Synnytyksen jälkeistä masennustako, tunnen itseni rupsahtaneeksi akaksi, josta aika ajoi ohi...

Täytän kesällä 33 ja sain syksyllä kolmannen ja samalla viimeisen lapsemme. Alkuvuodesta on alkanut hiipiä mieleen aatoksia, että olen tosiaan jo vanha akkeli, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt..vaikka olen ihan ok kuosissa, hoikka ja sievä muiden mielestä, mutta minkäs teet miltä omassa päässä tuntuu. Miksi en tajunnut elää 18-25 vuotiaana, vaan olin kuin keski-ikäinen. (Olin jo silloin yhdessä mieheni kanssa)



Nyt kun sitten ajattelin alkaa elämään kun tavoitteet on saavutettu, lapset, avioliitto, talo, työ, niin tuntuu että musta ei ole enää mihikään, hoidan vain lapsia... kahdehdin nuoria, jotka ovat hehkeitä ja vapaita menemää, mikä sinänsä on hassua kun juuri 25-v halusin kaikkea sitä mitä mulla nyt on... vai onkohan tämä vain kriisiä siitä että lapset on nyt "tehty" ja alkaa uusi vaihe elämässä?....