Anteeksi nyt, mutta en ymmärrä laihduttajia, jotka
koko ajan miettivät mitä voivat syödä tai juoda tai kuinka paljon voi vielä syödä jne. Ja pohtivat sitä aamusta iltaan.
Minä olen ollut hieman ylipainoinen melkein koko ikäni. Kunnes vain tajusin sen tosiasian, että pitää kerta kaikkiaan syödä vain vähemmän. Söin aina normaalia terveellistä perusruokaa (kanaa, riisiä, salaattia, ruisleipää jne.), mutta söin sitä liikaa.
Vähensin annoksia, kerta kaikkiaan söin vähemmän ja jätin ylimääräiset pois. Laihduin 16 kg alle puolessa vuodessa. Kertaakaan en miettinyt, mitä voi syödä, käänsin vain aivoni niin että älä syö kuin juuri se tarpeellinen.
Paino on pysynyt samassa jo kohta vuoden ja en ole miettinyt mitä syön. Syön juuri sitä mitä mieli tekee, mutta vähän. Syön päivittäin suklaata, tosin 1-2 palaa, mutta se riittää minulle.
Käyn joka aamu vaa'alla ja jos paino alkaa nousta, pidän kevyemmän päivän. Se painon nouseminen tekee jo niin oksettavan olon että siitä menee jo ruokahalut ;)
Jättäkää oikeasti pois ne kaloripommihedelmät ja jugurtit, niillä ei kukaan laihdu. Normaalia ruokaa, mutta kohtuudella.
Kommentit (39)
Sen huomaa päivittäin töissä kun kahvihuoneessa on tarjolla kakkua, keksejä, karkkeja, piirakkaa ja porukat syö niitä joka välissä. Jos söisin tuollaisia määriä sokeria ja vaaleita jauhoja työpäivän aikana niin olisin aivan taju poissa. Lisäksi kaikki on koko ajan nälkäisiä. Jo tunnin päästä ruokailusta on kamala nälkä ja on pakko saada jotain. Juurihan he söi terveellisen annoksen perunoita, jauhokastiketta ja jonkin teollisuus tekeleen. Sitten katsellaan nälkäisenä mun paistettua broilerin rintafilettä, voissa paistettua kukkakaalia ja parsaa ja salaattia. Kysellään, että ihanan näköistä. Pitäisköhän munkin alkaa syödä noin..
kaloripa ei olekaan samanarvoinen kaikissa ruuissa ja on eri asia kituuttaa esim paikkareihin 1200 kalorilla päivässä kun karppina voi syödä vaikka 2500 kcal.
Outoa eikö?
18 kommentoi hölmöksi väitettäni että on ihan sama mitä syö kunhan syö tarpeeksi vähän. No mutta kyllähän se on niin. Vaikka söisi suklaata, mutta riittävän vähän, niin sillä laihtuu. Matematiikkaa, siskoseni, matematiikkaa...
Ja kaloreja kuitenkin vähän, verrattuna siihen ihannoimaasi "normaaliruokaan" (mitä ihmettä se sitten onkin, jos siihen ei muka kuulu lainkaan hedelmät)
- banaanissa 84 Kcal/100g
- omenassa 36 Kcal/100g
- päärynässä 36 Kcal/100g
vertaatpa noita sitten vaikka vaan:
- kananmuna 143 Kcal/100g
- vähärasvainen naudan jauheliha 138 Kcal/100g
- ruisleipä 205 Kcal/100g
(lähde Fineli.fi)
Joten väitteesi hedelmien lihottavuudesta on täyttä potaskaa!
Mutta mitä voi odottaakaan ihmiseltä, joka nostaa HYVEEKSI sen, ettei mieti, mitä syö. Et varmaa mietikään, kun ÄO:si ei riitä ymmärtämään kaloritaulukoita.
buahahahaha
[/quote]
Tälle kommentoijalle pitää vastata, että olen itse allerginen joka ikiselle hedelmälle, mitä maa päällään kantaa. Voin syödä niitä säilöttynä, mutta niillä ei liene kovin kovaa ravintoarvoa. Onhan niissä kaloreita, jos vertaan kaalinlehteen... Tarkoitin siis sitä, että moni mieltää ne täysin kalorittomiksi ja vetelevät pussillisen banaaneja välipalaksi.
