Mitä teen...???
Hei onko kellään sama tilanne...?? mulla vaikeeta hyväksyä mieheni lapsia...ensinnäkin ne (2poikaa) on ihan mahottomia,kiitos exän eli lasten äidin,mikä ei ole koskaan kasvattanut lapsia...kun me aloimme olla yhdessä.lapsilla ei ollut mitään rytmiä,sääntöjä ym...äiti ei kuulemma ollu ku meses tietsikalla,ym...isä päivät töissä ja pappa hoiti lapsille ruuat ym...sitten hän(äiti) teki vuoroduunia ja kävi lopunaikaa vieraissa...pojat ihan levottomia ja hankalia,varsinkin isompi,se hajottaa huonekaluja ja kiusaa toisia(osaa olla tosi ilkeä) mut jos häntä kiusataan antaa sen näkyä ja kuulua...mua välillä vituttaa jo pelkän naaman näkeminenkin...olen äitipuolena kyllä saanu paljon aikaankin,muksuil on nykyään nukkumaanmenoajat,samoin ruoka-ajat ym.säännöt (pidän samat ku omillanikin)ja täytyy sen verran sanoa et muuttuneet ovat paljonkin,mutta silti ne ärsyttää mua....Isompi on eskarilainen ja käyttäytyy ku uhmaikäinen,jos sitä komentaa tai jotain,alkaa mouruumaan ja väänteleen naamaansa ja välil hyppii tasajalkaa...hoh hoh olen välis niin rikki,mitä teen....???syyttää ja valehtelee aina,et mun lapset tekee sitä ja tätä,mä en oo tehny mitään... sitten pojalla on mun mielestä jonkinsortin kehityshäiriö,se ei osaa puhua kunnolla,joitain äänteitä se ei osaa sanoa,esim.ks tai ts sanas peräkkäin ni ei tuu...ja olen omalta osaltani kyllä huolissani et miten tulee pärjään koulussa....?? ja kaiken huippu et äitiä nämä pojan asiat ei kiinnosta pätkääkään....haukkuu ja raivoo vaan mulle,kuinka huonosti heitä hoidan (asuvat meidän luona) lapset ovat kuulemma risoissa ja paskasissa vaatteissa ym enkä huolehdi yhtään....äiti tosin ite ei anna lasten tuoda luotaan mitään heille hankkimaa kotiin...synttäri ja joululahjat pitää jättää äidin luo,niitä lapsi eisaa tuoda kotiin,ettei vaan minun lapseni niitä riko...??!!Vaikka kyllä enempi käy niin että kyseiset pojat rikkoo minunkin lasteni lahjat ja lelut....mitä pitäis tehdä?? mä en tiiä mitä tehdä et oppisin enempi tykkään heistä???onko kellään samoja fiiliksiä ja jos on niin miten ootte päässy niistä yli....kiitos kun jaksoit lukea ja sait ehkä jotain tolkkuakin kirjoituksesta.... :( :_|
Kommentit (3)
Meillä on sellainen tilanne, että minulla on 4,5v. poika, miehellä 3v. tyttö ja 4v. poika. Me ollaan oltu yhdessä 2 vuotta, eli oikeastaan vasta aika alkutaipaleella ollaan menossa, mutta ihan hemmetin vaikeaa tämä on ollut. Poikani puolelta kaikki onnistuu, hän on hyväksynyt mieheni ja pitää tätä isänään. Miehen lapset taas eivät oikein ole sopeutuneet tähän tilanteeseen. Tyttö kyllä hyväksyy minut, mutta miehen poika on alusta pitäen karttanut minua. Varsinkin tuossa 3 vuoden uhmassa miehen poika alkoi todella osoittaa, ettei voi sietää minua. Minä uskon sen johtuvan siitä, että minä en vaan anna niin helpolla periksi, kun muut hänelle antavat. Minä pidän hänelle samat säännöt, kuin omallekin pojalle ja hän ei vaan sopeudu siihen. Ja kyse siis on ihan normaaleista säännöistä, jotka minun mielestä kuuluu lapsi perheen arkeen, eli nukkumaan meno ajat, siitä kuinka ruokapöydässä käyttäydytään, meillä ei kiroilla (siis tämä mieheni 4v. poika kiroilee aika paljon), jne.. Miehen lapset ovat meillä vuoroviikoin, eli viikon äidillään ja sitten viikon meillä. Nykyään inhoan ja pelkään niitä viikkoja ja en tahtois nähdä mieheni poikaa ellei hänen käytös ala muuttua. Nyt kesällä he eivät ole olleet meillä ollenkaan. Viimeisimmän kerran, kun heitä näin, niin miehen poika leikki leikkiä jossa minä kuolen ja hän oikein nauroi siihen päälle, vaikka yritin kieltää, ettei sellaisia leikkejä saa leikkiä. Nyt tein miehelleni selväksi, etten tahdo nähdä sitä poikaa ennen, kun mies tekee pojalleen selväksi, että alkais olla jo aika hyväksyä se, että minä kuulun tähän perheeseen. Mies on joskus hyvin tukenani tässä, mutta taas on kausi, että mieheni mielestä olen liian ankara hänen pojalle ja tämä kaikki johtuu vaan siitä, kun en pidä miehen pojasta.. Noh, vaikeahan minun onkaan pitää, kun hänkin näyttää vihaavan minua. Tahdon, että tämä perhe toimisi ja meille on vauvakin tulossa, niin pelkään, että millainen miehen poika on sitten vauvaa kohtaa.. Tää tilanne stressaa ja saa riitoja aikaan minun ja mieheni välillä.. Ei oo helppoa tämä uusperheen elo..
