Mitä tehdä tilanteissa joissa 5v ei suostu tulemaan sisälle tai esim lähtemään tarhaan

sanoo vain ettei tule, eikä pihalla oikein juoksemallakaan saa kiinni, sanominen ei auta. Monet kerrat olen aamuisin kantanut väkisin vaatteet kainalossa lapsen pihalle ja kummasti on huvittanut sen jälkeen laittaa ne vaatteet päälle.



Kaikki siirtymätilanteet ovat oikeastaan samanlaisia, ei auta jos kylmästi jättää lapsen pihalle/sisälle ja sanoo että minä lähden nyt... koska sinne se jää. Pihallakin kerran oli yksinään 10 min kun minä menin käytävään piiloon, sanoin että menen sisälle, jää tänne sitten yksin ellet mukaan ole tulossa

yhtään mistään. sen jälkeen asia tehdään yhdessä pakolla. eli ei muuta kuin lapsi kahden käskyn jälkeen kainaloon ja menoksi. kyllähän viisivuotiaalle vielä fyysisellä ylivoimalla pärjää.

toiseen pitkä. Siksi keronkin n. puoli tuntia ennen, että kohta syödään/lähdetään/puetaan. Muistutan uudestaan 20 minsaa ennen, samoin 10 minsaa ja vielä 5 minsaa ennen että ihan pian syödään. Näin poika ehtii tottumaan ajatukseen ja sitä hirveetä kriisiä ei tulekaan kun ei tarvitse äkkisältään siirtyä tilanteesta toiseen.

Annan ensin 10 min varoituksen, ja naytan viela usein ihan kellosta, etta mihin aikaan on lahdettava. Sen jalkeen 5 min, 3 min, 1 min ja lahto. Onnistuu nykyisin joka kerta.



Tarrat tai kovat kehut vois myos motivoida.

ei ollut moksiskaan kun katsoi isomman sisaruksen syövän niitä.



ei auta uhkailut, kun ei ole moksiskaan.

keskustele lapsen kanssa tästä asiasta ja syistä miksi tiettyjä asioita pitää tehdä hyvällä ajalla. kerro mitä tapahtuu jos ei mene hoitoon esim että myöhästyt töistä ja pitää tehdä ylitöitä toinen kerta jne.



sovi palkinnoista jos esim 10 siirtymistä menee hyvin ja kehu pienistäkin parannuksista tilanteesta. viimekeinona kiristä jollain lapselle tärkeällä esim lastenohjelma-ajalla. ja pidä kaikki lupauksesi ja uhkauksesi.



terv kolmen mutsi (2 niistä uhmaiässä ;)

Siinä selitetään hyvin tuota että lapselle, jolla on hankalaa siirtyä tilanteesta toiseen kannattaa kertoa hyvissä ajoin että mitä kohta tehdään.

"joko sinä tulet itse tai minä tulen hakemaan, voit itse valita!"



Ja tämä mahdollisimman topakalla äänellä.



Ja yleensä lähtee heti tulemaan itse. JOs ei niin haen hänet kainalooni ja kannan sisälle.

samantien kun näkeekin että lähden päin kävelemään, pinkaisee karkuun... ja sitä ei tosiaan saa kiinni, pikajuoksia pitäis olla että juosten kiinni saisi, kiipeilee lisäks vaikka puuhun sinä aikana kun juoksen sitä kiinni... sieltä ei niinvain haetakkaan

Vanhemipien pitäis pienestä pitäen näyttää lapsille kuka määrää talossa. Muuten käy just näin kuten ap on viestinyt. Kun lapsi on pienempi näytätte kuka määrää, niin ongelmia ei (noissa mittasuhteissa) ole enää tuossa iässä. Minä en ikinä lähtisi esikoisen perään pihalle juoksemaan.Siinä tuntisin kyllä auktoriteettini murenevan ja lapseni ottavan vallan. Meillä 4v vilkas esikoispoika, joka kyllä tottelee kun käsken. Yleensä käytän tekniikkaa lasken kolmeen ja jos et silloin tottele niin... Nämä tilanteet, kun vie AINA loppuun asti niin lapsi tietää sinun olevan tosissaan.

tänäänkin sanoin että ellei tule sisälle NYT, niin huomenna ei mennä pulkkamäkeen (olin aiemmin luvannut) no nyt ei olla huomenna menossa pulkkamäkeen mutta ei ole moksiskaan, tämä uhkaus ei tehonnut ollenkaan



harmi esikoisen kannalta kun hänkään ei nyt pääse pulkkamäkeen

Miten olisi jäähypenkki?



