Onko hullua haluta uutta vauvaa kun edellinen vasta 3kk?

Tuo on tuttu 3n kuukauden hormonihyrskäys. Itselleni on tullut aina vauvan syntymästä juuri 3-4 kk kamala vauvakuume.



Mikäs siinä tietenkään, mutta itse kokisin sen aika pieneksi ikäeroksi.

sulla on vauva, pikkuvauva!! Nauti nyt hyvä ihminen tästä vauvasta joka sinulla on. Jos nyt tulet raskaaksi, et välttämättä pysty nauttimaan täysillä tämän vauvan ensimmäisestä vuodesta, ja 10kk kuluttua sinulla on pikkuvauva ja 1v, ja silloin menee ohi vauva-aika vielä enemmän!



Nauti nyt täysillä tästä ajasta, ja mieti uutta vauvaa, kunhan edellinen on kasvanut edes yli pikkuvauva ajasta.

Miten voi olla vauvakuume, jos sylissä on pieni vauva?!?

sitä HUOMIOTA jota silloin sai osaksi.

Vauvan syntymän jälkeenhän kaikki huomioivat vauvaa. Monelle on pettymys, kun kukaan ei jaksakaan enää hössöttää uudesta tulokkaasta.

Tuo on tuttu 3n kuukauden hormonihyrskäys. Itselleni on tullut aina vauvan syntymästä juuri 3-4 kk kamala vauvakuume.

Mikäs siinä tietenkään, mutta itse kokisin sen aika pieneksi ikäeroksi.

Mulla on ollut kolme kertaa vauvakuume 3 kk ikäisen vauvan kanssa, odota pari kuukautta , niin se menee ohi, aika pieni ikäero on

Ei ole hullua haluta! Eikä hullua myöskään toteuttaa se!

Itselläni alkoi esikoisen jälkeen juuri tuossa 3-4 kk kohdalla nousta "vauvakuume" ja miehelläni myös, joten annoimme uudelle vauvalle mahdollisuuden. Esikoinen oli 6kk, kun tulin uudelleen raskaaksi.

Raskaus meni hyvin ja kyllä pystyin myös tuosta esikoisesta nauttimaan! Ikäeroa lapsille tuli siis 1v 3kk.

Alku uuden vauvan ja taaperon kanssa meni yllättävänkin hyvin: vauva oli rauhallinen ja kiltti ja nukkui pitkiä päiväunia, joten pystyimme esikoisen kanssa yhdessä puuhailemaan kaikenlaista vauvan nukkuessa. Mustasukkaisuudesta ei ollut tietoakaan.

Nyt lapset ovat 3v ja 4v ja todella tärkeitä toisillensa! Arki on tottakai joskus väsyttävää, mutta niin kai suurimmassa osassa perheitä, joissa on useampi lapsi...Olemme usein mieheni kanssa todenneet, että onneksi saimme lapsemme niin pienellä ikäerolla.

Eli jos tuntuu siltä ja rahkeita riittää, niin go for it! Omasta kokemuksestani voin suositella! :o)

Syinä juuri hormonihyökkäys ja raskauden kaipuu, osa varmaan ajattelee vauvan kasvavan niin hurjaa vauhtia ja kaipaa sitä ensihuumaa vauvan kanssa. Osa kokee hetken hurmion joka menee ohi, osa ryhtyy tuumasta toimeen ja lapsilla on sitten ikäeroa se vuosi.



Meillä lapsilla on ikäeroa alle 1½-vuotta ihan tietoisesti ja yrittämällä. Nyt 8 v ja 7 v siskokset ovat kuin paita ja peppu.



Mutta suosittelisin nyt kuitenkin nauttimaan siitä vauvasta, joka kuitenkin on vasta ihan vastasyntynyt :)

jos imetät niin kannattaa tehdä sitä täysimetyksenä kunnes vauva on 5-6kk..

mun mielestä paras aika yrittää pikkusisarusta vauvalle on kun vauva on vähintään 9kk.

