Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsettomuuden haavat ei umpeudu....
11.03.2009 |
Kyllä meille syntyi lapsi 6 vuoden yrittämisen jälkeen. Terve ja kaunis poika. Ikää ei ole vielä paljon mutta yli vuosi kuitenkin. Koko ajan olemme olleet taas ilman ehkäisyä mutta ei vaan onnistu. No, olemme jo jonossa hoitoihin joten toivoa on.
Mutta kyse on nyt siitä kun tuntuu pahalle kun muut saavat niitä vauvoja. Taas on lähipiirissä useita raskauksia menossa. Onhan se mukavaa mutta kateuden pisto on voimakas. Haluaisin olla aidosti onnellinen heidän puolestaan, ja toisaalta olenkin mutta silti päässä vaan kuuluu hokema miksi nuo saa ja me ei.
Kyllä me varmaan taas apu hoidoista saadaan, ennemmin tai myöhemmin. Ja vaikka ei saataisikaan niin onhan meillä jo lapsi. Onkohan toivoa että joskus tästä kaikesta toipuisi eikä masentaisi muiden vauvauutiset. Se kun joku kertoo odottavansa vauvaa saa minussa aikaiseksi saman vihlaisun kuin se että testiin ei ilmestynytkään kuin se yksi viiva.
Antakaa toivoa.
Kommentit (5)
Oikoteitä asian kanssa tuskin on. Psyykkistä työtä omin voimin tai ammattilaisen tuella - vai onko vielä jotain muuta mitä voi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vielä jokin aikaa sitten, niin hormonitoimintasi ei ole vielä tasaantunut siitä. Tsemppiä!
oletteko saaneet apua lapsettomuuden aiheuttamiin haavoihin ennen pojan syntymää, käyneet terapiassa tms.?
Ystäväpariskunta yritti vauvaa ja ei sitä kuulunut. Sitten kun tärppäsi, olikin kyseessä kohdun ulkopuolinen raskaus. Itse sain kaksi lasta suht. pienellä ikäerolla. Ensimmäisen lapsen synnyttyä oltiin tekemisissä suhteellisen paljonkin. Toisen lapsen syntymä oli tälle pariskunnalle liikaa. Mies vielä pystyi skarppaamaan ja kohtaamaan meidät, mutta rouva ei.
Nyt heillä kaksi lasta, joista pienempää en ole nähnyt lainkaan. Välit ei vaan paikkaannu. Olin loukkaantunut tuosta käytöksestä, vaikka tietenkin sen ymmärrän, että ystäväni tuska oli vielä paljon suurenpi. Silti etäännyimme toisistamme ja tuntuu todella työläältä lähteä nyt rakentamaan ystävyyttä uudelleen ja vain sen takia, että heitä on siunattu lapsilla. Hieno asia tietenkin, mutta silti.
Vuosien saatossa olen saanut uuden ystäväpiirin, johon tuo kyseinen ystävä ei enää kuulu!
Meillä on samanmoista taustaa, eli meni todella kauan että esikoinen saatiin ja rankkaahan se oli! Silti meillä oli koko ajan ystäviä, jotka sai jatkuvasti lapsia ja se kyllä kirpaisi, mutta olisimme jääneet kaksin, jos ei oltais voitu hyväksyä muiden onnea. Nyt meillä on esikoinen ja edelleen samat ystävät. Mekään ei olla saatu toista lasta vuosikausiin, mutta nyt olen raskaana! Tämä tuntuu hurjalta ja niin onnelliselta. :) Mutta olemme kyllä selvinneet todella pitkälle sillä onnella, jota olemme saaneet esikoisesta kokea. Kyllähän sitä on kaivattu toista lasta välillä kipeästikin, mutta yksi on jo niin paljon, että ei tuska ole meillä ollut enää ihan niin kova. Tsemppiä teille!