Kumpi huolehtii anoppisi synttärilahjat - miehesi vai sinä?
Olen täydellisen kyllästynyt keksimään, etsimään ja ostamaan anopilleni syntymäpäivälahjaa. Olen tehnyt sen nyt lähes 20 vuotta saamatta siitä mitään. Ei antamisen iloa, ei kiitosta että se olin minä joka hommasi taas kaiken, ei mitään. Mieheni ei edes muistaisi äitinsä syntymäpäiviä, ellen minä siitä hänelle muistuttaisi. Ja anoppi aina kiittelee poikaansa, kuinka hyvin se muistaa kaikki synttärit!
Tänä vuonna olen päättänyt, etten minä sano halaistua sanaa miehelleni, koska hänen äitinsä synttärit on enkä takuulla osta mitään. Taidan olla kusipää. Ainoa?
Kommentit (11)
kirjoitan korttiin aina koko perheen nimet ja uskon että anoppi tietää että minä olen lahjat hankkinut kaikkien puolesta..
Mutta se ei haittaa häntä eikä minua.
En kuitenkaan ole katkera koska tunnen mieheni ja tiedän että kyse ei ole välinpitämättömyysetä vaan siitä ettei hän "osaa" ostaa lahjoja.
Heillä ei ollut lapsena tapana antaa lahjoja muutoin kuin vanhemmalta lapselle 1kpl synttärinä ja jouluna. Lajhat eivät olleet mitään isoa.
Hänellä on 9 sisarusta ja vanhempien syntymäpäiville tms on isommat sisarukset aina järjestäneet kimppalahjan jokon muut ovat osallistuneet rahallisesti tms.
Hän on kiitollinen siitä että hoidan asiat hänen puolestaan koska ne kerrat kun hän ostaa lahjoja (esimerkiksi minun synttärit, joulu tms) on hänelle hyvin stressaavia ja ahdistavia. (Hän kärsii paniikkihäiriöstä)
Outoa olisi hoitaa tuollaista asiaa hänen puolestaan. Minä hankin omien vanhempieni lahjat ja hän omiensa.
yleensä siis suunnittelevat kimppalahjoja niin saa jotain isompaa
Kerron kyllä ideani, jos niitä on, mutta mies maksaa :)
Mutta en toisaalta ymmärrä miksi tarvitset siitä niin paljon kiitosta, että ostit lahjan.. ellei kyse jostain kalliista. Eikö ole vaan kiva nähdä miten iloiseksi anoppi tulee, kun luulee poikansa ostaneen lahjan hänelle :) Ja luulenpa, että hän kuitenkin kiittää teitä molempia.
synttärinä lähetän hänelle kortin kun asutaan niin kaukana.
mutta koska on toivottoman huono keksimään lahjoja, yleensä aina pyytää mua auttamaan. Ja muistaa myös mainita äidilleen/isälleen että lahja on ollut mun keksintöä. Veljelleen saattaa keksiä omatoimisestikin jotain. Mutta mielelläni keksin lahjoja, tiedän olevani ihan hyvä siinä ja aina mua on siitä muistettu kiittääkin.
mielestäni oikeasti olen aina nähnyt vaivaa siitä, että mitä ostan. Anopillani ja minulla on täydellisen erilainen maku. Sellainen mikä on minusta kiva, kaunis tai tarpeellinen, ei ole anopin mielestä. Lahjat eivät tunnu koskaan kohtaavan anoppiani, vaikka minä olen niihin panostanut. Enkä todella voi ostaa mitään vapaavalintatyylistäkippokappolahjaa. EN pysty.
Nyt olen ammentanut ideani tyhjiin ja koska ikinä en ole onnistunut ostamaan mitään anoppia ilahduttavaa, en halua enää ostaa mitään., Koen sen suurena ajan ja rahan hukkana. Erityisesti ajan!
Siksi kaiketi kitisen.
Ap.
Miestä niitä kiittävät miehen sisko ja isä, anoppini varmaan tajuaa, että minä ne olen ostanut.
Kerran on taidettu hankkia anopille "lahja", ja se oli yhteinen matka, kun hän täytty tasakymmeniä. Minulla on kyllä anopin kanssa niin identtinen maku, että ihan hyvin voisin ostaa, mutta mieheni mukaan se ei ole hänen perheessään tapana. Anoppi ei myöskään osta lahjoja meidän perheelle, paitsi lapsille.
Anoppi kyllä kiittää molempia.