5-vuotiaan uhma nukkumaan menon kanssa?!?!? Mitä ihmettä???
Joo, meillä poika täytti 5v ja kyllä räiskyy taas. Monessakin asiassa on vaikeaa ja kovaa uhmaa, mutta kaikista hankalinta tällä hetkellä on nukkumaanmenot iltaisin.
Tätä ennen oli pitkä vaihe, jolloin poika rauhottui iltaisin hyvin itsekseen omaan huoneeseen nukkumaan.Ehkä joskus saattoi tulla pari-kolme kertaa omasta huoneesta pois, mutta meni aina kiltisti takaisin ja lopuksi nukahti myös sinne.
Vaan entä nyt! Ei pysy huoneessaan eikä sängyssään, karkailee koko ajan pois ja pelleilee. Kiukuttelee ja sanoo ettei halua nukkumaan ja että äidin tai isän pitää olla nukuttamassa (meillä on joskus nukutettu lapsia mutta tätä poikaa ei enää pitkään aikaan). Sitten vinkuu, että on nälkä ja jano, vaikka on juuri syönyt mahansa täyteen jne. Siis pelkkää vanhempien pompottelua ja tahallista kiukuttelua! Tuota pelleilyä saattaa kestää tunnista puoleentoista, jos ei jompikumpi vanhemmista mene pojan huoneeseen ja ole siellä niin pitkään kuin poika nukahtaa.Ja sittenkin , kun äiti tai isä istuu pojan sängyn vieressä, voi kestää nukahtamisessa toooooooosi pitkään. Ihan turhaa aikaa menee iltaisin tähän häslinkiin ja itsekin on jo usein niin väsynyt, ettei jaksaisi temppuilua enää katsoa.
Siis onko kellään samanlaista?!?!?!? ja mitä ihmettä tuon lapsen kanssa pitäisi tehdä????
Kommentit (4)
Meillä on tosin vain tyttöjä, mutta ihan samanlaista temppuilua on esiintynyt 4-6 ikävuosina. Ja kun neidit nukkuivat samassa huoneessa ja temppuilivat kumpikin viikkokausia, niin joskus oli pinna tosi tiukalla. Meillä sitten lopulta päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että sängyn viereen laitettiin mukillinen vettä, pala kuivaa näkkileipää, potta ja pala vessapaperia. Eli kaikki ns. tekosyyt eivät tulleet kyseeseen, koska tarpeet olivat sängyn vieressä. Ja pomppimiseen teimme stopin sillä, että annoimme tytöille kaksi vaihtoehtoa: joko aivan hiljaa omassa sängyssä tai sitten kylmään suihkuun laulamaan. Kumpikin kävi kerran kokeilemassa kylmää suihkua todeten, että peiton alla lämpimässä on paljon mukavampaa. Liekö lievää sadismia, mutta ei se vesi mielestämme kaikkein kamalin asia maailmassa ole.
Eikä mikään kasvatus kaiketi suju ilman kiristystä ja lahjontaa. Eli laitoimme keittiön seinälle paperin, johon piti kerätä seitsemän rastia. Palkinnoksi tuli karkkipäivä. Eli jokaisesta hyvin menneestä illasta sai rastin. Eikä sitä karamellia todellakaan annettu yhtään ennen rastien kertymistä.
Sen kyllä totesimme moneen kertaan, että jos lasten päivä ei sujunut tavalliseen tapaan arkirutiineineen, niin illalla sen huomasi. Eli jos ateriat eivät olleet ajallaan, kunnon ulkoilu oli jäänyt väliin tai olimme kyläilleet/saaneet vieraita, niin ilta oli aina levottomampi.
Lapset ovat itse taidokkaita keksimään kaikenlaista kokeillakseen vanhempiaan. Eräänä iltana tytöt eivät keksineet enää mitään muuta tekosyytä tullakseen katsomaan, mitä me vanhemmat puuhaamme, kuin surullisen anelun: "Äiti, voimmeko tulla pyytämään anteeksi?". Mitäs siihen sitten olisi pitänyt sanoa? Tiukkana emme osanneet sillä kertaa olla.
Meillä tosin 2-vuotias poika.
Nukahtaminen mennyt ihan mahdottomaksi. Vieressä istuminen ei auta ja en haluakkaan joka iltaa viettää siinä vieressä nostellen poikaa takaisin sänkyyn makaamaan.
Jos taasen ei siinä sängyn vieressä vahdi, niin sitten alkaa juokseminen.