Ei ole hullua haluta! Eikä hullua myöskään toteuttaa se!

Itselläni alkoi esikoisen jälkeen juuri tuossa 3-4 kk kohdalla nousta "vauvakuume" ja miehelläni myös, joten annoimme uudelle vauvalle mahdollisuuden. Esikoinen oli 6kk, kun tulin uudelleen raskaaksi.

Raskaus meni hyvin ja kyllä pystyin myös tuosta esikoisesta nauttimaan! Ikäeroa lapsille tuli siis 1v 3kk.

Alku uuden vauvan ja taaperon kanssa meni yllättävänkin hyvin: vauva oli rauhallinen ja kiltti ja nukkui pitkiä päiväunia, joten pystyimme esikoisen kanssa yhdessä puuhailemaan kaikenlaista vauvan nukkuessa. Mustasukkaisuudesta ei ollut tietoakaan.

Nyt lapset ovat 3v ja 4v ja todella tärkeitä toisillensa! Arki on tottakai joskus väsyttävää, mutta niin kai suurimmassa osassa perheitä, joissa on useampi lapsi...Olemme usein mieheni kanssa todenneet, että onneksi saimme lapsemme niin pienellä ikäerolla.

Eli jos tuntuu siltä ja rahkeita riittää, niin go for it! Omasta kokemuksestani voin suositella! :o)

Alkuraskauden pahoinvointi ja 1-vuotiaan hoitaminen yhtäaikaa ei ole välttämättä helppoa ja nautinnollista. Saatika siinä tapauksessa, että tulee komplikaatioita raskauden kanssa, ja joutuu hoitoon. 9-kuinen on paljon surkeampi jättää muille hoidettavaksi, kuin esimerkiksi 1½-vuotias.

Ja joskus ne toiset lapset ovat koliikkivauvoja. Silloin yksivuotiaan (jolla ei todellakaan ole "järkeä", mutta paljon haluja tehdä kaikkea) hoitaminen päivällä ja koliikkivauvan hyssyttely illalla ja yöllä vie kyllä mehut vahvemmistakin ihmisistä. Sen sijaan kun ikäeroa on noin 2 vuotta, on esikoinen jo huimasti helpompi hoidettava, ja häntä voi viedä kerhoon/istuttaa dvd:n ääreen välillä, jotta saa itse hengähdettyä vauvan päiväunien aikana.

Mutta kukin tekee tyylillään. Harvalla nämä kauhuskenaariot toteutuvat, mutta 3-kuisen lapsen äitinä et ehkä ymmärrä että samaa vauva-arkea et tule toisen kanssa kokemaan, jonka koit esikoisesi kanssa.... Valitettavasti...

Ilmeisesti tosiaan kuuluu monilla tuossa vaiheessa vauvakuume kuvioon, johtuneeko sitten tosiaan hormoneista.



Ja onhan monilla lapsia reilun vuoden ikäerolla, hengissä ovat, sisaruksilla kivat suhteet.



Mutta. Itsellä oli kans älytön uusi vauvakuume kun esikoinen oli 3-4kk. Mutta toppuuttelin itseäni kun oli sektio takana niin ei olisi ehkä terveellistä... Onneksi. 6kk iässä alkoi järjetön kiukku ja valvominen, lapsi muuttui niin paljon haastavammaksi kuin alussa. Nukkua en ole siitä lähtien saanut kuin max 2h pätkiä edelleenkään vaikka lapsi yli vuoden. Luojan kiitos että en ole raskaana! Nyt ei ole vauvakuumeesta tietoakaan. Lisää lapsia haluan kyllä edelleen, mutta vasta myöhemmin, sitten kun on taas voimia.

Tää taitaa olla meillä (miehen)suvussa kiertävää.. Anopilla oli kans esikoinen (eli mieheni) älyttömän vaikea tapaus, kesti 3vuotta toipua siitä. Sitten kuitenkin saivat vielä 3 "helppoa" lasta, pienemmällä aikavälillä..