Ihan varmasti on jotakin sellaista joka harmittaa, tietsikkakielto, tv-kielto, nukkumaan meno kun muut saa valvoa tai jotain joka oikeasti harmittaa.



Toisaalta myös palkkiot ja esim. leimat voivat myös auttaa. Mutta nyt auktoriteetti kehiin. Lapsen on opittava rajat tai muuten olette vielä suurissa ongelmissa, kun tulee isommaksi.

Ole sitkeä vaan, ap. ÄLÄ anna periksi, muuten lapsi tulee saaneeksi palkinnon uhmaamisestaan. Jotenkin tuli aloituksestasi epäily, että olet vähän lepsuillut eli lapsi on huomannut, että aina välillä pullikointi kannattaa (oli kyse sitten siirtymistä tai mistä muusta tahansa).



Joten älä koskaan jätä asiaa silleen, vaikka ei millään huvittaisi taistella lujatahtoista lasta vastaan.



- varoita hyvissä ajoin, että "kohta menemme sisään, lopettelehan leikkisi".

- sitten kehotat lopettamaan leikit ja ilmoitat sisälle menosta.

- jos homma ei etene, nappaat kädestä ja viet väkisin. Juokset tarvittaessa kiinni ja rankaiset arestilla omassa huoneessaan, jos on juoksuttanut äitiä.



Eli varoitus, kehotus ja pakotus. Ja tarvittaessa rankaisu.



LISÄKSI: jos tottelemisongelmaa ei ole muissa kuin siirtymätilanteissa, voisit kokeilla päiväjärjestystä seinällä. Tätä käytetään monilla erityislapsilla, koska se auttaa hahmottamaan prosesseja ja päivän ohjelmaa - mutta myös nornaalilapset tykkäävät tuosta ja hyötyvät siitä. Kun tietää, mitä on odotettavissa, ei tapahtumat tule yllärinä ja niitä ei tarvitse vastustaa.

Eli ideana on muodostaa vaakasuoraan tai pystysuoraan kuvista päivän tapahtumajärjestys. Voit tulostaa valmiita kuvia netistä:



http://papunet.net/yleis/materiaalit/kuvapankki.html



Ja lapsi voi itse kääntää kuvat nurin sitä mukaan, kun päivä etenee.

Auktoriteettia pitaa olla (ei tietenkaan mitaan diktaattorimeininkia), muuten joutuu pahoihin vaikeuksiin vahvaluonteisen lapsen kanssa. Aiti ja isi maaraavat kotona, tarhassa hoitajat, koulussa ope, jne. Tottakai asioista voi myos neuvotella isompien lasten kanssa, mutta 5-vuotiaan taytyy totella aikuista. Miten muuten parjataan, jossain vaarallisemmassa paikassa, jos lapsi ei tottele kaskya? Esim tien ylitykset, vaentungokset, matkoilla...



Auktoriteetti lahtee mielestani siita, etta usko itse omaan vanhemmuuteensa ja omaa kohtuullisen itsetunnon. Kaverillani on nimittain vahan vastaavia ongelmia kuin ap:lla ja han itse tiedostaa ongelman johtuvan siita, etta han ei itse usko itseensa. Lapsella on herkat vaistot ja han kylla vaistoaa pienenkin heikkouden hetken.