Ja 1,5h ajan kun vietiin poika takaisin sänkyyn kun tuli omasta huoneesta pois, ei sekään meillä auttanut vaan vieressä piti vielä istua kunnes nukahti ja kello oli tuolloin jo lähemmäksi yhtätoista!
Itselläni alkaa olla pinta aika kireällä kun tässä ollaan raskaanakin ja vatsassa outo kipu kun liikkuu.
Meillä pojan huoneessa ei ole valoja, mutta kaihtimien takaa tulee valoa, joten ihan pilkkopimeässä ei ole.
Poika käyttää meilläkin erilaisia verukkeita, kuten maitoa ja pissahätää, mutta aikaisemmin kun sai kerran juoda maitoa ja kerran käytiin potalla niin nukahti ihan nätisti - mutta ei enää. Oikeastaan koko nukahtaminen meni mahdottomaksi sen jälkeen kun pieni herra oli kaksi viikkoa kipeänä.
Hyviä neuvoja ja ideoita siis kaivataan!!
Heippa!
Lueskelin foorumin tekstejä yleisestä opiskelualaan liittyvästä mielenkiinnosta, itselläni lapsia ei vielä ole. Luin myös kiinnostuksella tämän nukkumisuhmaa koskevan artikkelin ja ajattelin tuoda itselläni vielä muistissa olevaa "lapsen näkökulmaa" mukaan keskusteluun. Tietenkään omat muistikuvani eivät välttämättä suinkaan ole yhtäläisiä teidän lapsenne kokemuksien kanssa.
Itselleni yksin nukahtaminen oli todella vaikeaa ja ahdistavaa yli kouluikäiseksi asti, vaikka yleisesti olinkin ilmeisen reipas, ulospäinsuuntautunut ja avoin lapsi. Kuitenkin muistan, että illan lähestyminen suorastaan pelotti aina etukäteen ja vaadinkin, että äitini oli istuttava vuoteeni vieressä lauluja laulaen kunnes nukahtaisin. Pidin äitiäni pikkurillistä kiinni ja keksin loputtomia laululistoja äitini laulettavaksi, jotta varmasti olisin ehtinyt nukahtaa ennen kuin laulut loppuisivat. Kuitenkin usein heräsin juuri äitini yrittäessä lähteä vuoteeni viereltä ja sama ruljanssi alkoi uudestaan. Varmasti tämän kaiken olisi voinut tulkita mainituksi "vanhempien pompotteluksi" ja "temppuiluksi".
Tarkemmin en osaa vieläkään sanoa, miksi nimenomaan nukkumaan meneminen oli niin ahdistavaa, että erittäin hyvin vielä näin pitkän ajan päästä muistan sen kaamean tunteen, jota ajatus yksin jäämisestä iltaisin aiheutti. Kenties syynä olivat perheen sisäiset ristiriidat ja siitä aiheutuva epävarmuus ja turvattomuus. En ainakaan varmasti olisi osannut näitä tuntemuksia sanallistaa, vaikka olisi kysyttykin, tuskin olisin edes tuntenut, että niiden esiintuominen olisi ollut sallittua tai oikein, vaan johtanut vihaisuuteen ja suurempiin ristiriitoihin. Kuitenkin lähtökohtaisesti elin täysin normaalia lapsen elämää, johon kuuluivat kaverit, harrastukset, yhteiset puuhat vanhempien kanssa jne. Perheessämme ei myöskään ollut mitään varsinaista "Suurta Ongelmaa", kuten vaikkapa alkoholismia, väkivaltaisuutta, avioeron uhkaa jne.
Tahdoinkin siis tällä kaikella sanoa, että lapsen käytökseen voivat vaikuttaa monet sellaiset asiat, joita vanhemmilla ei ole käytännössä edes mahdollisuutta saada selville. Mistään valtavista, "epänormaaleista" ongelmista ei välttämättä suinkaan ole kyse, vaan enemmänkin esimerkiksi lapsen vasta kehittymässä olevasta kyvystä käsitellä tunteitaan, yksin olemista ja muita kokemuksiaan.
Voihan toki olla, että kyseessä on myös ainoastaan mainittu uhmaushalu. Luultavasti sekään ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan taustalla on jotain, mitä lapsi tahtoisi ilmaista, muttei osaa kielellistää.
