoitin tänään aamullakin miehelle viestin töihin että rakastan häntä, mutta en saanut vastausta. Mies on oikeasti muuttunut kylmäksi ja oudoksi! Tuntuu etten ole hänelle nainen ollenkaan ja siksi tuntuu vielä pahemmalta kaikki nuo porno ym. jutut. Kun mies ei osaa eikä suostu puhumaan niin mikä avuksi?
tai et aio tehdä hänen eteensä enää yhtään mitään?! Miksi ihmeessä kirjoittelet hänen rakkausviestejä, jos samalla olet niin pettynyt hänen käytökseensä? Aika ristiriitaista viestiä annat! Eli rakastat häntä niiiin kauheasti vaikka kohtelee sinua kuin katunaista?? Miten ihmeessä mies voi tietää, että sinua OIKEASTI vihastuttaa hänen käytöksensä?
Kirjoita vaikka hänelle monta sivua pitkä kirje kaikista asioista, mitä tunnet. Saa rauhassa lukea ja sulatella asioita ennen keskustelua. Jollei osoita mitään kiinnostusta tai edes suostu keskustelemaan, niin ole sinäkin välinpitämätön. Äläkä ainakaan matele hänen edessään, kirjoittele lappusia tai anna hänen toteuttaa huorafantasioitaan sinun kanssasi. Nyt ryhtiä, nainen!!
Noissa seksifantasioissa ei ole mitaan kummallista ja pervessia sinallaan, mutta molempien pitaisi olla niiden kanssa ok.
Meilla on nykyaan aika villia sangyssa ja se on meidan yhteinen leikki josta molemmat tykataan. Romantiikkaa ja hellyytta pisaa ihan jokapaivaisessa elamassa.
MUTTA teilla nain ei ole ja sina et nauti - joten ei sinun tarvitse siihen suostua. En itsekaan olisi naita "villempia leikkeja" toisaankaan jaksanut yhtaan 4kk synnytyksen jalkeen. Meilla ei tainnut siina vaiheessa edes kauheasti seksia olla.
SIIS - nyt olisi tosiaan teilla puhuminen paikallaan ja jos sinusta tuntuu noin pahalta sinun ei tarvitse miehen seksifantasioihin suostua. Yrittakaa jutella mista kiikastaa....
myös lähisuvulta tämä tiedoksi. Olet liian hyväuskoinen siis sinisilmäinen.
Pidän kiinni pettämisteoriastani edelleen halusitpa tai et. Lopetat pelkkänä reikänä olemisen.
tai pistä kumisaappaat jalkaan kun menet sänkyyn jospa se siitä
valinta on sinun