2-vuotias karkasi kotipihasta
Ohikulkija pelasti karanneen 2-vuotiaan
25.02.2009 07:47
Ohikulkija pelasti kotoaan karanneen kaksivuotiaan tytön, joka suuntasi kohti valtatietä Hollolan Kukkilassa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Lapsi oli lähtenyt matkaan kotipihalta äidin huomaamatta. 2-vuotias oli ehtinyt jo yli sadan metrin päähän kotoa, ennen kuin hän löytyi.
Pienokaisen huomasi ja palautti oikeaan osoitteeseen ohi ajanut nainen.
Hän pysäytti autonsa ja poimi tien viertä pitkin kävelleen tytön kyytiin vain metrien päässä Lahteen johtavalta valtaväylältä. Naisen mukaan oli minuuteista kiinni, ettei lapsi päässyt isolle tielle.
Lapsen äiti kertoo touhukkaan taaperon karanneen, kun hän oli lämmittämässä ulkosaunaa.
IS