Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa arkea jos mies matkustaa
10.02.2009 |
Jos joutuisit itse olemaan yksin kahden päivähoidossa käyvän lapsen kanssa työssäkäyvänä 8h päiviä kotona, ja mies työmatkalla pari kuukautta. Miten pärjäisit?
Lapset todennäköisesti sairastaa ainakin yhden flunssan ja vatsataudin sinä aikana,
eli 2 vk kotona.
Kaupassa käynnit ja sen semmoinen normaali on mietitty, mutta miten sitä jaksaa
yksin, ilman live-juttuseuraa, ilman mitään apua, ilman omaa aikaa, koko sen 2kk???
Kaikki sukulaisapu on kartoitettu, viikonloppuina voimme ajaa 100 - 500 km kyläilemään. Ystävilläkään ei ole aikaa joka viikonlopulle, eli yksinäisiä viikonloppujakin on luvassa. Ja kaikki arjet, joutuu miettimään joka ikisen roskiksella käynninkin, että onko nyt hyvä hetki vai ei. Ja ne nukutukset, rutiinilla, mut jos ei jaksa.
Mies on auttanut tai sitä on pakotettu auttamaan, että menisi kotityöt, kaupassakäynnit, ja ruoanlaitot, nukutukset ja pesuoperaatiot ja ulkoiluttamiset ja siivoukset ja kaikki tasan. Yksin en jaksa, mies on tehnyt tätä matkatyötä jo neljä vuotta, ja oli lähes vuoden kotona välissä, kun en jaksanut enää.
Nyt sitten pitkästä aikaa menee taas. En vaan voi kuvitella jaksavani. Sairasloman haku ei auta, en jaksa lapsia kotona. En jaksa käydä töissäkään ja huolehtia ihan kaikesta, paitsi laskujen maksusta. Lampunvaihdot ja ruuvinkiristykset sillä aikaa, ja lumityöt pitää ite tehdä.
Onneks ei ole ihan pientä vauvaa eikä mitään koiraa tässä tämän lisäksi.
Mitään vinkkiä mitä voisi vielä tehdä toisin, että jaksaa. Edes päivä kerrallaan.
Vituttaa niin pal, että suunnittelen hakevani vapaata, ja ottavani lapset hoidosta ja lentäväni miehen perään lomalle lasten kanssa. Mut ei sekään ehkä auta, kun ei ole rantakaupunkilomaa....
Kommentit (9)
itselläni ei ole miestä ollutkaan lsten syntymän jälkeen, voi tietty olla että kun on alusta asti ollut yksin on tottunut tekemään kaiken yksin ja selviämään arjesta. Ja jos kerran on tottunut ettei tarvii tehdä kaikkea yksin onkin sit ihan pulassa kun pitäisi selvitä.
Mutta, ota päivä kerrallaan, kyllä se siitä! 2kk on kuitenkin aika lyhyt aika kuitenkin. Eikä lapsesi välttämättä edes sairasta kertaakaan tuona aikana, saatat yllätttyä iloisesti ja pian huomaat että pari kuukautta on jo kulunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta tarhassa osan viikkoa, vauva, koira ja pihatyöt kotihommien lisäksi. Neljäs lapsi on tilauksessa.
Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Mies lähtee kuukaudeksi kohta reissuun eikä siitä ole mitään ressiä.
Kävin töissä ennen kolmannen lapsen hankkimista ja sillon ehti töihin leimaan kellokortin.. ;)
Pankkiasioita voi hoitaa netin kautta. Kaupassa käyn lapsien kanssa vaikka mies olisikin kotona.
Kotiaskareita voin tehdä vaikka sillon tällön, ne vie muutaman minuutin kerrallaan tai voin jättää päiviksi vaikka pyykit odottamaan ja teen kerralla enempi.
Sadepäivät tuo mukavan tauon niin en puuhaa jatkuvasti puutarhassa! :D
Talven lumityöt on mun hommia n. 90 prossasesti, ne voi tehdä vaikka yhdistäen ulkoilun siihen. Kolaa vaunuille pihasta reitin, porukka kävelylle ja loput lumet kolaan takasin tullessa kun vauva nukkuu ja koiran rakko tyhjä.
