Miksi vauvalle annetaan sipsejä?
Miksi jotkut vanhemmat antavat pienille sipsejä ym. vastaavia täysin turhia
maustettuja "höttöjä"?
Vauvan makuaisti kehittyy väärään suuntaan. Sipsit on tehty niin että niissä on
paljon luonnottomia makuaineita, jotka vääristävät makuaistia ja samalla
lapsi opetetaan täysin turhien sipsien syöjäksi.
Itse en koskaan osta mitään lastuja edes itselleni.
Kun lapsi opetetaan syömään esim. sipsejä, niitä osataan vaatia myöhemmin
ruokakaupassa käydessä kun lapsi kasvaa isommaksi.
Olin tässä taannoin järkyttynyt kun vauvalle annettin jotain tällaista hötöä
syötäväksi!
Kommentit (78)
maissiLASTUJA, siis niitä suolaisia texmex-lastuja. Nämä naksut ovat eri asia. Meidän lapsi söi niitä muutaman (pilalla siis tuo yksilö ;)) mutta eivät maistuneet kovin hyvin. minä sen sijaan söin monta pussia (täydellisen pilalla siis olen).
Kun lapsi oli oksennustaudissa niin monet ehdottivat ruuaksi perunalastuja, koska niitähän syö kaikki ja sen jälkeen tulee kova jano -> helppo saada lapselle nestettä menemään. Lapsi ei ole koskaan maistanutkaan perunalastuja (on nyt 3v) eikä meillä syödä niitä muutenkaan. Minä jäin siihen käsitykseen, että tuttavapiirissäni perunalastut on ihan ok ruokaa pienelle. Ja minä kun luulin olevani kaikkein avuttomin pienen lapsen ruokavalion suhteen ;)
ollut olemassakaan, mutta niinpä vaan huitasen pussillisen sipsejä joka perjantai. Mistähän olen tavan oppinut? En vauvana ainakaan. Varmaan maistoin sipsejä ensimmäisen kerran kun muutin kotoa pois 19-vuotiaana. Ei meillä kotona sipsejä syöty - mutta ei se estä minua syömästä niitä nyt aikuisena...
Meidän koululaiset syövät sipsejä pari kertaa vuodessa, kuten minäkin aikoinaan, vaikka maissinaksuja on käytetty tosi kätevinä välipaloina ja matkaeväina vauvoilla. Vauvat tykkää, niitä on helppo antaa, ja mikä paha siinä on, jos joku on hyvää ja helppoa.
joku on hyvää ja helppoa.
Muita harmittaa aivan vietävästi, jos äiti juo vaikka kupin kahvia kahvilassa rauhassa samalla kun lapsi jyystää maissinaksua.
Niissä ei ole suolaa tai muita haitallisia aineita ja niihin ei voi tukehtua, koska sylki sulattaa ne suussa. Porkkanasta, korpusta tms. voi hampaatonkin saada palan irti ja helposti se on siellä kurkussa jumissa. Sitten ei ole kellään kivaa.
mutta sen jälkeen kun elintarvikkeisiin on alettu lisätä erilaisia keinotekoisia aineita, allergiat ovat lisääntyneet. Ne ovat lisääntyneet jopa 80-luvusta. Naksusukupolvi ei taida tervettä päivää nähdä..
Miksi vauvalle, jolla ei ole hampaita tai joka ei osaa pureskella tulisi antaa kiinteää ruokaa tai naposteltavaa?
Omenassa on se huono puoli, että jos vauva saa palan irti eikä osaa vielä pure"kella (ei ole vielä hampaita tarpeeksi) voi pieni tukehtua. maissilastu "sulaa" suuhun.
kiinteiden ruokien syöminen vasta tuolloin. Maissinaksuja sihtikurkkumme sai ja niillä harjoitteli itse syömistä ja karkeamman ruuan suuhun viemistä. Ja lisäksi tosiaan antoi vanhemmille sen hetken rauhan istua ja syödä oma ruoka rauhassa loppuun. Meillä naksut siis usin jälkkärinä pääruuan päälle.
Siksi, että niistä saa energiaa ja suoloja. Kun lisäksi antaa vielä mehua, niin lapsi saa nestettä ja sokereita- eli kaikkea mitä tarvitaan.
En tod ole koskaan nähnyt kenenkään antavan sipsejä lapselle. Missä oikein elät?
Meidän 9kk poika syö niitä paakarin naksuja KOKO PUSSIN viikossa!!!
Nyt siitä ei koskaan tule tervettä, sillä on aina allergioita ja se ei opi syömään kuin sipsejä!! JA lihavakin siitä tulee!
