Voiko 1-v:n antaa adoptioon tai voinko tehdä huostaanottopyynnön? ov

Tuo minulle hoitoon sunnuntaisin, siitä on hyvä aloittaa. Saat vapaata edes kerran vkossa ja luulisi että miehesikin hoitaisi niin että saisit omaa aikaa. Helppoa se on, jos vain itse saa välillä hengähtää!! : /

vaikka kuinka olisi keksitty tarina. Itselläni siis samanlaisia kokemuksia ensimmäisen lapsen vauva-ajalta, tosin en yrittänytkään hakea apua mistään. Se oli kerrassaan kamalaa aikaa! Jotenkin siitä on kuitenkin selvitty eteenpäin, vaikka ei vieläkään aina helppoa ole.



Te, jotka olette tällaisessa tilanteessa: vaatikaa mies hoitamaan lasta, hakekaa itse apua jostain muualta. Mies kantakoon vastuunsa lapsesta, puolisosta hän ei kuitenkaan ole vastuussa.

Alkaa jo kyrsiä nuo kirjotukset muka aikaisemmista viesteistäni. Ei sitten varmaan millään ole mahdollista että joku on kanssani samanlaisessa tilanteessa vaan minä ne viestit sitten olen muka joka kerta kirjoittanut. No, ajatelkaa mitä ajattelette, ei kiinnosta. Kumma kun kukaan ei sitten nosta niitä vanhoja ketjuja vaikka pyydän, haluaisin oikeasti lukea niitä. Kumpa mä vaan "keksisin uusia juttuja" eikä kyse olisi todellisesta tilanteesta. Ei voi muuta kun sanoa että kiitos v*tun ämmät tuesta.

Mut tuohon miesasiaan: en tiedä mistä olette saaneet sen kuvan että mies olisi nahjus eikä hoitaisi lasta. Mies käy töissä päivisin ja on melkein kaiken vapaa-aikansa lapsen kanssa. Saan omaa aikaa muttei se mitään auta. Ei se muuta sitä tosiasiaa etten jaksa hoitaa lasta silloin kun mies on poissa. Mies ei suostu jäämään kotiin hoitamaan lasta, koska on sitä mieltä että taloutemme ei sitä kestä. Jos rahaa olisi, varmaan jäisi kotiin. Mut siksi hoitopaikkaa on nyt haettu ja ootellaan päätöstä, siihen tosin menee kuukausia.

Lapsi ei siis ole mitenkään pelkästään mun vastuulla, päin vastoin mies hoitaa sitä varmaan enemmän kuin monen muun miehet. Ja auttaa muutenkin kotihommissa. Musta vaan on tosissaan alkanut tuntua että äitiys ei ole mun juttu. Miten voisin siitä selvitä jos äitinä oleminen ei tunnu luonnolliselta eikä oikein onnistu ja lapsi tuntuu vaan rasitteelta?

En tunne itseäni ollenkaan masentuneeksi, mut toisaalta en ole koskaan aikasemmin ollut masentunut, voiko olla etten tunnista masennusta? Oon vaan tän ketjun viestien perusteella alkanu miettiä että onko se sittenkin masennusta vaikkei se siltä tunnu kun niin moni täällä siitä puhuu.

Onko jollain kokemusta vastaavasta, että äitiys ei tunnu sopivan mutta kyse onkin vaan masennuksesta jonka voi hoitaa?

ap

Soita ENSI- ja TURVAKOTIEN liittoon ja kerro tilanteestasi

ks. http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/ -> haetko apua?



itse soitin sinne kun vauvalla oli uniongelmia, ja jotenkin niiden asiallisuus rauhoittu mua heti



Toinen asia, mitä kehotan tekemään on hakemaan apua ITSELLESI, ei siis periaatteessa neuvolasta.



Itse menisin ensi tilassa yksityiselle psykiatrille (maksaa n. 80e, ainakin yhteen kertaan on varmaan varaa), jolle voit puhua omista ajatuksistasi. hän voi määrätä esim. lääkitystä ja suosittaa jatkohoitoa



tsemppiä

ja hommaat itsellesi masennuslääkkeet. Pyydät tuttavia tai sukulaisia auttamaan lapsen hoidossa ja lepäät. Lapsesi rakastaa sinua ja tarvitsee sinua. Sinä olet vastuullinen aikuinen ja enemmän kuin ketään hän haluaa sinut itselleen. Hän rakastaa sinua pyytettömästi, eikö se anna mielestäsi sinulle mitään? Onko lapsesi terve? Saako hän riittävästi seuraa ja huomiota, ruokaa? Onko hän fyysisesti kunnossa? Voisitko hakea häntä päivähoitoon ja itse oletko ajatellut mennä töihin? Onko sinulla tukiverkostoa?

mutta itse voit jättää miehesi ja lapsesi: avaat vaan ulko-oven ja häivyt.

Päivähoito esimerkiksi.



Rankkoja kausia on kaikilla, mutta niin on niitä parempiakin. Oletko jutellut arjen rankkuudesta kenenkään kanssa? Neuvolassa?

