Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
9-vuotias tyttöni sanoi eilen ensimmäistä kertaa, että hänellä ei ole
27.02.2009 |
oikeaa isää:( Nyt kai alkanut miettimään asioita ja huomaa, että kaikilla muilla kavereilla perheessä isä tai jos eronnut niin etäisä, jonka luona lapsi käy. Isä siis asuu sammassa kaupungissa mutta ei tapaa lasta kuin ehkä kerran vuodessa. Ei osallistu mitenkään lapsen kustannuksiin, ei välitä.
On jopa julma lasta kohtaan. Eli kerran ylisti lapsen kaveria, ei koskaan kehu omaa tyttöään. (olen aiemmin kirjoittanut tänne jutusta)
En oikein tiennyt mitä sanoa. Sanoin, että on sinulla oikea isä, siis biologinen isä ainakin. Ja minä rakastan häntä yli kaiken. Surullinen olo tuli kuitenkin, aiemmin tyttö ei ole pohtinut asiaa.. En oikein tiennyt mitä olisi kannattanut sanoa, valehdellakaan ei kai kannata..
Kommentit (3)
Toivottavasti saat lapsesi ymmärtämään, että se ei ole hänen vikansa, ettei isä osallistu elämään. Että, jotkut on sellaisia, joita ei ole luotu vanhemmiksi vaikka sellainen sattuisi olemaankin. Että tällainen ihminen ei ymmärrä, mitä menettää siinä, että ei osaa olla isä/äiti. Ja tulee katumaan sitä vielä joskus. Ja, että lapsi on täysin syytön siihen ja on juuri täydellinen sellaisena kuin on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä olisi saada tyttäresi ymmärtämään, ettei tämä johdu mitenkään hänestä! Hän on hieno ihminen juuri sellaisena kuin on. Ei tietenkään kannata isää mollata. Jotenkin kannattaa ehkä avata aikuisen maailmaa, kuinka se on monimutkainen eivätkä aikuisetkaan aina toimi oikein. Tyttö ei ole mitenkään syypää siihen, että isänsä ei pidä usein yhteyttä.
Surulle kannattaa antaa tilaa nyt ja käsitellä asiaa, jos tytär haluaa. Saattaa muuten tulla turhan voimakkaana teini-iässä, kun ihminen muutenkin etsii itseään.
Isoin häviäjä tyttären lisäksi on tietysti isä itse. Tajuaa sen ehkä liian myöhään.
Alue: Aihe vapaa
lohduttaa, ja jossain määrin myös tuoda esiin että äiti, mummo tms. rakastavat sinua kovasti. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, kuten sinä olet selvästi ymmärtänytkin, että kukaan muu läheinen ei voi täysin korvata sitä oikeaa isää lapsen mielessä. Eli lapsen surua ei saisi tukahduttaa korostamalla liikaa sitä, että onhan hänellä muita ihmisiä. Ehkä tärkeintä, ettei isästä puhumisesta tulisi tabua teille. Hienoa, että tyttäresi on uskaltanut pohtia tuota asiaa kanssasi. Itse olen eroperheestä ja vaikka olen yhteydessä molempiin vanhempiini, niin jotenkin meillä on aina ollut kamalan vaivaantunut tunnelma, jos on äidille maininnut isästä jotain.