Ittellä lähellä asuu äitini niin voi tulla vahtiin muksuja niin ehdin vielä jumpalle.
terveisin sairas, rahaton, autoton ja seuraton yh, jolla tämä ei lopu 2 kk päästä
Ainakin vituttais vähemmän kun nyt, kun ukko makaa sohvalla tekemättä mitään.
Voi hyvää päivää, kyse on vain 2 kk:sta! Ei elämä voi olla noin hankalaa. Kyse on asenteesta. Selviät helposti, jos vaan HALUAT.
T: kahden päiväkoti-ikäisen ja vauvan äiti, joka tekee ihan kaiken yksin, kun sukulaisetkin ovat kaukana, eikä miehelle voi edes soittaa, kun olen leski...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lapsetkin ovat jo vähän vanhempia.
Meillä mies yrittäjänä tekee pyhää arkea ympäripyöreitä päiviä eli käy käytännössä kotona vain nukkumassa. Olen siis oikeastaan kahden lapsen ja kolmen koiran (joista yksi onneksi pihakoirana) yksinhuoltaja. Kotiäitinä tosin olen ihan täysipäiväisesti, mutta joskus tuntuu että töissä pääsisi helpommalla...
Ainoa jonka hoitoapuun voin silloin tällöin turvautua on äitini, joka ei hänkään kuitenkaan ihan naapurissa asu. Kaipaahan sitä omaa aikaa välillä, mutta pianhan nuo lapset tuosta kasvaa, sittenkin ehtii. Vaikka vähän alkaa vauvakuume taas nostaa päätään, kuopus vähän reilu vuoden vanha :)
Pari kuukautta on ohi ihan hujauksessa, usko pois.
Kun kävi selväksi että meidän perheessä mies joutuu matkustelemaan paljon eli minä hoidan koko arjen pyörityksen niin sovittiin että alan tehdä 30 t työviikkoa. Näin päiviin jää hitunen löysyyttä. Tarvittaessa voin myös käydä asioilla (vaikka lääkärissä, pankissa tai kampaajalla) ennen lasten hakua päiväkodista. Joka tapauksessa illassa ehtii paremmin hoitamaan kotihommat ja lasten leikitykset.
Omaan jaksamiseen auttaa se, että lapset menevät aikaisin nukkumaan ja minä saan rauhassa kuntoilla telkkaa katsoen. Tsemppiä jumppaan saan siitä että ajattelen miehen ilastuvan timmissä kunnossa olevasta vaimosta kun taas nähdään (toki ilahtuu muutenkin ;) ).
Meillä nämä miehen pidemmät (3 vko matkoilla / 1 vko Suomessa) matkat ovat vain väliaikainen (puolevuoden) ratkaisu, josta onneksi maksetaan hyvin ja joka on tärkeää miehen urakehityksen vuoksi. Miehelle ja lapsille tämä erossa olo on vaikeampaa kuin minulle. Ei tämä toki herkkua ole kenellekään, mutta pakkohan se vaan on kestää. Nostan kyllä hattua yksinhuoltajille jotka selviävät arjesta (täysillä työpäivillä) vuodesta toiseen ilman että tietää milloin tämä ruljanssi loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota siivooja siksi aikaa, jos teillä ei ole jo.
Ja voittehan te lentää sinne vaikka viikoksi pariksi.
Kolmas mahdollisuus on uudistaa vanhoja ystävyyssuhteita.
Ollaan tehty tämä ratkaisu nimenomaan sen takia, kun miehen työ on mitä se on. Mulle on ollut elintärkeää se, että mulla on edes joskus omaa aikaa. Lapset on puistotädillä pari tuntia päivässä, jolloin ehdin joko hoitamaan rauhassa pankki- tai kauppa-asiat, tai sitten vaan löhöilemään ja katsomaan leffaa tms. Sadepäivinä lapsia ei tietenkään voi viedä puistoon, ja huomaan kyllä, miten alkaa äitin pinna pikkuhiljaa kiristyä, kun tulee useampi sadepäivä putkeen... Lisäksi koska olen kotiäiti, liikkumisemme on suht vapaata, ja voin lähteä lasten kanssa vaikka kaukomummolaan (400 km päässä) silloin kun tuntuu ettei kertakaikkiaan jaksa olla äiti 24/7.