Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mun anoppi oli paras anoppi...
09.02.2009 |
mitä vain pystyi ikinä toivomaan.
Aina täällä kirjoitellaan mitä kummallisempaan sävyyn anopeista ja heidän tavoistaan. Sitten yrmytään pahan suovasti jne... itsekin kyllä alussa anoppiini vasta tutustuessani tähän syyllistyin. Perheen tavat ja anopin tapa olla äiti poikkesi vain niin omista kokemuksistani omasta perheestäni.
Mun anoppi oli kaikin puolin aivan ihana ihminen... oli kyllä huonotkin puolet. Kiivastuessaan saattoi ajaa pois "hänen mäeltänsä" ja oli aina neuvomassa omia tapojansa "ainoina oikeina tapoina". Kylään tullessansa saattoi noukkia roskan lattialta ja tuoda sen minulle. Nauraen saattoi päivitellä vaatehuoneemme sekasortoa ja julistaa kuinka HÄNEN pojallensa pitäisi tehdä pannukakkua (vaikka en itse syö pannukakkua). Mutta noita kaikkia hänen piirteitänsä muistelen vain lämmöllä. Anoppi selvästi rakasti yli kaiken omaa poikaansa ja hyväksyi minut miniäkseen. Piti ja kohteli oikeasti kuin omaa lastansa.
Valitettavasti anoppi kuoli n 2 vuotta sitten yllättäen. Muistoksi jäi vain ne kaikki ihanat ja vähemmän ihanat muistot ja jutut mitä yhdessä koettiin. Nyt osaan arvostaa todella anoppiani ja harmittaa kun en sitä ikinä anopille ehtinyt sanoa.
Kommentit (3)
Oma anoppini menehtyi myös lyhyen ajan sairastettuaan 4 v sitten :-/ Onneksi ehdimme kertoa toisillemme miten paljon toisistamme välitämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n viestistä saa kyllä väännettyä sellaisenkin hirtehisen ajatuksen, että "paras anoppi on kuollut anoppi".
Totta kyllä on, että kelpo anoppi on kullanarvoinen asia ja vähintään yhtä kullanarvoista on se, että oma mies ole "mammanpoika". Minulla on ok anoppi, emme ole ylimmät ystävykset, mutta hyvin tullaaan toimeen ja appivanhemmat myös mielellään ovat lapsenvahteina tarvittaessa (tämä ei tarkoita sitä, että rasittaisimme heitä sillä asialla kovin usein).
Mutta jos mieheni olisi äitinkulta, niin sitten voitaisiin olla lirissä. Anoppini on nimittäin melkoinen hermoilija ja kanaemo ja vuosia sitten häneltä tuli vähän turhan tiheään tahtiin todella naurettavia lapsenhoito-ohjeita ja muunkin elämän elämiseen liittyviä "neuvoja". Onneksi mieheni otti äitinsä kahdenkeskiseen puhutteluun, anoppi vähän itkeä tirautti pojalleen, mutta otti asian onkeensa enkä ole sen enämpi vinkunut eikä sekaantunut. Mitä nyt joka talvi muistaa muistuttaa, miten lapset pitäisi ulos pukea. Miehelläni onkin runsaasti hikisiä ja kankeita lapsuusmuistoja...
Alue: Aihe vapaa
puhelimessa että hän on ihana. Kyllä meilläkin meni vähän aikaa totutella toisiimme, mutta kumpikin ollaan aina oltu asiallisia eikä mistään ole riidelty vaikka näkemykset eivät täysin samat olekaan. Kunnioitan hänen kasvatusasiantuntemustaan enkä todellakaan ole pahastunut myöskään pienistä kasvatusvinkeistä. Anoppi on myös ollut aina valmis auttamaan kyselemättä ja on ihanan positiivinen kaikissa asioissa. Hänestä saa olla tosi kiitollinen. Pitäisi tosiaan kertoa ihmisille miten paljon heitä arvostaa, jo silloin kun he ovat vielä hengissä.