1,4v:n oudot yölliset kohtaukset
Meidän 1,4 vuotiaamme on nyt muutaman viikon aikana saanut pari kertaa oudon yöllisen kohtauksen. Herää yllättäen huutamaan kuin syötävä (juu tiedän, lapsilla on tapana itkeä, mutta tämä on jotain ihan muuta), jännittää selkäänsä kaarelle ja vääntelehtii kuin suurissa tuskissa. Itku on sellaista kovaäänistä valitusta AAI-AAAi-AAAII...
Viime yönäkin nostin hänet parisängyn päälle, mutta ei meinannut siinäkään pysyä kun vääntelehti niin kovasti. On kokoajan siis tajuissaan ja silmätkin auki, mutta minkäänlaista kontaktia häneen ei kohtauksen aikana saa eikä mikään auta. En osaa sanoa miten kauan tämä kesti, maksimissaan kuitenkin ehkä 15 minuuttia. Pikkuhiljaa rauhoittui kun lähdimme alakertaan ja n. puolen tunnin kuluttua oli taas oma iloinen itsensä joskin luonnollisesti väsynyt.
Nukkui loppuyön ihan rauhallisesti eikä nyt aamulla ole enää nähtävissä mitään poikkeavaa. Mistä ihmeestä tuollainen voi johtua? Olisiko syytä kiirehtiä lääkärille?
Anteeksi sekava teksti, itsekin vielä vähän sekaisin, toivon mukaan saitten edes jotain tolkkua.
Kommentit (2)
pelottavan näköistä.
Toivotaan silti, että kyse olisi juuri siitä. Lapsi kyllä todellakin näyttää ja kuulostaa siltä kuin hänellä olisi ihan VALTAVAT tuskat. Ja jollain lailla on kiinnikin pidettävä ettei kovin pahasti satuta itseään, heittelee nimittäin itseään ihan holtittomasti sinne tänne ilman mitään tolkkua. Lähinnä yritin vain suojella ettei tipahda sängyltä tai lyö päätään kovin pahasti, sylissä on ihan turha yrittääkään pitää :(
ap
Ovat tuossa iässä juuri tyypillisiä. Niitä voi tosin tulla missä iässä tahansa. Ovat vaarattomia, mutta pelottavan näköisiä. Menevät ohi itsestään. Lasta ei pidä yrittää herättää kohtauksen aikana eikä häntä saisi pidellä kiinni.