Lue keskustelun säännöt.
Voiko toista oppia rakastamaan?
04.03.2009 |
Menin yhteen miehen kanssa, jota en rakastanut, mutta josta tykkäsin. Olemme asuneet yhdessä pari vuotta ja meillä on yksi yhteinen lapsi ja yksi "ei-yhteinen". Sillä hetkellä tuntui, että tämä turvallinen ns. hyvä mies olisi se mitä elämääni kaipaisin edellisen, turvattoman suhteen jälkeen. Uskoin, että voisin jonain päivänä oppia rakastamaan miestä.
Mutta en ole vielä oppinut (takana n. 5 yhteistä vuotta) rakastamaan häntä. Arki on monesti taistelua, jäkätämme toisillemme kaikesta, mikä ei varmaankaan lisää rakkaudellista yhteiseloa ;). Tuntuu, etten voi kaikesta yrityksestäni huolimatta kunnioittaa miestä tarpeeksi vaikka tiedän, että minun pitäisi. Ja jos totta puhun, niin 99% ajasta haluaisin, ettei mies olisi kotona vaan saisin olla rauhassa häneltä. Meillä ei ole enää mitään hellyyttä, koskettelua yms. Voiko tilanne muuttua tästä? Mies sanoo yhä rakastavansa minua, itse olen rehellisesti kertonut, etten tunne samoin kuin hän. Voinko oppia rakastamaan vai pitääkö erota? Onko lapsille parempi, että vanhemmat ovat rakkaudellisessa suhteessa vai voiko tämä ns. kaverisuhde olla myös lapsille hyvästä?
Kommentit (3)
Itselläni on se tilanne, että menin naimisiin miehen kanssa, jota luulin rakastavani - mutta silloin en edes tiennyt, miltä rakkaus oikeasti tuntuu, sen sain oppia lasten kautta, ja tajusin, että en oikeasti tunne miestä kohtaan mitään. Ei meillä ole mitään yhteistäkään. Tosin emme erityisen paljoa tappelekaan, emme vain ole juuri missään tekemisissä toistemme kanssa, illat vietetään tietokoneilla jne. En ole eroamassa, koska ei se vaihtamalla parane ja hän on sentään lasten isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sen eteen pitää tehdä töitä. Ja ei pidä sekoittaa rakastumiseen, joka on "kemiallinen" reaktio ja kestää yleensä max voden. En kertois toiselle etten rakasta häntä, musta se on tosi loukkavaa. Ennemmin jätän sanomatta.. Sitä paitsi pitkässä suhteessa välillä rakastaa enemmän välillä vähemmän, joskus melkein vihaa. Mieti positiivisiä asioita miehestäsi, tehkää yhdessä kivoja asioita, hyväilkää ja hassutelkaa. Ilman lapsiakin.
mutta jos kumpikin haluatte jakaa yhteiselämäänne, niin minusta siihen olisi mahdollisuus. Ihan ensimmäiseksi olisi hyvä päästä eroon "jäkättämisestä", koska se ei tunnu kummaltakaan varmaan mukavalta ja sitä paitsi annatte lapsille väärän roolimallin. Päättäkää vaikka yhdessä alkavanne puhua toisillenne ystävällisesti. Hellyttä ei voi pakottaa ääneen, puheeseen eikä eleisiin, jos ei sitä tunne toista kohtaan, mutta toisen arvostamista ihmisenä voi.
Ehkä yhteiselämä alkaa sujua paremmin, kun siihen ensiksi on saanut toinen toistaan huomioon ottamista mukaan.
Voimia teille kummallekin. Ehkä huomaatte jonakin päivänä, miten tärkeitä ne asiat olivat, jotka teidät alunperin veivät yhteen. Tai sitten toteatte, että elämä vain vie erilleen ja löydätte muaalta sen todellisen onnenne. Mutta siihen asti voisi yrittää sitä "ystävällisyys"-harjoitusta...