Olen huomannut, että erityislasten perheessä on usein ongelmia.

Mutta on niinkin haastavia lapsia, että vanhemma eivät vain yksinkertaisesti jaksa.

Puutteita vanhemmuudessa, rajoissa lipsutaan, olosuhteet ovat mitä ovat, ei säännöllisiä rytmejä, päihdeongelmaa jne. Ei siinä mitään, sehän ei sulje pois lapsen erityistä vaikeutta ja usein myös näillä vanhemmilla on omia toteamattomia tai todettuja diagnooseja. Mutta luulenpa vaan, että kasvatusasioissa petraamalla monien erityislasten diagnoosit voitaisiin purkaa.

kyllä meillä ainakin lastensuojelua myöten tutkittiin perheen olot ennen lapsen diagnoosin saamista, ja näin kuulemma tehdään yleisesti juuri siitä syystä että suljetaan pois perheen ongelmista aiheutuneet lasten ongelmat. Joten tuo sinun päätelmäsi taitaa olla omasta päästä keksitty. Ei ole kyllä mtienkään helppoa saada diagnoosia lapselle. Siinä menee usea vuosi, ja monta lastenvalvojan, ym. kotikäyntiä, jotta suljetaan perheen ongelmat pois.

Montako näitä perheitä on? Miten olet pyrkinyt heitä tukemaan?

Lastensuojelu tulee mukaan vain silloin, jos epäillään puutetta vanhemmuudessa. Standardisti ei kuulu lasten diagnostisiin tutkimuksiin.

En ole heitä tukenut, kun ei kuulu työnkuvaani, mutta seurannut ja todennut väitteeni todeksi.



ap

En ole heitä tukenut, kun ei kuulu työnkuvaani, mutta seurannut ja todennut väitteeni todeksi.

ap

Ja on sanottu, että nykyään tutkivat perheolot tarkkaan, ennekuin antavaat mitään diagnoosia. Pyysivät valmistautumaan sosiaalitoimiston vierailuun kotona jne. Joten et taida kovin paljon kyllä asioista tietää.

Mutta ainahan näitä ap:n kaltaisia ihmisä löytyy, jotka vierittävät syyn vanhempien niskaan. Jotenkin niin ällöttävää.

Itsekin olen huomannut samaa. Työskentelen erityislasten parissa.

ihmisenä ja lähimmäisenä vaikkei se sun toimenkuvaan kuuluisikaan! Oot oksettava!

En ole heitä tukenut, kun ei kuulu työnkuvaani, mutta seurannut ja todennut väitteeni todeksi.

ap

Aiheuttaako lapsen ongelma ongelmia perheesä vai perheen ongelma ongelmia lapsessa?



Ongelmalapsen perhe on usein aika kovilla.

Ihan asiaahan ap puhuu. Olen pistänyt saman merkille. Ei ole tavatonta, että perheessä on lapsilla adhd-diagnoosit ja meno kotona on vanhemmilla ihan samanlaista.

Ihan asiaahan ap puhuu. Olen pistänyt saman merkille. Ei ole tavatonta, että perheessä on lapsilla adhd-diagnoosit ja meno kotona on vanhemmilla ihan samanlaista.

aika paksua. Syyttäisitkö lapsen erityisvaikeutta siitä, kun isä ryyppää ja on työttömänä ja makaa sohvalla, ja äiti masentuu, rähjää ja nalkuttaa? Kyllä vanhemmilla on aina vastuu.

En ole heitä tukenut, kun ei kuulu työnkuvaani, mutta seurannut ja todennut väitteeni todeksi.

ap

Siinä taas yksi ammattilainen lisää=) Oletpas harvinaisen fiksu ihminen.

Itsekin olen huomannut samaa. Työskentelen erityislasten parissa.

löytyy taas näitä erityislastenparissa työskenteleviä, heti kun tulee kyse vanhemmista. Mutta tosiasia on se, että emme kyllä perheoloja näe missään vaiheessa. Eli minäkin siis työskentelen erityislasten parissa. Vanhemmat käyvät lasten kamssa vastaanotolla, mutta siinä ei juuri mitään erityistä vanhemmista huomaa. Yleensä vanhemmat ovat mukavia, kiinostuneita saamaan lapselle apua, ja kyselevät paljon.