Mutta ei hätää, jos tämä on jo pilalla, mä teen uuden!
Siksi, että niistä saa energiaa ja suoloja. Kun lisäksi antaa vielä mehua, niin lapsi saa nestettä ja sokereita- eli kaikkea mitä tarvitaan.
että ainakin meidän lapsi tarvitsee sen 20 kokeilukertaa ennenkuin suostuu syömään mitään uutta. Eli vatsataudissa on ihan turha tarjota mitään lastuja mitä ei ole ennen nähnytkään. Muille ne tuntui olevan ihan normaalia mutustettavaa.
Laatupaakarin Maissinaksut on valmistettu yksinomaan maissista. Naksuissa on vain maissin luonnolliset sokerit ja rasvat, eikä niihin ole lisätty suolaa, maitojauhetta eikä mitään muitakaan säilöntä- tai lisäaineita.
----> ts. ihan sama kuin antaisit lapselle tuoretta maissia. Ei säilöntäaineita, ei lisäaineita, ei mitään ylimääräistä. Ovat ihan juustonaksujen näköisiä mutta ilman mitään epäterveellistä (ellei sitten lähde ajatuksesta että maissi itsessään on epäterveellistä). Kaloreita per 100g saman verran kuin tuoreessa maississa. Maissinaksuissa ei ole tukehtumisvaaraa kuten esim. porkkanassa.
---> miksi sitten antaa ns. sormisyötävää yli 6kk ikäisestä? No siksi että suun motoriikka kehittyy (puheen kehitys), käsien koordinaatio kehittyy ja lapsi oppii ruokailun alkeita (miten itse syödään).
on jollain kanssa ongelma... Ennemmin kysyisin: miksi annette lapsellenne karkkia?!?
Mieluummin annan suolattomia, lisäaineettomia ja lähes rasvattomia suussa sulavia maissinaksuja kuin korppuja, karkkia tms... Tai voisihan sitä tutinkin laittaa suuhun, mutta ennemmin se maissinaksu. Ja meidän vauvalle ekat hampaat puhkesi 3,5 kk ikäisenä eli ei tarvinnut hampaattomana niitä mutustaa.
Mistähän sitten tuli tämä maitorupi, jota ei ole enää ainakaan samassa mittakaavassa kuin ennen??
Luulen että suurin syy allergioiden lisääntymiseen on tämä siivoushulluus jolloin lapsi ei opi elämään normaalien bakteerien kanssa.
Kiitos!
Meidän 9kk poika syö niitä paakarin naksuja KOKO PUSSIN viikossa!!!
Nyt siitä ei koskaan tule tervettä, sillä on aina allergioita ja se ei opi syömään kuin sipsejä!! JA lihavakin siitä tulee!
Mutta ei hätää, jos tämä on jo pilalla, mä teen uuden!
Aivan loistava ketju! Olikohan joku Mikkonen aloittanut tämän? Kiitos ap:lle iloisista hetkistä!
Lapsi söi pienempänä maissinaksuja 1pussi/2 viikkoa).
Olimme espanjassa, lapselle tauli kamala ripuli. (11kk vanha) Eikä suostunut syömään 2 päivään mitään. Muutaman sipsin taisin tuolle silloin antaa, että sais ees vähän jotain suoloja ja suostuis edes juomaan jotain. Noh, itseppähän olen oman lapseni pilannut.
Mistähän sitten tuli tämä maitorupi, jota ei ole enää ainakaan samassa mittakaavassa kuin ennen??
.
Lapsilla oli ihottumaa ja nenät vuosi tauotta, mitäs siitä, nehän on lapsia. Meilläkin on tuttavaperhe, joiden lapsilla EI ole mitään allaergioita. Yllättäen pienimmäisen nilkatkin on ihan verestävällä ruvella, mutta mitään allergiaa ei ole, eikä sellaista missään nimessä tutkitakaan koska sitä nyt vaan ei ole. Meidän lapsella ei esim iho ole ollut koskaan yhtä kamalassa kunnossa, mutta hänellä on useita allergioita. Mehän ei tiedettäisi noista, ellei lasta olisi viety tutkimuksiin.
8-vuotias söi vauvana 9 kk - 12 kk ikäisenä esim uimarannalla aina MUUTAMAN maissinaksun, mutta eipä tuota miestä enään MITKÄÄN naksut tai sipsit kiinosta. Karkkiakin syö harvoin (silloinkin vain pikku rasian esim puuhapete/muumi tms)
Hoikkan poikamme elämää ei siis haitannut se, että hän söi tuona 3 kk aikana ehkä 1 1/2 pussia maissinaksuja, tämän jälkeen kieltäytyi syömästä niitä