Lue keskustelun säännöt.
14-vuotias teinimme on joutunut muutaman kerran kuulemaan riitojamme,
15.03.2009 |
vaikka niin ei pitänyt koskaan käydä. Syy on mieheni ja minun. Miten olemme häntä vahingoittaneet? Mitä voimme tehdä asian korjaamiseksi? Riidat ovat olleet henkilöön käyviä, eivät mitään pieniä kinoja avoimista kaapinovista.
Kommentit (6)
harva se päivä...
Ovat joskus kysyneet, että eroatteko te, ja ollaan sitten selitetty, että ei erota (vaikka mieli kyllä tekisi joskus), että riidat on osa elämää ja parisuhdetta.
Mun lapsuudessa omat vanhempani eivät ikinä riidelleet lasten kuullen, joten oli sitten kamala järkytys tosielämässä , kun parisuhteessa ensimmäinen riita alkoi, olin aivan lukossa ja shokissa, enkä tiennyt mitä nyt tapahtuu, onko tämä maailmanloppu (= suhteen loppu) vai mikä. Meni jokin aika, että opin että riiteleminen kuuluu ihmissuhteisiin, kuten myös tietenkin riitojen sopiminen.
Eiköhän tässäkin asiassa liika ole liikaa, eli kumpikin ääripää pahasta, sellainen kultainen keskitie ja kohtuus varmaan parasta. Eli lapsia ei tarvitse kasvattaa pumpulissa, mutta ei myöskään jatkuvassa riidassa ja epäsovussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja luinkin psykologin jutun, jossa sanoi, että lapsille pitää näyttää myös negatiiviset tunteet ja kinat(EI tarkoita tietenkään väkivaltaa, nimittelyä, kiroilua) ja sitten näyttää lapsille, kun äiti ja isä sanovat anteeksi ja halaavat. Ei tule sitten järkytyksenä myöhemmin, jos tulee eripuraa(esim. aikuisena omassa parisuhteessa)
Miten sä muuten luulet, että se osaa käyttäytyä itse vastaavassa tilanteessa?
Pyytäkää lapsen kuullen anteeksi ja riidelkää toisteki niin että hän kuulee.
ja rakastetaan aikas tasapuolisesti . Elämä jatkuu vaikka riitoja, isojakin, on, se on mielestäni parasta mitä lapsi voi oppia.
Entäs jos toinen riitelevä osapuoli "kiehahtaa" kunnolla joka kerta, kiroaa sen par- kolme kertaa riidassa AINA, ja lapsi kuulee tämänkin, pienikin. Kiehahtaa vain sanallisesti. MItäs siitä oppii? Että kiroilu kuuluu riitelyyn? Eikös se niin usein olekin?
Tästä kannetaan morkkista usein, mutta koska osataan sopia ja olla riitelemättä pitkiä aikoja niin ollaan ajateltu ettei voi olla niin vahingollista. Vaikka kuinka haluaisi on aika vaikeaa "riidellä oikein", aikuisenkin.
kaikki syytökset, kaikki aiheet ei lasten korville kyllä kuulu.
Miten he reagoivat? Mitä teitte sitten?