Oikeastaan en ole kuin kerran törmännyt perheeseen, jossa isä on selkeästi ollut masentunut. Jotenkin vaikuttaa, että täällä vain yritetään jotenkin saada muille vakuutettua asioita joista ei tiedetä tuon taivaallista.

Meilläkin kyllä järjestetään kotikäyntejä, mutta itse en ole kyllä törmännyt vanhempen ongelmiin. Mielestäni on asiat taas täysin päinvastoin. Useat syylistävät vanhempia, vaikka lopulta heissä ei ole mitään vikaa. Ja tämä varsinkin huomattavissa useampilapsisissa perheissä, joissa yksi erityislapsi. Harvemminhan sitä kahta edes samaan perheeseen sattuu.

Ihan siitä syystä vain puutuin tähän ketjuun, että olen itse ollut tekemisissä tällaisten tapausten kanssa 10 vuotta, enkä ole kyllä ap:n kertomaa huomannut kuin ihan muutamassa % tapauksia.

erityislapsi käyttäytyy huonosti, ja siitä päätellään, että perheessä on vanhemmuudessa vikaa, rajoissa lipsutaan, rytmit puuttuu ym., ja siitä päätellään, että nämä oletetut asiat selittävät lapsen huonon käytöksen.

erityislasten perheissä joihin minä olen törmännyt on meno vähän ailahtelevaa. Vanhemmat ovat varmana aika kovilla, perhe-elämä on joillain aika sekavaa ja tämä taas heijastuu iuudestaan lapseen. Hankala kierre tavallaan vahvistuu.

kyllä tuntuivat ap:n kommentit (ja monen muunkin) pahalta!



Tiedätkö mitä elämä oikeasti on erityislapsen kanssa? Sairaalassa/lääkäreissä juoksemista, lääkityksen kanssa säätämistä (jos sairaus, kuten meidän tapauksessa, neurologinen vaikea sairaus, vaatii lääkitystä), lapsi menee huonoon kuntoon lääkkeistä, niiden sivuvaikutuksista, taikka sitten siitä, että lääkkeet eivät auta. Terapioissa juoksemista, ja sitä jatkuvaa surua, haikeutta, itsensä syyllistämistä, joka kulkee mukana, mitä tahansa teet ja mihin tahansa menet. TIetämättömyyttä tulevaisuudesta; onko tauti ennenaikaisen kuoleman aiheuttava, tuleeko kehityksen kanssa vieläkin enemmän ongelmia, taantuuko kehitys, pysähtyykö se. Oppiiko lapsi ikinä puhumaan...



Itse olen käynyt psykologiltakin kuulemassa, että en millään tapaa äitinä olisi voinut aiheuttaa lapselleni näitä sairauksia ja ongelmia joita hänellä on. Mutta se pieni "mitä jos"- syyllisyys kulkee aina mukana. Meidän elämä on ainakin peruuttamattomasti erilaista, kuin "sen piti olla", ja minun äitiys on kaukana "normiäitiydestä"; mitä se nyt sitten onkaan. Mutta oman rakkaan pienen lapseni takia olen valmis valvomaan yöt, jaksamaan sinunlaistesi tietämättömien ihmisten katseet ja kommentit, ja loppupeleissä, kaikkein päällimmäisenä on kuitenkin se mieletön onni siitä, että saan olla äiti!

Toiseksi vanhin, 7-vuotias, on erityislapsi. Jos kasvatuksesta tai "vanhemmattomuudesta" johtuisi, eivätkö kaikki olisi samanlaisia kuin erityislapsemme..?



Kehoitan puhumaan asioita totuuksina vasta, jos on omakohtaista kokemusta.

Eli erityislapset ovat usein hyvin vaativia ja saa olla tosi hyvä parisuhde, mikä sitä jaksaa.

