Äiti ei olekaan paras! Lasta ahdistaa!

Heips! Meillä on aivan mahtava eskarilainen tyttö. Meillä on aina ollut tytön kanssa todella läheinen suhde. Jos on tapahtunut jotakin tavallisesta poikkeavaa, tiedän sen heti tytön ilmeestä kun hän astuu ovesta sisään. Viimeistään illalla kun käymme nukkumaan, on tytöllä jotenkin pakottava tarve kertoa äidille kaikki mitä on päivän mittaan tapahtunut. Osaan lukea tytärtäni kuin avointa kirjaa ja juuri siksi tämä asia ahdistaa minua erityisen paljon.



Esikouluryhmässä tytöllämme on aivan ihana ja positiivinen 'täti'. Tyttö on omien sanojensa mukaan tunnustanut tädille rakastavansa tätä. Erään päivän tyttömme oli todella lohduton. Itkeskeli pitkin päivää, muttei saanut sanotuksi asiaansa. Tiesin, että viimeistään illalla purkaa stten sydäntään. Peiton alta itkuisena sitten tunnusti, että eskarin täti tuntuu kivemmalta kuin oma äiti! Pieni tyttöni kertoi, että potee hirvittävää omantunnontuskaa kun sanoo omalle äidilleen noin! ''Miten voin olla näin kamala ihminen, että loukkaan omaa äitiäni?!''



Mitä tämä on? Tiedostan, että olen välillä todella väsynyt ja kiukkuinen, johtuen mm. taloudellisista vaikeuksista. Lapseni ovat kuitenkin aina olleet minulle kaikista tärkein asia ja lasten takia jaksamme yrittää. Nyt tuntuu että pääni murenee. Olen epäonnistunut. En voi ajatella mitään muuta. Jos nuorimmaiseni sanoisi: ''Äiti on tyhmä, täti on kiva!'', asia olisi täysin eri! Tämä esikoinen ajattelee asiat paljon syvemmin. Niinkuin minäkin. Huomaan tyttäressäni niin paljon samoja piirteitä kuin itsessäni, että minua pelottaa. Välillä toivon ettei hän ajattelisi niin paljon asioita, olisi niinkuin kaverinsa, huolettomia. Nyt huomaan jatkuvasti, että tyttöni varoo puheitaan kanssani. Hän kehuu minua äitinä tarkoituksella. Tavallaan selittelee itselleen. Todistelee, miksi minä olen kivempi kuin se täti.



Miten voin auttaa lastani? Tytöllä on todella paha olo! Ja niin on äidilläkin... =(