Ideoita kahvipöytään kaivattaisiin.
Kakut on jo valittu, mutta suolaisia herkkuja kaivattaisiin vielä juhlien tarjoiluihin.
Mahdollisimman helppotekoisia tai jopa pakastealtaasta ostettavia - Näistä juhlista on tulossa emännän kannalta mahdollisimman helpot. Pitopalvelusta/konditoriasta ei ole varaa ostaa valitettavasti.
Tarkoitus olisi tarjota 3 erilaista kakkua (suklaa, mansikka ja 1 erikoisempi). Paria- kolmea suolaista ja lisäksi hedelmälohkoja. (mitä melonien ja appelsiinin lisäksi?)
Pitäisikö tarjolla olla vielä jotain muuta? Vieraat tietävät tulevansa kahvittelemaan, eivät odota ruokaa.
Kommentit (12)
Ei ole ylivaikea tehdä, todella hyvä. Nykyään löytyy hirveä määrä erilaisia ohjeita tässä yksi linkitettynä. Tein tämän poikani synttäreille ja kaikki ihastuivat!
Heti ensimmäinen lohikakku, texmex kakkukin aika kiva, en ole kylläkään tehnyt, mutta jos vieraille maistuisi paremmin..
http://www.kinuskikissa.fi/?cat=10
Nämä reseptit kuvineen lähti talteen, mutta nyt tällä kertaa niitä en aio tehdä. Joskus toiste kyllä. Varsinkin koristelut olivat yksinkertaisella tavalla toteutettuja, mutta näyttäviä.
Liian vaivalloisia silti tälle kerralle.
Karjalanpiirakat on herkkua kyllä, mutta niihin pitäisi sitten keksiä jotain extraa. Sitä paitsi niitä tarjoillaan aina lasten synttäreillä, nyt tarjoan mieluusti jotain muuta.
-ap
seuraavalla kauppareissulla. Niillä saisi maistuvia herkkuja :)
Mitäköhän keksisi täytteiksi? Tulisko hyvää jos laittaisi maustamatonta tuorejuustoa ja kylmäsavuporoa. Ja toiseen maustamatonta tuorejuustoa ja kylmäsavulohta.
Leivät ihan hyviä kanssa, mutta tähän helppous- ideaan nekin liian työläitä.
-Ap
Esim. feta-parsakaali, tonnikala/kinkku paprika tmv?
Helppo ainakin tehdä, pakastealtaasta valmispohja, täytteet ja munamaito
(-kerma) päälle +valmista juustoraastetta. Aikaa ei mene kauaa;)
Ongelmaksi muotoutuu vain ja ainoastaan se, että haluaisin valmistaa tarjottavat juhlapaikalla ja sitten pitäisi astioita kuljettaa mukana enemmän. Jotain perus-tarjoiluastioita siellä oli ja kahviastiastot, mutta mitään vuokia ei ollut. Pitää harkita silti, helppoja ovat muutoin kyllä.
Kiitos vinkeistä! Näillä mennään eteenpäin :)
-Ap
suolainen: Savulohta sekoitat sellaiseen creme bonjourin maustettuun ranskankermaan, tätä täytettä sitten nokare Linkosuon ruispalttoonnapin päälle, ja siihen vielä tuore persilja päälle. On hyvää ja helppoa. Tai maustamattomaan ranskankermaan sekoitat tonnikalaa ja maun mukaan sweet and chili kastiketta, ja sitä sitten nachojen päälle. Nam!
Pasteijat valmisvoitaikinasta tai valmiiksi tehtyinä pakasteesta. Tarvitsee vain lämmittää juhlapaikalla.
tuulihattuihinkin. Kuulosti herkulliselta!! Lisätään mietintälistalle.
-Ap
Jos pakasteallastuulihatut läpäisee minun makusyynin, taidan päätyä silti niihin.
-Ap
Pasteijat valmisvoitaikinasta tai valmiiksi tehtyinä pakasteesta. Tarvitsee vain lämmittää juhlapaikalla.
ja laita tortillalätyistä rullia.
Lätyn päälle täyte + pari salaatinlehteä ja tiukka rulla. Sit leikkaa rulla puoliksi (tai kolmeen) ja kiepauta voipaperisuikale toiseen päähän.
Näitä voit laittaa kasapäin valmiiksi jo tunteja ennen ja paranevat vaan kun vähän muhivat. Täyte pitää vaan olla tarpeeksi tanakkaa ettei se liota lättyjä mössöksi.
Ruislimpun päälle lohta.
Vaalean leivän päälle juustoa ja kurkkuviipale.
Ja kolmanneksi vielä kinkkuleipiä.
- karjalanpiirakat munavoilla
- täytetyt tuulihatut (esim. kylmäsavuporo- tai katkaraputäytteellä) - eikös näitäkin saa pakastealtaasta valmiina nykyisin, siis ilman täytettä tietty
- pienet alkupalat, esim. itse rakentelemalla leivistä
- tapakset, esim. pieniä salaminpaloja, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja jne.