Tunnen useita erityislapsiperheitä. Minun tuntemistani n80%ssa perheistä isä on saanut tarpeekseen. On ratkennut ryyppäämään, lähtenyt, tullut ero tai ottanut itseltään nirrin pois. Yhdessäkään tapauksessa ei tietenkään suoraan ole syytetty tapahtuneesta erityislasta, mutta tottakai lapsi on tuonut mukanaan ongelmat parisuhteeseen ja sitä kautta sitten ne muut ongelmat paisuneet.

Sitä paitsi on hyvin vaikeaa pitää joidenkin erityislasten kanssa säännöllistä rytmiä. Ovat niin kovin yksilöllisiä ja tarpeensa ovat kovin yksilöllisiä.

Mutta luulenpa vaan, että kasvatusasioissa petraamalla monien erityislasten diagnoosit voitaisiin purkaa.

Luulenpa että tarkoitatkin nyt erityislapsilla adhd/asperger- lapsia? Juu totta, ehkä heidän kohdallaan voisi kasvatukseen erityisesti petraamalla saada hyvääkin aikaiseksi MUTTA tuskin sitä diagnoosia sentään purkaa.

Kerronpa sinulle muutamasta tuntemastani erityislapsesta (nimet keksittyjä):

Outi: Puhuu ja ymmärtää puhetta, liikkuu vaivattomasti, ikuinen lapsi, ei koskaan kehity 5v vanhemmalle tasolle, sen sijaan kehitys tulee menemään taaksepäin mitä vanhemmaksi tulee. Tulee tarvitsemaan apua asumisessa (vanhemman läsnäoloa) aikuisenakin. Lapsuus aikana kovin huomiohakuinen. Kepposteli kovasti, eikä voinut jättää yksin hetkeksikään.

Reija: Ei osaa puhua, mutta ymmärtää puhetta. Osaa viittoa. Myös ikuinen lapsi, mutta kehitys ei taannehtivaa. Liikkuminen lapsena tuen kanssa hankalaa, myöhemmin päässyt tuesta eroon. Tulee pärjäämään isompana palvelutalossa. Toki tarvitsee siellä apua monessakin asiassa. Ns helppo erityislapsi, joka vaati vain paljon huomiota.

Niina: Ymmärtää puhetta, ei itse puhu, eikä viesti muutoinkaan. Liikkuminen todella hankalaa, pitää taluttaa molemmista käsistä auttaen. Ei ikinä tule pääsemään eroon mm vaipoista. Ei opi kommunikoimaan jatkossakaan. (nyt 18v) Ei tule pärjäämään koskaan ilman jatkuvaa läsnäoloa, eli palvelutalot eivät häntä varten. Tauti johtaa kuolemaan ennen 30v ikää.

Juha: Ymmärtää jonkin verran puhetta, ei puhu eikä muutoin kommunikoi. Ei osaa liikkua avusteisestikaan. Tarvitsee pyörätuolia aina. Ei pääse eroon vaipoista koskaan. Ei tule pärjäämään ilman jatkuvaa läsnäoloa. Tauti johtaa kuolemaan ennen 15v ikää.

Mika: Kuin normaalilapsi muutoin, mutta kehitysviivästymä. Naiivi lapsi. Uskoo kaiken mitä muut sanovat. Arvaamaton luonteeltaan. Tulee pärjäämään palvelutalossa tai vastaavassa.

Tarinoita olisi lisääkin, mutta näistä kertomistani vain 1 vanhemmat ovat yhdessä. 3ssa tapauksessa isät ratkenneet ryyppäämään ja 1n isä lähtenyt 3v lapsen syntymän jälkeen. 1den äitikin ratkennut ryyppäämään ja lapsi sijoitettu muualle.

lapsella olevan ongelmia.

Ja tiedän että heillä ei ole ollut mitään rajoja lapsilleen. Olen yrittänyt parhaani mukaan opastaa mutta eivät ota neuvoja kuuleviin korviinsa.

Esimerkiksi jäähyä suosittelin kokeilemaan. No olivat kuulemma kokeilleet laittaa jäähylle mutta kun ei pysy siellä. Puoli päivää viitsivät yrittää. Sitten on heidän mielestään kaikki kokeiltu.

Kuitenkin kyseiset lapset meillä tottelevat kyllä kun rajat pidetään. Eli kyse ei ole siitä etteivätkö lapset osaisi käyttäytyä.