Mutta pointtini oli lähinnä että sä et tiedä vielä lapsen ollessa noin pieni, että mitä siitä kehkeytyy, mihin sun voimavarat riittää.. Tuurilla voi tietty mennä hyvinkin, selviää kai sitä kyllä jotenkin hengissä vaikka olisi työläämpääkin kuin kuvitteli.. (mutta kannattaa varautua siihen että se vauva-arki ei tule välttämättä pysymään yhtä helppona sen ekan kanssa...)

kun ensimäinen lapsi oli n. 4kk ikäinen aloin odottamaan toista lastamme.



Kun veli syntyi, ikäeroa oli 1v,1kk,3p. Tyttö ei kävellyt vielä, oli vaippa ja tuttikin. Siinä vaan aika kului, nuorempi nukkui parvekkella päikkärit toisessa päässä vaunuissa ja toinen toisessa päässä kopassa alempana ettei satuta jos pääsisi tulemaan yli.



Siskon ollessa 2-vuotias ostin molemmillle samanlaiset pienet nukenvaunut nukella, en alkanut selittämään 1-vuotiaalle pojalle ettei pojat työntele nukkeja yleensä, eikä olisi kai ymmärtänytkään, näkihän poika neljä pyörää vaunuissa, kulki kuin auto. Pienempi työnteli vaunuja isomman perässä sisäleikeissä. Leikkki sujui siskon ottaessa huomioon pikkuveljensä tosi hyvin, oli niin huolehtivainenkin. Ostin aivan samanlaiset pienet kolmipyörätkin, mahtui sisällä vähän ajelemaan. Yksivuotias nousi puoliksi satulaan ja toinen jalka hipoi lattiaa päästen kuin päästenkin eteenpäin siskon perässä. Ajattelin ettei samanlaisilla tulisi pienemmän puolelta riitaa. Voisi haluta punaisen jos itsellä olisi sininen.



Kolmen vuoden kuluttua syntyi kolmas lapsi, vanhin 4v.



Ajattelin että jos vielä synnytän neljännen, aion pitää häntä sylissä vaikka nukkuisi, että oikein tuntisin vauvan; minulla on vauva. Kaikki vauva-ajat tuntuivat menevän niin nopeasti, ne ensikuukaudet varsinkin, että halusin tosiaan sitten ottaa illalla rauhassa pienen syliin isompien nukkuesa. Ja vaikka vain katsella, pidellä...



Siitä kolmen vuoden kuluttua neljäs lapsi, vanhin 7v.



Neljättä vauvaa katsoessani synnytysosastolla, tuli jo heti sellainen tunne, että kyllä vielä näitä ihania kääröjä yhden ainakin haluan, Vauva oli niin suloinen rauhallisesti nukkuessaan, en voinut ajatella että hän olisi viimeinen, Nin ihania ne ovat. Kolmen sisaruksen kanssa oli mennyt ihan mukavasti tietäen että tämä "sirkus" on nyt tätä aikaa ja lasten vartuttua tulee toisenlaista.



Neljännen ja muiden kasvaessa alkoi taas työvuodet ja siinä nuorimman ollessa 4,5v aloin ajatella että olisi jo vauvan vuoro. Tuntui ettei ollut tarpeeksi tekemistä kai, isommat olivat kavereiden kanssa, nuorin tosi reipas lähes 5v.



Teimme paljon yhdessä retkiä, kesäisin kotimaan matkoja isovanhemmat mukana, osallistuin poikien jääkiekkoharrastuksen auttamiseen seuratasolla, samoin kuin jalkapalloharrastuksenkin. Mutta ihan kuin jotain puuttuisi, joka voisi olla tässä kaikessa meidän mukana.