Hyve on mielestäni se, etten ole riippuvainen enkä holistinen minkään aineen suhteen. Oma kroppa kertoo mitä tarvitsen milloinkin ja minkä verran. Nälkää tuntee joskus, mutta nykypäivänä tosi harvoin. Lasi vettä ja pala kanaa pitää nälän loitolla aika kauan.
ÄO:tani en ole testauttanut. Lienee tosiaan aika alhainen, koska olen joutunut tyytymään insinöörin ammattiin. Mutta ei kai sitä testata täällä ennen kirjoittamista?
ap
että lainaus jonkun aikaisemmasta viestistä lähtien:
"Ja kaloreja...
päättyen:
"buahahahaha"
ap
Itse vain yksinkertaisesti pidän kaikenlaisesta tilastoinnista, laskevat painokäyrät motivoivat minua. Merkkaan Kalorilaskuriin joka päivä aiken, mitä syön ja kaiken liikunnan. Siellä voin seurata tarkasti painon kehitystä ja sen lisäksi monia ravitsemukseen liittyviä asioita. Minusta se on KIVAA. Se on yksi harrastus muiden joukossa.
Laihtunut olen 8 kiloa viime keväästä. Minusta oli kiinnostavaa tilastoida myös joulun ajan lihomiseni. Painoa tuli lisää 1,7 kiloa ja tiedän tasan tarkkaan, mistä se tuli. Nyt testailen, saanko sen lähtemään samassa ajassa kuin sen kerrytinkin.
Hedelmät kuuluvat terveelliseen ruokavalioon siinä missä vihanneksetkin, mutta myönnettävä on, että laihduttaessa olen vähentänyt niiden määrää. Aiemmin saatoin syödä kilon viinirypäleitä tuosta vaan. Siinäkin on perää, ettei laihduttamiseen tarvita mitään kummallista ruokavaliomuutosta, normaali ruoka riittää, kun määriä vain vähennetään.
Itse olen myös alkanut liikkua paljon tavallista enemmän. Silloin on tärkeää kiinnittää huomiota proteiinin määrään eli syön sitä nyt paljon enemmän kuin ennen. Rahka ja raejuusto ovat kauppalistalla joka kerta.
mulle ei mikään laihdutuskuuri auttanut, vasta kun muutin koko syömisen järkipäiseksi ja jätin kaikki noi 28 luettelemat turhakkeet pois. kuurit pakottaa ajattelemaan ruokaa koko ajan, mikä on ihan tyhmää aivokapasiteetin tuhlausta. ja todella, jos nälkä joskus kurnii suolissa, niin mitä sitten? kiitos infosta janon ja nälän yhteydestä, en ole sitä tiennyt.
26
syö vähemmän kuin kuluttaa. Ja se taas on silkkaa matematiikkaa, joten kyllä se kalorien laskeminen on ainakin aluksi ihan järkevää.
syö vähemmän kuin kuluttaa. Ja se taas on silkkaa matematiikkaa, joten kyllä se kalorien laskeminen on ainakin aluksi ihan järkevää.
Jos kituuttamaan joutuu, on peli äkkiä menetetty...
Ja silloin ei pala rasva vaan lihakset! Tiedän että teoriassa se menee kuten sanottiin, mutta kuinkahan moni on nytkin jollain 1300 kcal sairaaladieetillä vaikka kuluttaa todellisuudessa tuplasti tuon kalorimäärän..?
Aloitin juuri karppauksen. En usko enää pätkääkään virallisterveelliseen paskaan sillä olin itse vuoden ns. terveellisellä ruokavaliolla jonka oli laatinut ravitsemusterapeutti. Laihdun jonkin verran MUTTA veriarvoni olivat vuosi aloittamisesta yhtä surkeat. Ja minulla on tosi korkea verensokeri vieläkin!
niin jos on aikanaan esim. huojunut syömishäiriön rajoilla niin siitä kalorinlaskennasta ja ruokamäärien pohtimisesta ei näemmä pääse eroon. Puntarilla en itse käy kuin harvoin, sillä peili kyllä kertoo totuuden paremmin. Aina, kun jotain syön, mietin tahtomattani kalorimäärää ja ylipäätään niitä ruoka-aineita. Olen hoikka, aina ollutkin.
