jos ei kuulu kirkkoon,millaiset ovat hautajaiset?
Kommentit (6)
Ainakin kirkon vuokraaminen maksaa. Käsittääkseni voidaan suoraan siunata hautaan taikka katafalkilla.. tosin talvella on kylmä ulkona värjötellä.
Meillä on lähipiirissä iäkäs henkilö, joka on syvästi uskonnollinen, muttei kuulu Suomen valtionkirkkoon vaan erääseen täällä harvinaisempaan uskonnolliseen yhteisöön. Hän on hankkinut paikan veteraanilehdosta, jonne hänen tuhkansa sijoitetaan. Seremonia pidettäneen tavalliseen tapaan hautausmaan kappelissa. Yhteisöllä on "luottopappi", joka toimittaa sen, mikäli on siinä kunnossa, että pystyy. Muussa tapauksessa mennään ihan ev.lut. kaavan mukaan. Surijoista valtaosa on kirkon jäseniä.
ja poltetaan eloperäisenä ongelmajätteenä...
mutta toivoi pääsevänsä lapsuuspaikkakuntansa hautausmaalle ja oli tehnyt selväksi, että tahtoo siunauksen. Tästä oli siis puhuttu "aina" ja kun kuolema täysin yllättäen tuli, oli helppo järjestää hautajaiset, kun tiesi isän tahdon. Pappi kyseli, että onko siunaus varmasti kirkkoon kuulumattoman tahto ja kun oli, niin homma onnistui siten, että siunaus toimitettiin hautuumaalla. Kirkkoon ei häntä siunattavaksi huolittu, kun oli aikanaan kirkosta eronnut (Tässä on kuulemma paikkakuntakohtaisia eroja). Onneksi ei ollut kova pakkanen...
ainakin näin on meidän seurakunnassa. Siunaus tapahtuu kappelissa ja ihan samalla tavalla kuin muillakin.
Jos on tiedossa, että vainaja olisi vastustanut kirkollista siunausta, niin sitten ei siunata ollenkaan. Lakikin kieltää tämän.
t. pappi, joka on siunannut hautaan lukuisia kirkosta eronneita
Jos sulla on itselläsi väliä asialla, niin kannattaa tehdä se selväksi. Suurin osa omaisista menee siitä, mistä aita on matalin ja järjestää "normaalit" kristilliset hautajaiset. Vaihtoehtona on puhujan hommaaminen esim. Pro-Seremonialta, tai kuka tahansa voi puhua, tai mitä vaan. Arkkuhautaus tai tuhkaus, valinta on vapaa.