Mutta kun miestä en haluaisi jättää. Haluaisin takaisin edes osan siitä elämästä mitä meillä oli ennen lasta.

Päivähoitopaikka on jo haettuna, päätöstä odotellaan. Mutta pitää sitä lasta katella sitten aamuisin ja iltaisin ja viikonloppuisin. Ja minä en vaan pysty.

ap

Miksi haluat jatkaa sellaisen miehen kanssa, joka ei kanna vastuutaan lastenhoidosta?

Neuvolassa puhui, sieltä ei saanut mitään apua, lastenpsykologi oli inhottava ja jotenkin tosi syyllistävä, sinne en enää mene. Perhetyöntekijästä ei ollut mitään apua. Mitä jos minä vaikka pahoinpitelisin lasta (sitä en tee enkä aiokaan), kyllähän sossutädit sen silloin hakisi pois ilman miehen suostumusta? Mä varmaan pilaan lapsen elämän enivei kun en siitä välitä, luulisi että se olisi huostaanotolle syy ilman miehen suostumustakin?

ap

Ihan varmasti olen joskus lukenut TÄYSIN samanlaisen aloituksen tällä palstalla.

Selvästikkään et ole aivan psyykkisesti aivan kunnossa...



Ja mitä ihmettä odotit äitiydeltä??? Äitiys tuo vastuuta, eikä kaikki todellakaan ole aina niin helppoa ja auvoista. Pistä se mies järjestykseen, ei moisessa kuvatuksessa ole mitään ihanaa, jos hän sen vauvan halusi, tulee hänen myös sitä vastuuta kantaa lapsestaan! Järjestäkää yhteistä aikaa, tehkää jotain muutakin kuin kotona nyhjöttämistä. Mies EI ole maailman napa, joten GET A LIFE!



Voisi kyllä olla parempi sinun itsesi todellakin kävellä ulos, jättää lapsi miehelle ja kasvaa aikuiseksi.

Sinne meidän neuvolassa ainakin ohjataan jos on vuorovaikutukseen tai mihin tahansa lapsiperhe-elämään liittyviä ongelmia.



AP, oletko puhunut neuvolassa tai perhetyöntekijälle tunteistasi? Siis siitä että haluaisit antaa lapsen pois? Miten reagoivat? Ihmettelen suuresti jos eivät ole enempää apua tarjonneet/tyrkyttäneet jos olet heille näistä asioista puhunut!



t. eräs masentunut ja lastaan vihannut joka pikkuhiljaa selvisi lääkityksellä ja hoitojaksoilla ja terapialla (+lapsi päivähoitoon HETI!)

Tarvitsisit varamaan aikuistenpsykologin tai ehkä psykiatrin hoitoa.

Itse en aiemmin ole kirjoittanut, mutta toivoisin että joku samankaltaisessa tilanteessa ollut kertoisi miten selvisi tai miten tilanne ratkesi!!

Ihan varmasti olen joskus lukenut TÄYSIN samanlaisen aloituksen tällä palstalla.

ap

Ehkä lapsellasi tosiaan olisi muualla parempi. Hirveä olo pienen lapsesi puolesta...

Pieni epäilys, että ei ole tosijuttu. Mutta, jos olisi tosi: Ensimmäisenä pitäisi ottaa yhteyttä neuvolaan tai suoraan sosiaalityöntekijään. Sitten neuvotellaan siitä, mikä olisi paras ratkaisu. Ensin teille ehdotetaan päivähoitopaikkaa ja/tai perhetyöntekijää ja muita sentapaisia ratkaisuja. Mahdollisesti tulisi kyseeseen tukiperhe, jossa lapsi olisi aika ajoin. Sitten, jos mistään ei tunnu olevan apua, voidaan sijoitusta avotoimenpiteenä harkita ja jos vielä senkin jälkeen tuntuu, ettei vanhempi jaksa, voi huostaanotto olla aiheellinen.

sosiaalitoimistoon ja siellä lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Kerrot tuntemuksesi ja varmasti saat apua. Pääset keskustelemaan adoptiosta tai muista vaihtoehdoista.

oletko kiltti ja nostat sen toisen aloituksen jos löydät.



En ole kuullut koskaan yksityisestä neuvolasta. Pk-seudun lähistöllä asun, varmaan pääsisin käymään siellä yksityisessä neuvolassa. Toimiiko se niin kuin yksityislääkärikin eli itse vaan varataan aika? Onko tuo yksityinen neuvola tässä tapauksessa paras paikka yksityiseltä puolelta? Julkiselta ei apua saa,tosin en oikein tiedä mitä voisivatkaan tehdä. En tunne olevani masentunut, eikä sitä kyllä ole koskaan kukaan epäillyt tässä rumbassa. Mutta huokuttelee mennä puhumaan jonnekin neuvolaan jossa ehkä oikeasti haluttaisiin auttaa.

ap

Haluaisin lukea jos jollain samanlaisia kokemuksia.

ap