Hyvaa itsetuntoa voi muuten ihan poikeasti myos aluksi pelkastaan teeskennella. Kuvittelee vaikkapa itsensa vaikkapa jonkun vahvan julkkiksen rooliin (tuleeko Suomessa viela se Supernanny -ohjelma?) ja puhuu, niinkuin tama puhuisi lapselle. Vahan ajan paasta alkaa puolivahingossa uskomaan omaan auktoriteettiinsa. : ) Sama muuten toimii pahan mielen kanssa, aivan tutkitusti: eli tekohymya vakisin naamalle (ei siis toimi oikean masennuksen aikana, muuten kylla) ja pian mieli paranee. Aivoja voi oikeasti huijata. Voin kaivaa jostain naita tutkimuksia esiin, kunhan ehdin.

Kyllä 5-vuotiaan pitäisi jo totella, ellet ole lepsuillut ihan toivottomasti. Nyt on viime hetket tehdä kurinpalautus. se pitää tehdä topakasti ja viedä uhkaukset aina loppuun asti, ja vähän nopeammin kuin lapsi odottaisi. Tsemppiä.

Viisi-kuusivuotiaat ovat uudelleen uhmaiässä, joten tuo kuuluu kyllä ikäkauteenkin. Osa lapsista ON lujempitahtoisia kuin toiset, joten ei se peli nyt välttämättä ole menetetty. Tosin ap:n on pakko olla tiukempi, kun luonnoltaan tasaisemman lapsen äiti pääsee vähemmällä.

voisiko auttaa, jos kuvittelisit itsesi jollakin tavalla vajaakykyiseksi. Itselläni siis menee esikoisen kanssa ehkä paremmin, kun olen itse raskaana, jolloin minulla ei tosiaankaan ole mahdollisuutta, että juoksisin hänen perässään ja kantaisin sisälle.



Jo ennen kuin olin raskaana, huomasin, että paapon esikoista liikaa. Autan vaatteita päälle ym. mikä sai esikoisen temppuilemaan, koska oikeasti hän kyllä osasi pukea itsekin. Minä kuvittelin itselleni, että vaikkapa toinen käteni on pois pelistä ja en siksi ollut turhan altis auttamaan esikoista pukeutumisessa. Pukeutumiset ja riisumiset ei edelleenkään ole meidän bravuureja eli pulmaa esiintyy, mutta sujuu mielest'ni paremmin, kun poika tekee itse. Jos sinulla sattuu olemaan poika, niin pojathan on yleensä kilpailuhenkisiä, eli kilpailu onko äidillä vai pojalla vaatteet ensin päällä, saattaa myös toimia. Tai onko poika ennen äitiä sisällä.



Kun olen tai kuvittelen itseni vajaakykyiseksi, mietin jonkin jutun, millä uhkaan, jos minua ei totella. En siis lähde juoksemaan perään tms. Pitää olla sellainen, että uhkaus toimii. Seuraavan päivän pulkkamäen menetys ei toimi, koska viisivuotias ei osaa ajatella niin pitkälle. Pitää olla jokin välittömämpi asia.



En kerro uhkaustani ensimmäisellä käskyllä. Se, että olen kuitenkin miettinyt uhkaukseni valmiiksi, saa ensimmäiseenkin käskyyni tiettyä määrätietoisuutta, mikä auttaa mielestäni käskyn perille menossa. Toisella kerralla kerron jo uhkaukseni ja usein se on auttanut.



Seklin on auttanut minua, kun kuulin vinkin, että kannattaa odottaa, että käskyäni noudatetaan. Eli ei kannata huutaa ja raivota ilman että asialla on lapseen mitään vaikutusta. Tuo oli minulle jotenkin tärkeä pointti, että minun pitää odottaa, että käskyäni noudatetaan.



Olen yrittänyt noudattaa myös tuota, että varoitan etukäteen, että kohta tehdään jotain. Lähdetään ulos, mennään sisälle. Lapseni alkaa vain helposti neuvottelemaan. Ehdottaa, että hän pukee haalarit päälle, jos minä laitan kengät jne. Vielä kolme laskua mäestä. Hyvähän se on, että osaa neuvotella, mutta joskus se menee liian pitkälle.



M, äitiyttä opetteleva