Ja joka kerta, kun syön rasvaista tai makeaa ruokaa, tulee huono omatunto. Mutta asiasta kun vain ei pääse eroon.
minä kerroin täällä joskus samanlaisen onnistumistarinan laihtumisestani juuri ap:n kuvaileman järjenkäytön avulla ja sain haukut niskaani siitä, että yritän vain päteä. Ei sellaisia ohjeita saa antaa toisille laihduttajille, että ottakaa järki käteen ja suhtautukaa ruokaan ravintona eikä nautintoaineena, hys hys.
vain syömällä 1400kcl vuorokaudessa. Hänestä todella helppoa ja yksinkertaista. Koskaan hänelle ei tule mässäilyhimoa. Hän on loppuun asti järkeistänyt homman.
Tupakoinnin lopetti samalla tyylillä 8 vuotta sitten. Ei vaan jaksanut lähteä kauppaan hakemaan tupakkaa ja ajatteli, että enpä polta enää koskaan niin ei tartte käydä kaupassa sen takia. Sitä ennen hän oli polttanut yli 40 vuotta tupakkaa.
Laihtuminen ja tupakoinnin lopettaminen ei ole kuitenkaan vaikuttanut siihen mitenkään etteikö isä saisi sydänkohtauksia aika ajoin.
Olet hassu. Hedelmät ovat hyviä ja kuuluvat ehdottomasti normaaliin ruokaan. Eivätkä ole kaloripommeja sellaisenaan.
Eikä kukaan liho syömällä 0-rasvaprosenttista, vähän sokeroitua jogurttia kohtuudella.
Jokainen voi pienentää annoskokoa, tottakai.
Mutta mitä jos sen jälkeen jää nälkä? Silloin on ihan hyvä miettiä mitä voin vielä syödä ja mitä en.
Mitä jos et pysty jättämään suklaan syöntiä 1-2 palaan?
Ihmiset oikeasti kokevat nälän sekä syömisen aiheuttamat mielihyvän tunteet eri tavalla.
16 kiloa puolessa vuodessa ei putoa noin yksinkertaisesti ellei ylipainoa ole paljon.
Suurimmalla osalla lievästi ylipainoisilla paino putoaa hitaasti vaikka söisi ihan kaloreita kyttäämällä.
ei se nälkä sua tapa, se on vaan sun elimistön yritys saada sut taas syömään vaan lisää. Et vaan syö, niin yksinkertaista. Sitten se nälkäkin pikkuhiljaa häviää ja tulet toimeen pienemmällä syömisellä. Jos sä koko ajan jokaikiseen pikkunälkään syöt niin ei ihme että olet lihava. Mä en vaan ymmärrä... sama kun jotkut aina täälläkin vauhkoaa että lapsella on niiiin nälkä että on pakko siellä kaupassa jo ahmia jotain maksamatonta karjalanpiirakkaa ja banaania. Miksi te ette pysty sietämään yhtään nälkää??
Ainakin mulle.
Jokaista suupalaa pitää miettiä ennen ja jälkeen kun sen laittaa suuhun vai laittaako ollenkaan.
ei se nälkä sua tapa, se on vaan sun elimistön yritys saada sut taas syömään vaan lisää. Et vaan syö, niin yksinkertaista. Sitten se nälkäkin pikkuhiljaa häviää ja tulet toimeen pienemmällä syömisellä. Jos sä koko ajan jokaikiseen pikkunälkään syöt niin ei ihme että olet lihava. Mä en vaan ymmärrä... sama kun jotkut aina täälläkin vauhkoaa että lapsella on niiiin nälkä että on pakko siellä kaupassa jo ahmia jotain maksamatonta karjalanpiirakkaa ja banaania. Miksi te ette pysty sietämään yhtään nälkää??
Kroppa yrittää kertoa siitä että jotain on pielessä jos syömisenkin jälkeen nälättää. Osalla se voi olla vain nestevajausta, osalla puutetta tietyistä ravintoaineista jne.
Minulla se oli puutetta rasvasta.