Evankin äidin ura vasta edessä:

että joidenkin ihmisten elämänn mahtuu MUUTAKIN kuin oma lapsi/lapset. Melkein olis taas lastensuojelun paikka, vai häh?

"Voi ruveta harjoittelmaan" ei tarkoita, että lapsi olisi kakkonen. Yritä sinä ap ymmärtää se.

se ääretön rakkaus ja pohjaton vastuu. Sitä kun ei ole enää oman elämänsä päähenkilö. Entiset tavoitteet voivat silloin tuntua toisarvoisilta.

Kyllä minusta vaikuttaa tuo nyrkkeily jo liian tärkeältä... Miks se edes teki lapsen jos on niin kiire kehään? Raskausaikanakaan ei malttanu olla rauhassa vaan piti vaarantaa vauvan henkin trapetsilla rimpuillen... Ei voi aina tämmönen tavis ymmärtää...

pystyisi täysillä treenaamaan 2kk synnytyksestä; maitoa valuu koko ajan, eikä vatsakaan ole vielä kunnolla palautunut. Vatsalihaksiahan ei saa edes treenata noin pian synnytyksen jälkeen koska ne voivat vaurioitua ja jättää sellaisen raon väliinsä?

juuri sinunlaisiasi äitejä en voi sietää jotka "sekoaa" lapsen synnyttyä eikä elämässä ole enää juuri muuta. Haloo! Olen monta kaveriakin joutunut "hylkäämään" lapsen saannin jälkeen, koska en yksinkertaisesti kestä kuunnella niitten juttuja. Miten se maailma voi yhtäkkiä niin muuttua. Rakastan omaa lastani pohjattomasti, ja tiedän että lapseni voi hyvin kun itse voin hyvin ja saan urheilla. Ei kaikkien äitien tarvi alkaa läskiperseisiksi hiekkalaatikon reunalla roikkujiksi.

Varmaan alkaa harjoittelemaan jossain vaiheessa, piankin, mutta on aika ennenaikaista edes ottaa tuo nyt pääasiaksi, kun lapsi on syntynyt eilen. Eiköhän Evalla ole ajatukset nyt muualla ja usein lapsen synnyttyä ne odotusajan kaipuut jää sivuun. Muistan itsekin, kuinka halusin hirveästi juoda kunnon kännit ja mennä miehen kanssa kaksin baariin koko odotusajan. Lapsen synnyttyä teki mieli kysyä heti mummulta, suostuisiko ottamaan jo 2-3 viikon ikäisen... No, baariin mentiin aidosti yhdelle oluelle vasta 7kk myöhemmin. Lapsen syntymästä nyt 4 vuotta ja vieläkään ei ole tullut niitä kaatokännejä juotua.:)

Asiaa tietysti helpottaa, jos isä syöttää vauavan tuttelilla.

lähes heti synnytyksen jälkeen. Perus av-mamma kun sulattelee "raskausläskejään" vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeen.



T: Äiti, joka veti kireimmät farkkunsa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja kävi pitkällä kävelyllä jo seuraavana päivänä synnytyksesestä (vauvan kanssa tietysti).

Kuinka pieni sitten mahtoi olla, lasketun ajan tienoilla kuitenkin syntyi.

Varmaan aika tiukka ruokavalio ollut raskausaikanakin.

Ensinnäkin monet on aika heikossa hapessa seuraavana päivänä ja harva hoikkakaan mahtuu kireisiin farkkuihin kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Se nahan vetäytyminen ottaa aikansa, nuorena ja ekasta varmaan menee helpommin kuin iäkkäämmällä (30->) ja useamman muksún jälkeen. Lisäksi on jotenkin älytöntä, että tuoreelta äidiltä kukaan edes kehtaisi vaatia moista. Ylipaino on erikseen ja se on terveysriski, mutta muuten on musta epänormaalia ja kertoo arvomaailmasta paljon, jos tärkein asia äidille on mennä kireisiin farkkuihin tai reippailla heti vauvan syntymän jälkeen. Ja vielä karseampaa on, että joku sivullinen ei anna pienen vauvan äidille aikaa rauhassa palautua henkisestä ja fyysisesti. Ei ihme, että tulee masennusta ja kaikkea, kun ihmisen pitää suorittaa ja suorittaa...

lähes heti synnytyksen jälkeen. Perus av-mamma kun sulattelee "raskausläskejään" vielä viisi vuotta synnytyksen jälkeen.