Viides lapsi syntyi nuorimman ollessa 6,5v. Tuntui ihmeelliseltä kun pystyi keskittymään hyvin vauvanhoitoon, sisarusten ollessa jo omatoimisia, vanhin 15v,



Kun vauva yli 1/2 vuotiaana oli vieressäni sängyllä, tuli välillä sellainen tunne, että nyt jos uusi lapsi ilmoittelisi tulostaan en olisi ollenkaan valmis, vain tämä vauva on minun kanssani, ei voisi hoitaa enempää. Nautin tois paljon lapsen kehityksestä jo kypsällä iällä. Mieheni kanssa keskustelimme kuinka olisi ehkä toisaalta parempi saada lapsia vähän vanhempana, asioita ymmärtää ihan toisin. Kaikki vauvan liikkeet, uuden oppiminen, tuntui niin "ihmeelliseltä".



Nuorena piti näitä asioita itsestään selvänä, lapset oppivat istumaan, kävelemään jne. Vanhempana tajusin ettei se olekaan niin itestään selvää, lapsikin joutuu ponnistelemaan edistymisensä eteen jne.



Nuorin kasvoi, käveli, sitten kuudes lapsi ilmoitti tulostaan, Olin jo miettinyt mitä teksin uusilla lastenvaunuilla, antaisinko ne hoitotädille vai saisinko vielä yhden noihin vaunuihin! Näiden iltatähtuen ikäero oli 2v9kk. Todella hyvä että edelliselle tuli kaveri. Vanhin jo 17v, muut isoja myös, joten on ollut ihania aikoja seuratessa heidän leikkejään ja kehitystään. Näin on puoli tusinaa täynnä. On ollut pitkä aika pieniä lapsia hoitaessa ja kasvattaessa, mutta en ole joutunut luopumaan juuri mistään, koska ei ollut mitään erityistä ennen lapsia.

Kuulostat ihanalta äidiltä, ja hieno "lauma" sinulla on kasassa. :-)

tuo vauvakuume. ohtui mistä hyvänsä niin meille oli toinen vauva tervetullut heti esikoisen syntymän jälkeen, ikäeroksi tuli aika tasan vuosi. Alku oli mielestäni helppoa, nukuttiin yhtä aikaa päiväunia eikä esikoinen osannut olla vielä mustasukkainen. Aina on lapset ollut kavereita keskenään, mutta nyt koulu ikäisinä saavat kyllä riideltyäkin jo kovastikkin kun molemmilla alkaa olemaan omat kaverit ja niihin juttuihin ei sisko mahdu mukaan. Nyt taaksepäin mietittynä en muista lasten vauva-ajasta juurikaan mitään ja tuntuu että esikoisen on pitänyt olla iso tyttö jo kuopuksen synnyttyä, 1-vuotiaana, ja täytynyt osata toimia vähän itsekseen. Kumpaakaan lasta en kadu, mutta toivoisin että olisin ottanut vauva-ajoista kaiken irti ja nauttinut siitä kiireettömyydestä ja pienuudesta.

Se suloinen nyytti lähtee pian liikkumaan ja silloin sulla on kädet täynnä töitä. Voi olla TOSI haastavaa, jos silloin perheeseen tulee uusi vauva! Eikä siihen tarvita edes mitään koliikkia...

Mun ekoilla lapsilla on ikäeroa 1,5 vuotta ja jos saisin ajan takaisin, niin ikäero olisi pari vuotta isompi. Silloin siitä isommasta on jo vähän apuakin. Kahden vaippaikäisen kanssa ei aina ole helppoa.

Meillä isompi tuli uhmäikään, kun vauva syntyi... Lähdepäs sitten ruokakauppaan karjuvan uhmiksen ja vastasyntyneen kanssa. En suosittele.

Sanoisin, että malttia. Itse olen ollut tosi tyytyväinen siihen, että isommilla lapsilla on 3 ja neljän vuoden ikäero.

Alkuraskauden pahoinvointi ja 1-vuotiaan hoitaminen yhtäaikaa ei ole välttämättä helppoa ja nautinnollista. Saatika siinä tapauksessa, että tulee komplikaatioita raskauden kanssa, ja joutuu hoitoon. 9-kuinen on paljon surkeampi jättää muille hoidettavaksi, kuin esimerkiksi 1½-vuotias.

