2-v. ja tutista pitäisi päästä eroon

Toisen lapsen kohdalla suosittelen tätä. Noin vanhalta et millään saa tuttia pienillä itkuilla pois. Pitkä muisti ja sitä rataa.

otat tutit pois, heität roskiin, etkä osta uusia tilalle. Lohdutat tietysti lasta ja niin pois päin mutta itkut loppuvat parissa päivässä.

on laitettu tutti aattona kuusen alle ja tonttu on jättänyt jotain kivaa tilalle,kahdelta lapselta on näin otettu tutti pois n.2 vuotiaina ,eikä kumpikaan jäänyt kaipaamaan

näytät sitä lapselle ja sanot että hupsis, tutti meni rikki.

Kaikki muut tutit heität pois, tai ainakin piiloon ettei lapsi niitä näe. Jos et heitä tutteja pois, niin ole itse tiukka, etkä anna tuttia lapselle vaikka kuinka tutin perään itkisi.

... mutta ehkä itsekin olisin kokeillut käyttää tässä asiassa joulupukkia ja tonttuja apuna. Aattona vaikka antaa pukin matkaan. Tietenkin se on sitten kurja jos lapsi aattoyönä itkee tutin perään. Eli tuo kuusi kuulosti loistavalta ajatukselta.



(meillä lapsilla ollut samat unilelut vauvasta asti... ja on edelleen. Lapset 6 ja 3. Ja katastrofi on kummankin osalta vieläkin tiedossa jos kaveri on hukassa tai unohtunut vaikkapa päiväkotiin... olispa ollut siis tutti :-D)

Ensin meni yksi rikki, jota lapsi sai kokeilla (mutta eihän se toimi, jos siinä on reikä). Sitten vähitellen tutit menivät kaikki rikki, ja aina näytettiin rikkoutunut tutti ja vietiin se roskiin.



Lapselle aina perusteltiin, että hänellä on niin hienot ja vahvat hampaat, että tutit ei enää kestä hänen hampaitaan, vaan menevät rikki. Näin lapsi tiesi mitä oli tulossa, ja itse asiassa tyytyi tilanteeseen suhteellisen hyvin.

Poika täytti lokakuussa 2 v. ja tutista oli todellakin jo korkea aika päästä eroon. Meillä se oli kyllä käytössä vain unilla mutta silti jo hirvitti. Päätettiin miehen kanssa jättää tutti pois, kun molemmilla oli 3 päivää vapaata töistä (jos menee valvomiseksi yöt, niin ei jaksais töissä..).



Pojalle aikeesta oltiin puhuttu muutamana päivänä ja hän oli todella suruissaan ja itkuinen, että ei saa laittaa tuttia roskiin.

Mutta päätetyn päivän koittaessa isä ja poika lähtivät tuttien kanssa metsään ja jättivät tutit kuusen juurelle linnunpojille. Poika huiskutti vielä heipat perään. Illalla vähän kyseli missä tutti. Muistutimme, että linnunpojilla. Vähän pyöriskelyä sängyssä, mutta itkua ei ollenkaan.



Seuraavana päivänä kävimme katsomassa onko linnut hakeneet tutit (oikeasti haimme vain tutit roskiin luontoa roskittamasta). Tutit oli kadonneet (isän taskuun) ja pojallakin hyvä mieli, että lintuvauvat saa nyt syödä tuttia ja "Matti" on jo iso poika, eikä tarvitse enää tuttia. Muutamana iltana kyseli tutista, mutta itkua ei ole ollut ollenkaan.



Olimme todella ihmeissämme, että tutista oli niin helppo päästä eroon. Aika oli juuri sopiva. Tuon ikäinen jo ymmärtää, että mihin tutti on viety, kun se yhdessä viedään.



Tsemppiä tulevaan! Toivotaan, että pääsette yhtä helpolla kuin mekin.

1v9kk iässä (kun söi tuttia enää nukkumaan mennessä), leikkasin tutin kärjen pois, näytin tytölle, että "kappas, kun on mennyt rikki" ja sanoin, että eiköhän heitetä roskiin. Tyttö vei itse tutin roskiin ja sillä sipuli.

Nukkumaan mennessä kysyi hyvin: "Antees, missäs tutti?" :)

Pari iltaa kyseli, ei oikeastaan itseskellytkään ja viikossa koko tutti unohtui.



Tämä siis oli helppoa, mutta pienempi syö peukkua ja ikää 2v...