Vieraan vauvan hoito vs. oman vauvan hoito

fyysisesti voit olla ihan rikki, mutta henkinen pakko pakottaa

Itse jaksan muiden kakaroita yleensä lyhyellä tähtäimellä paremmin kuin omiani. Niitä omia rakastaa niin paljon, että huolestuu ja pelästyy ja tekee pahaa kun toinen huutaa ja siitä sitten lähtee negatiiviset tunteet jylläämään :( :(

Varsinkin ihan vauva-aikana valvomiset ja muut meni hormonien voimalla, nyt kun lapsi on jo isompi, sitä nauttii leikeistä ja muista päivän pienistä tapahtumista eri tavalla kuin vieraan lapsen kanssa. Omasta kun huomaa helpommin kaikki pienimmätkin kehitysaskeleet ja muut. Ja se on tosi palkitsevaa!



Eipä sitä silti omankaan kanssa väsymykseltä, ärsytykseltä ja kyllästymiseltäkään aina välty, välillä tuntuu ettei yhtään jaksaisi leikkiä tai ottaa kiukkukohtauksia vastaan mutta kylläpä niitä voimia sitten kummasti vaan jostain saa. Kaikki tunteet laidasta laitaan kuuluu äitiyteen siinä missä muuhunkin elämään. Joskus vaan täytyy muistuttaa itselleen että on oikeasti tilanteessa se aikuinen ja vaikka laskea kymmeneen.

Onneksi suurin osa esikoistaan harkitsevista ei totuutta vauva-arjen raskaudesta tiedä. Muuten niitä ei haluttaisikaan. Ja siitä eteenpäin taas seuraavien lapsien harkinnan kohdalla aika on kullannut muistot, mielessä vain se suuri rakkaus lapseen.



Mutta kyllä sen kestää, usko pois. Ja on oman lapsen hoitaminen ehkä vähän helpompaa, kun siinä on se tuttuus mukana. Ja se rakkaus.

Toisen lapsi on toisen lapsi ja oma on oma. Omaa lastaan rakastaa ja oman lapsen tarpeet ja tavat tuntee. Ei se sinun lapsesi ole syntyessään vauhdikas vuoden ikäinen, vaan ihana vastasyntynyt, jonka kanssa te ehditte kasvaa yhteen ja tutustua.



Sitä en kiellä, etteikö se ole rankkaa omankin kanssa, mutta erilaista kuin muiden lapsia hoitaessa.

Ajattele jos sinulla olisi aikuisvieras muutaman päivän ja pomppisit koko ajan täyttämässä hänen tarpeitaan.

kun hoidat omaa se on niiin rakas että itkiessäänkin näyttää hellyttävältä (enemmän ja vähemmän riippuen kellonajasta jne).. vieras voi taas ärsyttävää siinä karjuessaan vaikka onkin suloinen pieni viaton lapsi.

Siitähän se sanontakin että oma äiti paras hoitaja omalle lapselleen..

helpotti..



Ap

Toisen lapsi on toisen lapsi ja oma on oma. Omaa lastaan rakastaa ja oman lapsen tarpeet ja tavat tuntee. Ei se sinun lapsesi ole syntyessään vauhdikas vuoden ikäinen, vaan ihana vastasyntynyt, jonka kanssa te ehditte kasvaa yhteen ja tutustua.

Joo, myönnän, että kun ihmiset valittaa vauva-ajan rankkuutta, tekee mieli nauraa, kun oma lapseni oli tullessaan vilkas 13-kuinen, joka viipelsi hypernopeudella ympäri kämppää ja keksi kaikkea vaarallista, ei nukkunut kuin 10 tuntia yöllä ja tunnin päivällä ja vaati äänekkäästi huomiota kaiken muun ajan... Emmekä alussa todellakaan tunteneet toisiamme ja molemmilla oli aika eksynyt ja turvaton olo. Ja varmasti myös lapsen isällä ;)

SILTI sanon, että oman kanssa on tavallaan helpompaa. Kun tietää, että tämä on nyt MINUN. Minä olen vastuussa tästä, saan toimia haluamallani tavalla, ja voin alkaa nyt sopeutua siihen että elämä on nyt tätä. Toisaalta toisten lapsia esim päiväkodissa hoitaessani helppous oli siinä, että ne olivat vastuullani vain sen 6-8 tuntia päivästä ja sitten annoin ne takaisin omille vanhemmilleen.

Ei tämä nyt kauhean hyödyllinen kommentti ollut, mutta olipahan erilainen :D

Aika nopeasti opit luomaan itsellesi rutiinit uuden vauvan kanssa joten arjen pyörittäminen tutun kaavan mukaan on paljon helpompaa kuin hetkellinen "vastaava tilanne". Lisäksi vieras lapsi on hoidossa "vieraalla maalla" eli todennäköisesti kotioloja vaativampi. Minulla oli juuri hoidossa sukulaisvauva kahden oman lisäksi ja tuntui raskaalta vaikkei nyt niin hankalaa ollutkaan. Mietin hetkellisesti että tätäkö se olisi kolmen lapsen kanssa mutta nopeasti totesin että tilanteita ei voi verrata.

Älä turhaan tuollaista murehdi, ap!

Kyllä mäkin ihan oikeasti sitä tuttavan vauvaa hoitaessa ajattelin, että jos tää olis oma, olis kyllä ihan eri tavalla mielekästä hoitaa vauvaa. Oma on oma, vaikka adoptoitukin. Mulle ei sinänsä väliä olenko lapsen biologinen äiti vai en. Kunhan se vain on oma, tavalla tai toisella :o)



Ap

Noinhan se varmasti menee.



Ap

oman lapsen tarpeet tuntee ja osaa tulkita erilaiset itkut, vierasta lasta on vaikeampi hoitaa kun ei aina tiedä mitä se haluaa ja miten rauhoittuu. Minulla on viisi omaa lasta joten lastenhoitokokemusta on, silti tunnen itseni avuttomaksi jonkun muun vauvaa hoitaessa.