Ja joskus ne toiset lapset ovat koliikkivauvoja. Silloin yksivuotiaan (jolla ei todellakaan ole "järkeä", mutta paljon haluja tehdä kaikkea) hoitaminen päivällä ja koliikkivauvan hyssyttely illalla ja yöllä vie kyllä mehut vahvemmistakin ihmisistä. Sen sijaan kun ikäeroa on noin 2 vuotta, on esikoinen jo huimasti helpompi hoidettava, ja häntä voi viedä kerhoon/istuttaa dvd:n ääreen välillä, jotta saa itse hengähdettyä vauvan päiväunien aikana.

Mutta kukin tekee tyylillään. Harvalla nämä kauhuskenaariot toteutuvat, mutta 3-kuisen lapsen äitinä et ehkä ymmärrä että samaa vauva-arkea et tule toisen kanssa kokemaan, jonka koit esikoisesi kanssa.... Valitettavasti...

Siis luontoäiti siellä yrittää kolkutella ja saada maailman täyteen niitä suloisia pieniä palleroita. Sitten kun se esikoinen on esim 2-3-vuotias niin yllättäen et ehkä haluakaan niitä lisää ;) Ja on lisäksi paljon helpompaa haluta lisää niitä vauvoja tuossa vaiheessa kun ei vielä yhtään tiedä että mitä on edessä. Eli go, go! Kyllä vauvoja maailmaan mahtuu, jos vaan jaksat itse hoitaa.



Itse tiedän kanssa monta perhettä, joilla on vähän yli vuosi lasten ikäero. Kukaan ei ole kehunut. Yksi sanoi että ei muista joistain kuukausista mitään - en tiedä voiko olla mahdollista. Siinä vaiheessa on aika raskasta kun isompi on pahimmassa uhmassaan ja pienemmällä kova meno päällä, eikä kummallakaan järkeä päässä yhtään.



Mutta jos kuume on kova niin siitä vaan.

Niin, jos haluaa lapsille pienen ikäeron, niin siitä vaan, mutta jos syy siihen uuteen vauvaan on vain äidin raskaus/vauva-kuume, niin neuvoisin odottamaan vielä muutaman kuukauden. Jos todella haluat nauttia uudesta raskaudesta ja uudesta vauvasta, odotat, että esikoisesi vähän kasvaa - ja nautit nyt hänen vauva-ajastaan!!

mut se on vaan mun mielipide...

Me oltiin päätetty, että 2 lasta ainakin tehdään.

Ja kyllä minulla oli jo uusi vauvakuume, kun esikoinen oli 3kk.

Imetin esikoista vuoden vanhaksi ja menkat alkoi siitä parin kuukauden kuluttua ja seuraavasta kierrossa tulin raskaaksi.

Eli joka tapauksessa ikäeroksi tuli yli 2 vuotta.

Kaikilla imettäminen ei toimi ehkäisynä, mutta minulla toimi.



Oltaisiin mielummin haluttu ikäeroksi 1v-1,5v. Noin pienillä on mustasukkaisuus lievempänä ja pääsee vauva ajoista nopeammin eroon.



Tokan jälkeen ei tullut vauvakuumetta kuin vasta sitten kun tämä oli jo kolmen vanha ja sekin oli lievää.

Hyvin tyypillistä, että vauvan ollessa pieni haluaakin taas raskaaksi.. se on niin suuri asia ollut se itse odotus ja jotenkin nainen on vielä niin hormoniensa vietävänä lapsen ollessa muutaman kk:n ettei oikeastaan ajattele asiaa järjellä.



Voin kertoa ihan kokemuksesta, että mieli muuttuu ihan muutaman kuukauden kuluessa ;)

Ne on vaan ne hormoonit, ku sulla hurraa...