Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Siedän lapsipuoliani yhä vähemmän ja vähemmän
26.02.2009 |
Ja se harmittaa kovasti. He ovat nyt osoittaneet jo monen vuoden ajan, että olen heille ylimääräinen olento. Nykyään he suhtautuvat minuun mutkattomasti eivätkä arastele, mutta olen heille kuin joku vähän tiellä oleva huonekalu. Olen koettanut kovettaa mieleni ja hokea itselleni, että älä välitä, lapset on lapsia. Mies joskus spontaanisti sanoo, että häntä harmittaa kun hän näkee, että mä en mitään pahaa tee tai sano, mutta hänen lapsensa eivät koskaan ole tehneet elettäkään yhteistyön suuntaan. Vuosia kestävä ns dissaaminen on kuitenkin tehnyt tehtävänsä siinä mielessä, että mulla olisi niin sanotusti paljonkin hampaan kokossa. Pidän ne kuitenkin itselläni, mutta sen tämä olo on tehnyt, että yritän enemmän ja enemmän ns ulkoistaa itseäni, kun miehen lapset ovat paikalla. En vain enää jaksa sitä tylyyttä. Ei se ole ilkeyttäkään, vaan täydellistä välinpitämättömyyttä. Eikä se ole mukavaa omassa kodissa.
Kommentit (5)
Muista kuitenkin, että lapset ovat lapsia ja heidän vanhempien tehtävä on heitä ojentaa tarvittaessa. Miksi miehesi ei ole puuttunut lapsiensa käytökseen. Miksi miehesi hyväksyy tuollaisen käytöksen sinua kohtaan?
Minä kyllä olisin katkera miehelle enkä lapsille. Mieshän on ihan kyvytön kasvattaja, haluaa varmasti vain olla viihdetaiteiluja lapsilleen vierailuviikonloppuina...
Onko teillä yhteisiä lapsia?
Kuinka monta vuotta olette olleet uusperhe?
Ja minkä ikäisiä lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhmaisisivat, mutta heitä ei vain kiinnosta. He eivät sano hyvää eivätkä pahaa. T. Ap
peräänkuuluttaisin kasvatusta miehen puolelta.
Minusta miehen tulisi tehdä selväksi lapsille, että sinä olet hänelle tärkeä ja että sinua pitää kohdella kunnioittavasti, kuten sinäkin kohtelet heitä.
Minkä ikäisiä lapsi?
t.3
Uhmaisisivat, mutta heitä ei vain kiinnosta. He eivät sano hyvää eivätkä pahaa. T. Ap
Mies koittaa heidän kanssaan aina välillä puhua, mutta se ei oikein auta. Hän kyllä tajuaa sen, ettei tilanne ole kiva. Itse hän on sanonut, että mä olen meidän talon kotikiusattu sisäkkö. Hän joskus yrittää kannustaa mua vaikka ottamaan lasten kanssa yhteen, mutta en mä oikein osaa. Se tuntuisi omituiselta. Tai siis tavallaan mä olen vihainen, mutta sellaisella kylmäkiskoisella tavalla, eli siis ehkä vähän katkera. Joskus olinkin miehelle tosi vihainen, ettei hän voi asiaa muuttaa, mutta tajusin sitten, että samassa veneessä me kuitenkin ollaan. Ap
Alue: Aihe vapaa
mutta lasten äiti on kyllä siihen syyllinen!!! Puhuu lapsille ettei minua tarvitse uskoa ja sanonut lapsille että en saa heille suuttua. Vaikka kyllä suutun ja komennan todellakin niinkuin omianikin!!! Ärsyttää vaan, että mies ei huomaa kun lapset "pomppii" minun silmille. Irvistelevät, vääntelevät naamaansa ja "lässyttävät" kun pyydän vaikka istumaan nätisti ruokapöydässä taikka pesemään käsiä. Ollaan miehen kanssa lasten kanssa asioista puhuttukin että kyllä täytyy uskoa oli aikuinen kuka tahansa ja istutettu jäähyllä jos eivät kunnioita minun "käskyjä", mutta lapset vaan totevat että kun: Meidän äiti on sanonut, eivätkä häpeä yhtään. Eikä ole kiva kerrata joka kerta samoja sääntöjä ja tapoja kun tulevat meille. Rupeaa toistaminen jo vituttamaan kun ei siitä ole mitään hyötyä. Tekisi mieli lähteä nykyään AINA lähteä pois kotoa, kun hänen lapset tuevat meille.