Toivoisinkin, että mikäli rauhalliset keskustelut lapsen kanssa eivät riitä selvittämään "pelleilyn" syytä, vanhemmilla olisi kärsivällisyyttä vain istua lapsen vuoteen vieressä. Toki itseni on helppo toistaiseksi lapsettomana esittää tällaisia ajatuksia ja heijastan näkemyksiäni vain omien lapsuusajan tuntemuksieni kautta. Sain kuitenkin viestistä sellaisen käsityksen, että poikanne rauhoittuu, mikäli joku istuu hänen lähellään. Tästä voisi mielestäni päätellä, että aikuisen turvallinen läheisyys nukahtaessa on siis hänen "tavoitteensa", ei suinkaan tahallinen vanhempien pompottelu tai temppuileminen. Lapsenne joutuu tulevaisuudessa kuitenkin opettelemaan vielä monta kertaa yksinään olemista ja yksin jäämistä. Näissä tulevissa kokemuksissa häntä voi lohduttaa vanhempien jättämä perusturvallisuudentunne, kokemus siitä, että häntä suojellaan ja hänestä huolehditaan, vaikka hän välillä olisikin hankala.
kellän kolmella (pojalla), mutta ajatuksia kirjoituksesi herätti. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, ettei vaan pelkää pimeää?? Se vaihe omalla kuopuksellani (nyt 5,5v) ainakin oli, että nukahti hienosti omaan huoneeseen valot sammutettuina ym. - joskin ovi jätettiin aina raolleen eikä kaupungissa muutenkaan tule edes talvella oikeasti pimeää - mutta sitten yhtäkkiä alkoi vaihe (ehkä joskus 1-1,5v siten), että valot piti jättää päälle. Ja jätetään vieläkin. En ole katsonut tarpeelliseksi "pakottaa" pimeään - monet aikuisetkaan eivät tunne pimeässä oloaan järin turvalliseksi! ;-) Ja tässä ikävaiheessa mielikuvitus alkaa muutenkin tosiaan laukata eri reittejä kuin vielä joku vuosi+ sitten. (Sanomattakin selvää, että jos pojalla vilkas mielikuvitus, kannattaa olla extra-tarkka siitä, mitä ohjlemia katsoo ja pelejä pelaa... Siinä omieni välillä on isojakin eroja, keskimmäiselle kaikki asiat ovat aina "tulleet uniin", esikolle ei.)
Koulukuntia on monia. Itse edustan "jarisinkkoslaisuutta" ;o) eli olen vankasti sitä mieltä, että vanhemmat ovat perheen pää(t) ja ne, jotka sen tahdin määräärvät. Tahtoo sanoa siis sitä, että itse ainakaan en lähtisi pompotteluun mukaan. Etenkään kun poika kerran on OSANNUT nukahtaa itsekseen menestyksekkäästi. Kaikki lapset eivät sitä taitoa ole koskaan oppineet. Sikäli minusta teillä on hyvin pullat uunissa ja kyseessä on varmasti vain jokin "vaihe". Mutta Jari Sinkkonenekaan ei toki ole ilkeä tai julma! ;-) Toisin sanoen, ensin pitää sulkea pimeänpelot sun muut seikat ulkopuolelle - tai vähintäänkin eliminoida ne. Minkä jälkeen kannattaa olla jämäkkä. Teette selväksi, että yö EI ole syömis- ja juomisaikaa (ja tosiaan, niin varmaan teettekin, mutta kannattaa antaa iltapalaa juuri ennen nukkumaanmenoa, niin sekin "tekosyy" tulee torpedoitua...), vaan nukkumisaikaa ja piste. Veikkaisin, että ongelmanne on kuitenkin varmasti ikään kuuluvaa mielikuvituksen vilkkautta tms. ja mennee ohi suht piankin. Pojan kanssa kannattaa asiasta jo kyllä ihan jutellakin, ikää on sen verran, kun ei ole ihan taapero, että vi osata jo itsekin antaa selitystä käytökselleen = huolestuttaako jokin (muukin kuin pimeä ja möröt), onko esim. päivähoidossa tai jossain muualla jotain häikkää, miksi ehkä yrittää vedättää nukkumaanmenoa, jolloin huomiseen tuntuu olevan pitempi aika jne.? Kun ne asiat on selvitetty (ja toivon mukaan eliminoitu), ollaan jo voiton puolella ja sitten asia vaatiikin vain sitä kuuluisaa pinnaa muutaman viikon ajan. :-)
Tsemppiä teille!