T: Äiti, joka veti kireimmät farkkunsa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja kävi pitkällä kävelyllä jo seuraavana päivänä synnytyksesestä (vauvan kanssa tietysti).

juupa juu, juoksin puolimaratonin seuraavana päivänä synnytyksestä.. =) ihan ihme juttu kun aina pitää yrittää pistää paremmaks että kuinka normaaliksi kaikki palautui heti synnytyksen jälkeen, totuushan on kuitenkin toinen. äidin fysiikka ja psyyke (hormonien takia) kun ei ihan normalisoidu vuorokauden sisällä synnytyksestä. eikä tarvitsekaan!! ei ole mikään paremman äidin merkki jos on heti hikilenkillä ja kireät farkut jalassa pyörii milloin missäkin vastasyntyneen kanssa.



kyllä synnytyksen jälkeen kannattaa ottaa rauhallisesti, liikunnan, mahdollisen painon pudotuksen ym. suhteen. ei tarkoita että pitäisi jäädä sänkyyn makaamaan, mutta vielä vuorokausi synnytyksen jälkeen saattaa olla niin adrenaliineissä että tuntee jaksavansa mitä vaan vaikka keho ei jaksaisi, kostautuu kyllä sitten myöhemmin..

mä olisin voinut paljon paremmin jos mä olisin saanut tehdä jotain muuta ku keskittyä vaan 150%:sesti vauvaan vaikka jo seuraavana päivänä. mutta aina kun yritin edes hetkeksi päästä tekemään jotakin muuta, esim. yksin lenkille tai vaikka surauttaa ompelukoneella ne keittiön verhot jotka piti lyhentää jo kuukausia sitten, niin mitenkäs senkään olisi tehnyt kun ei ollut ketään joka olisi sen aikaa katsonut vauvaa.



mun vauvani ei edes suostunut syömään rintaa, eli ei kyse ollut edes mistään "ruokkimisongelmasta". kaikki vain hokivat ekan puoli vuotta että "älä nyt stressaa, ota ihan rauhassa ja keskity vaan hoitamaan sitä vauvaa" - ja minähän hoidin, vuorokauden ympäri nukkumatta ja syömättä itse suunnilleen ollenkaan. kolme viikkoa synnytyksen jälkeen ne entiset vaatteet, joihin mun olisi pitänyt mahtua, olivat jo auttamattomasti liian isoja, mutta kun uusiakaan ei päässyt ostamaan (mä en ole koskaan keksinyt, miten ihmeessä äidit sulloutuvat kauppoihin sovituskoppeihin kokeilemaan vaatteita lastenvaunujen kanssa) niin miehen vyövarastosta "lainattiin" muutama vyo, johon tehtiin pari vyönreikää lisää ja kuljettiin sitten niissä säkkivaatteissa se puolisen vuotta.



sitten puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen porukka alkoi hokea kuinka mun pitäisi pitää huolta myös itsestäni, kun painan jo ihan liian vähän ja näytänkin ihan luurangolta, ja vaatteetkin roikkuu päällä, ja milloin mä olen edes nukkunut viimeksi kunnolla. siihen kyllästyttyäni aloin tylysti sanoa takaisin että olisitte tulleet avuksi vauvan hoidossa kun mä sitä pyysin, siksi mä sitä pyysinkin että voisin pitää huolta myös itestäni. mulla oli 6-8 tuntia yön aikana itkevä/huutava/kitisevä koliikkivauva, joka pysyi rauhallisena vain kun häntä kannettiin sylissä/kantoliinassa (muita keinoja kyllä kokeiltiin), joten omat unet jäi vähiin kun en oppinut kävelemään ja nukkumaan samaan aikaan. sitten väsyneenä päiväsaikaan taas joku ruuanlaitto itselle oli yksinkertaisesti liian rankkaa, eli mä söinkin hyvin vähän, ja join kahvia.