Lue keskustelun säännöt.
vauva sairas, suku ei suostu edes keskustelemaan siitä.. muita?
03.03.2009 |
lohdutella sua eivätkä tajua että tosissasi olet huolissasi ja haluat jutella. olisko sulla sellaista ystävää joka kuuntelisi keskeyttämättä heti.
voimia kovasti, toivon todella että lapsella kaikki hyvin <3
Kommentit (13)
meillä on kanssa lapset sairastaneet ja yleensä kaikki sanoo just noin "ei sillä mitään ole".. myös mies, siis lasten isä, sanoo aina noin! se on yks tapa lohduttaa, toiset luulee, että sua helpottaa kun ne todistelee että ei sillä varmasti mitään ole... ja toisaalta heitäkin pelottaa ja haluavat ajatella niin. mä taas itse halusin purkaa kaikki vaihtoehdot sanoiksi, käydä läpi pahimmatkin skenaariot ja sitä kautta tehdä toimintasuunnitelmia, olen semmoinen.. joten lopulta karjasin, että kyllä nyt vaan jotain on ja nyt jumalauta puhutte mun kanssa !!! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairaat--hoida itse.
eikö sukusi viesti ole aivan selvä?
Ei ihmiset halua puhua tuollaisista asioista eivätkä he halua kuulla tuollaisia asioita. Näin se vain menee.
ainakin meidän suvussa tajusin myöhemmin, että moni sukulainen oli valvonut öitäkin ajatellen tilannettamme mutta mulle sanoivat vaan, ettei sillä mitään ole...
eli sairaus halutaan kieltää, ikään kuin sitä ei olisi, jos sen kieltää.
Olen törmännyt tähän samaan asiaan aivan siellä elämän toisessa ääripäässä - isäni vanhuudessa. Kun hänellä diagnosoitiin alzheimerin tauti, kukaan hänen sisaruksistaan ei halunnut uskoa asiaa, vaikka se oli ilmeistä. Ihmeteltiin minun halua rajoittaa isän autolla ajoa siinä vaiheessa, kun hän ei reissultaan osannut kertoa, missä päin Suomea oli (paikannimet unohduksissa) ja sekoitti toistuvasti oikean ja vasemman. Nyt vasta isän sairaus ilmeisesti ymmärretään, mutta se on jo edennyt siihen vaiheeseen, ettei hänen puheestaan saa mitään selvää, koska sanavarasto on niin suppea. Hän ei myöskään tunnista sisaruksistaan kuin kaksi. Lastensa nimiä isä ei muista lainkaan jne.
On todella valitettavaa tuollainen suhtautuminen. Toivottavasti lapsesi on kunnossa, eikä hänellä ole ainakaan mitään vakavaa. Suvun kieltäytyminen hyväksymästä epävarmuutta on varmasti loukkaavaa. Ehkä löydät nuoremmista ystävistäsi ihmisiä, jotka osaavat suhtautua avoimemmin myös epävarmoihin ja vaikeisiin asioihin. Toivon niin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rohkaista sinua ja lisäksi kertoa suoraan, että heidän silmiinsä lapsi on terve. Haluavat korostaa, etteivät näe lapsessasi mitään puutteita.
Eikä kannata kaikille puhua arveluksista. Varmasti joku löytyy kenen kanssa pääset puhumaan asiasta. Mutta kun on vasta aivan varmaa niin kerrot niille kenelle asia kuuluu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani syntyi 36+6 vko hätäsektiolla sydänäänten laskettua (olin ihan sattumalta synnytystapa-arviossa). Oli tosi hidas vauva, helppohoitoinen kun nukkui ja söi vaan. Th laittoi kuulotutkimuksiin 2kk vanhan vauvan varoitteli että voihan olla että hän on kuuro. Itse oli sitä mieltä että varmastihan se on autisti ja varauduin siihen (olen kehitysvammaistenhoitaja ammatiltani). En edes sitä mahdollisuutta surrut, jos niin, niin sitten niin.Pari kaveria oli samaa mieltä.
Puoli sukua oli sitä mieltä että "siinä mitään vikaa oo, laiska lapsi se on. Poika meni kuulotutkimuksiin, lääkäri paukautti oven kiinni ja sano että hývin se kuulee, tutki muuten ja sano että menkää osteopaatille...vaan se on jo toinen tarina.
todettiin 2-vuotiaana vakava pitkäaikaissairaus. Vanhempani menivät ihan lukkoon, äitini ei kestänyt kun itkin eikä oikein halunnut puhua asiasta muutenkaan.Myöhemmin on kertonut miten kauheasti silloin yksin itki ja pohti asiaa. Kai se oli liian tuskallinen asia käsiteltäväksi ja ahdistui meidän huolestamme. Antakaa ihmisille aikaa käsitellä asiaa! Myöhemmin olen saanut äidiltä tukea kun kaikkien alkushokki on mennyt ohi.Isäni asenne oli vähättelevä ja vieläkin elän tunteessa että hänelle sairas lapsenlapsi ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lohduttavista sanoista!
kasi, kyllähän se esim. myös isovanhempia itseään koskettaa, lapsenlapsia on vain kaksi. Joten pakkohan heidän on jossain vaiheessa uskaltaa ajatella sitä asiaa.
Mutta toki saavat omassa hljaisuudessaan sitä pohtia, toivoisin vain että siitä olisi sitten jotain merkkiä, ettie ole pelkästään ihan täyskielto päällä.
On minulla ystäviäkin, onneksi!
ap.
Poikani syntyi 36+6 vko hätäsektiolla sydänäänten laskettua (olin ihan sattumalta synnytystapa-arviossa). Oli tosi hidas vauva, helppohoitoinen kun nukkui ja söi vaan. Th laittoi kuulotutkimuksiin 2kk vanhan vauvan varoitteli että voihan olla että hän on kuuro. Itse oli sitä mieltä että varmastihan se on autisti ja varauduin siihen (olen kehitysvammaistenhoitaja ammatiltani). En edes sitä mahdollisuutta surrut, jos niin, niin sitten niin.Pari kaveria oli samaa mieltä.
Puoli sukua oli sitä mieltä että "siinä mitään vikaa oo, laiska lapsi se on. Poika meni kuulotutkimuksiin, lääkäri paukautti oven kiinni ja sano että hývin se kuulee, tutki muuten ja sano että menkää osteopaatille...vaan se on jo toinen tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä ei koskaan puhu sairauksista oikeilla nimillä, se on jotenkin rasittavaa. Kautta rantain pitää udella ja sitten yrittää itse vetää johtopäätöksiä. Jos yritän puhua omista sairauksista/vaikeuksista, niin keskustelu dumpataan heti. Että kiitos vaan tästä tuesta vanhempani, mitä annatte minulle!
meidän vauvalla ei syntymässä ollut kaikki hyvin, mm. jouduttiin elvyttämään. Ja pääsi kotiin vasta muutamien viikkojen jälkeen kun mm. trisomiat oli suljettu pois. Nyt tutkimukset jatkuu ja tuntuu että tosi harva haluaa edes kuulla, mitä tutkitaan. yksi jos toinen sanoo Ei sillä MITÄÄN ole!
joo-o erikoislääkärit vaan keksii kaikenlaista... tottakai toivomme että mitään ei löydy, mutta olisi kiva jos tästä huolesta saisi puhua läheisilleen.