mutta oletkohan hieman liian ymmärtämätön miehesi poikaa kohtaan? Poika on hyvä ihminen vasta 4 v!!! Ja tuon ikäiselle vanhempien ero on kova paikka. Ei poika välttämättä vihaa sinua, vaan pitää sinua lähinnä esteenä oman perheensä takaisinpaluuseen.
Toki säännöt pitää olla perheessä samat kaikille, mutta muista ettet ole pojan äiti - oma poikasikin saattaisi käyttyä samoin äitipuolta kohtaan.
Oletko sinä perheessä se, joka yleensä komentaa poikaa? Tilannetta voisi hieman helpottaa se, että miehesi ottaisi isän roolin, ja komentaisi - ettei poika pidä sinua pahana äitipuolena joka vain komentaa!!
sulla on sama tilanne kun mulla n. 9 vuotta sitten kun meistä tuli uusperhe. miehellä oli kyl 2 tyttöä, ehkä vähän helpompia kun pojat?! Mut sen nuorin tyttö oli silloin n. 3-4v. ja kasteli joka yö sänkynsä 9v. asti ja sehä oli mulle ihan uutta! Mieheni vaihtoi ja minä vaihdoin mutta oli aikoja kun en kestäny sitä ja sit tyttöjen äiti oli tosi ärsyttävä, huusi ja haukkui mua et oon varastanu hänen miehensä vaikka ite jo seur. toisen miehen kans. sellaista henkistä pahoinpitelyä tuli koko ajan sieltä äidiltä päin, ja voi sanoa että olen saanut olla nyt n. 3 vuotta rauhassa. Eli n. 6 v. piti kuunnella vähän väliä jotain paskaa sieltä päin. Ymmärrän et jo sinä joudut vielä hoitamaan toisen lapsia niin on se raskasta kylläkin mut kyl sä jaksat jos välität niitten isästä tarpeeks. Ja ainahan sellainen hankala ihminen saa joskus maistaa omaa lääkettään , varmasti osuu näitten poikien äitiin. Meillä kävi nyt niin et mun miehen tytöt muutti meille nyt koska tytöt ei enää jaksanu sitä ainiaista huutoa siellä kotona. Olen helpottunut tyttöjen puolesta ja uskon et hänkin saa kärsiä nyt vähän ja miettiä ilman 2 lastaan. Toivottavasti pojan puhe alkais kehittyy kans, se on vaan aikaa vievää näitten puheterapeuttien kans mut antaa kyl sit paljon. Jos äiti ei oo aktiivinen niin olkaa te, kyllä se kiitos pojilta tulee myöhemmin kun hoksaavat et teillä on turvallisempaa. Nää jotkut asiat kuuluu ihan ikäänkin, tunnistan samat asiat pojassani kun hän oli 6 niin rikkomiset, valehtelu, raivoaminen oli melkein meillä joka päiväistä ihan 10 vuoteen asti. Hän muutti kumminkin isän luoks 9v. Ja mun suhde poikaan on paljon, paljon parempi nyt kun silloin. Toivottavsti sait jotain tästä ja toivotan jaksamista.