14-vuotias raskaana ja haluaa pitää lapsen, isä 15 js haluaa myös.

vanhempien huolen ja pelon. Tietenkin tuleva lapsikin saisi hyvin erilaisen elämän jos vanhemmat olisivat edes 4-5 vuotta vanhempia. Tuossa iässä harva ymmärtää mitä lapsen vastuullinen kasvattaminen ja koko elämän kestävän parisuhteen ja vanhempi-lapsi-suhteen perustaminen on. Fyysisesti varmasti pystyvät huolehtimaan lapsesta ja tarjoamaan virikkeitä, mutta miten sellainen kokonaisvaltainen itseensä luottavaksi, tasapainoiseksi ihmiseksi kasvattaminen jos itsekin on vielä aivan lapsi. Toki osa tuon ikäisistä voi olla "näennäisesti" hyvin kypsiäkin, mutta elämänkokemuksen tuomaa maailmankuvaa ei vielä voi olla.

Pikkusisko siis sai vauvan 15-v. Hän seurusteli samanikäisen pojan kanssa.

Eivät uskaltaan vanhemmille kertoa, vasta kun oli pakko. Asuivat tietenkin molemmat vielä vanhempiensa luona.

Aborttia ei voinut enää tehdä kun saivat tietää. Vanhempani raivostuivat ja sisko muutti luokseni asumaan. Olin tuolloin jo 19v. Pojan vanhemmat eivät antaneet enää pojan olla siskoni kanssa missään tekemisissä, eivätkä uskoneet, että on tämän lapsi. Poika kävi kuitenkin salaa siskoani tapaamassa. Olisi halunnut synnytykseekin, mutta ei päässyt. Olin siskon tukena synnytyksessä ja kun vauva oli syntynyt tulivat vanhempani sairaalaan katsomaan vauvaa. Ei oltaisi ikinä uskottu, että tulevat kun ilmoitin vauvan syntyneen. Varsinkin äiti oli ihan myyty vauvaan ja suuttumus suli samantien. He ottivat siskoni takaisi kotiin.

Isyystesti tehtiin ja siskoni poikaystävä oli tietenkin isä. Tämä kävi sitkeästi katsomassa ja hoitamassa lastaan, vaikka vanhempansa eivät hyväksyneet asiaa.



Lapsi on teini ja kyllä ne hänen isänsäkin vanhemmat olivat lopulta hänen kanssaa tekemisissä. Menihän siskonikin aikoinaan heidän pojan kanssa naimisiin ja ovat saaneet sen jälkeen pari lasta lisääkin.



Toivottavasti tässäkin tapauksessa käy vielä yhtä onnellisesti, vaika se onkin ehkä harvinaista.

Kun raskaus paljastui minulle oli viikkoja jo yli 22. Tyttö oli 14 ja silloin kasiluokalla. Tottakai se oli kamala shokki, aivan kamala, en olisi ikinä uskonut tälläiseen tilanteeseen päätyvämme.



Pari päivää meni sulatellessa ja sitten rupesimme ottamaan selvää eri vaihtoehdoista.

Aborttia ei tietenkään voitu enään tuossa vaiheessa tehdä. Hetken tyttö halusi pitää lapset, mutta pian kääntyi adoption kannalle, jossa tuin häntä parhain mahdollisin keinoin.

EN tosin voinut itsekkään kuvitella muuta tilannetta kuin lasten pois antaminen, silloin tuntui etten voisi ottaa millään vastuulleni kahta vauvaa kaiken lisäksi.



Synnytys läheni ja ihan viime metreillä aloin miettiä tilannetta tytön kanssa uudelleen ja vauvojen syntymän jälkeen päätimme pitää vauvat. Minä olen lasten virallinen huoltaja siihen asti kun tyttö täyttää 18 v.

Kaikki kolme asuvat siis meillä,lapsetkin ovat jo 1,5v onnellisia pieniä termiittejä:)



Raskasta on ollut, mutta onnellinen olen päätöksestäni ja siitä että olin äiti lapselleni ja hoidin hänelle sietämättömän tilanteen parhain päin.



Meillä lasten isä ei ole ollut missään vaiheessa mukana, ja se hänelle suotakoot, mutta hänen vanhempansa ovat ottaneet yhteyttä ja tavanneet lapsia jo muutaman kerran. Toivottavasti haluavat pysyvästi lasten elämään.



Tälläinen tarina meillä, välillä öisin mietin voiko tämä olla tottakaan.....

vuonna kun täytti 15. Esikoinen oli kehitysvammainen. Toinen lapsi syntyi reilun vuoden kuluttua ja kolmas kun äiti oli alle kaksikymmentä. Neljäskin lapsi perheeseen vielä tuli muutaman vuoden jälkeen. Hyvin pariskunta lapsensa hoiti.

Minunkin tuttavapiirissä samanlainen tilanne...

Isovanhemmilta ikävää suhtautumista vaikka ymmärrettävää, että asia herättää myös kielteisiä tunteita. Minusta nuoria pitäisi tuossa valinnassa tukea. Ei elämä varmasti ihan yksinkertaista tule olemaan. Mutta ihailtavan elämänmyönteisiä ovat "vahingon" jälkeen. Toivottavasti sukukin lämpenee uudelle elämälle!