Lue keskustelun säännöt.
Tarkoittaako tämä myös sitä, että
08.12.2008 |
voin hoitovapaalla ollessani tehdä keikkatyötä ja jos tulen uudelleen raskaaksi kolmen vuoden sisään ensimmäisen lapsen syntymästä, niin saan vanhempainpäivärahan edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan, enkä keikkatyötulojen mukaan???
Kelan sivuilta:
Kaksi lasta kolmessa vuodessa
Vanhempainpäiväraha voi määräytyä myös edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan. Tällöin edellytetään, ettei lapsi, jonka perusteella edellistä vanhempainpäivärahaa on maksettu, ole täyttänyt kolmea vuotta ennen uuden raskauden laskettua synnytysaikaa tai adoptiolapsen hoitoon ottamista.
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruksin lomakkeelle kohdan, että edellisten työtulojen perusteella. Keikkaa tein vain noin 6-10 tuntia viikossa, joten eipä niistä paljoa tuloa kertynytkään.