Onko kenellekään käynyt niin, että mies lähtee
tyyliin "roskiksella käymään" ja jää sille tielle?
Kommentit (6)
Se vain poistui ja jäi sille tielle. Kuukauteen en kuullut hänestä mitään ja olin aivan sekaisin kaikesta. Sitten otti yhteyttä ja halusi avioeron.
Sen jälkeen en ole kaveria tavannut. Siitä on nyt kymmenisen vuotta. Ja mainittakoon että se suhde kesti kymmenen vuotta...
lähti kioskille ostamaan maitoa, eikä enää palannutkaan.
Toisen tiedän, joka ei vaimon lähdettyä mennytkään töihin, vaan yllättäen keräsi omat tavaransa ja kaiken arvokkaan ja muutti toisen naisen luo toiselle puolelle Suomea.
Kyllä ne yleensä tulee jotain maallistaomaisuuttaan vinkumaan takaisin.
lähdin vittuunnuksissani alkuillasta tuulettumaan ja samalla reissulla olin kahden tunnin kulutta vuokrannut kalustetun kämpän ja palattuani vuokrausreissulta kotiin, oli vaimo suihkussa.
Vaimon ollessa suihkussa, keräsin sen mitä ehdin ja häivyin. Kaikkea ei saanut mukaan, joten piti kaverilta hakea tyyny ja kattila, mutta sain kahmittua 5 min. aikana kaiken mitä "uuspoikamies" tarvitsee tyydyttävään elämään.
Oli muuten vaimo ihmeissään, eikä enää uskalla laittaa vessan ovea kiinni, kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu jos laittaa vessan tai suihkun oven kiinni.
Sittemmin olemme muuttaneet jälleen yhteen puolentoista vuoden jälkeen.
Eli siis tarkemmin sanoen, muuttopäivä on huomenna.....siis takaisin.
eikä siinä olisi mitään hyötyä ollut. Ehdottomasti parempi hävitä, kun tilanne on sellainen.
9