Masentaa ja uuvuttaa lapsen vaikeudet koulussa. Jatkuvasti saan kuulla huonoa lapsestani ja pitäisi

ne palaverit ovat teidän perheen auttamiseksi, ei arvostelemiseksi. Se, että ongelmista puhutaan, ei ole arvostelua. Toisekseen, keskittymishäiriöstä on myös muoto ADD (attention deficit disorder), eli siihen ei liity ylivilkkautta.

Välillä olo on ollut tuskainen. Mutta onneksi ne kasvavat, ja meillä ainakin poika on oppinut itse käsittelemään asioitaan paremmin, ja pärjää nyt paremmin ominaisuuksiensa kanssa.

mikään ei auta.

Sulla on ihan väärä asenne! Teitä yritetään auttaa! Vai olisiko tilanne parempi, jos kaikki tukitoimet keskeytetään ja annetaan lapsen jatkaa omillaan, vaikkei koulunkäynti onnistu?



Mun esikoinen käy terapioissa ja sun muissa ja olen onnellinen, että on niihin päässyt.

Tukitoimia ei riitä kaikille tarvitsijoille.

mutta tilanne ei ole siitä miksikään muuttunut. ap.

Tärkeintä on selvittää miksi lapsesi voi huonosti.

Ramppaaminen terapioissa ja kaiken maailman palavereissa välillä tympii ja väsyttää. Samoin kuin erilaisten hakemusten ja selvitysten laittaminen joka paikkaan. Lapsen parhaaksi kaikki on ja toivottavasti hyötyä tulevaisuudessa. Mutta kyllä välillä kateellisena ajattelee, kuinka paljon helpompaa on tavislasten vanhemmilla koulun ja kaiken muun suhteen.

ja viitonen, kyllä se nimenomaan on silmätikkuna oloa ja arvosteltavana oloa. Ainakin meillä kaikki palaverit ovat menneet niin, että ensin opettaja ja rehtori pitävät puolen tunnin palopuheen siitä, miten huonosti lapsi käyttäytyy, sitten joku " ehdottaa" vanhemmille, että kotona pitäisi puhua asioista lapsen kanssa ja miettiä vaihtoehtoisia menettelytapoja suuttumiselle ja hermostumiselle ja painottaa keskittymisen tärkeyttä - ikäänkuin sitä ei olisi kotona tehty vuosikausia ja nykyään jo kuntoutuspsykologienkin kanssa yhteistyössä, mutta se vaan tuottaa tuloksia kovin vähitellen - ja sitten palaveri lopetetaan.



Mitään muita tukitoimia ei ole. Koulussa siis.



Itse me olemme järjestäneet kaikenlaista tukea ja terapiaa ja kuntoutusta, mutta koulun puolelta tuo ON oikeasti ihan pelkkää lapsen (ja vanhempien) haukkumista.



Meidän lapsella on kyllä jo diagnoosi. Se ei ole muuttanut haukkumista miksikään eikä tuonut lisää tukitoimia. Tavallaan sinä kuitenkin olet siinä mielessä onnellisessa asemassa, että teidän tilanne todennäköisesti tulee muuttumaan kun lapsi kasvaa - jollet sitten oikeasti ole surkea kasvattaja. Meidän tilanne taas ei tule paranemaan, mutta jos onnistunut jotenkin tulemaan oikein loistavaksi kasvattajaksi, se ei ehkä pahene...

eikä aina vain negatiivista.

jos lapsi on lääkärin mielestä normaali, opettajan mielestä iloinen ja sinun mielestäsi kiltti ja rauhallinen. Miten hänen vaikeutensa arjessa näkyvät?

tain " patistelemaan" lasta tekemään tehtävää. ap.

En tosin itse koe, että lapseni on silmätikku ja hänestä saan kyllä positiivistakin palautetta, etenkin nyt kun takana on vuosia terapiaa ja arjenhallinnan opettelua. Mutta negatiivista palautetta tulee edelleen paljon.



Tottakai tiedän, että lastani autetaan ja palaverit pidetään siksi, usein omasta aloitteestani mutta ymmärtäkää ihmiset, että jatkuva negatiivinen palaute syö mielialaa ja jaksamista.



Tosiasia on, että erityislapsen vanhemman on oltava virheettömämpi, energisempi, osaavampi, väsymättömämpi ja tunteensa piillottava (itkevä, väsynyt tai loukkaantunut erityislapsen vanhempi haukutaan täälläkin kerran päivässä...) jotta saa edes jonkinlaisen hyväksynnän ihmisenä ja vanhempana muilta ympärillä olevilta vanhemmilta ja usein myös ns. ammattilaisilta kuten opettajilta. . Kyllä se kuulkaa väsyttää ihan oikeasti.



Lääkärit, psykologit ym. ovat yleensä ajan tasalla eivätkä väsytä väsyneitä vanhempia ja lannista lasta.

koulussakaan, vaikka parissa palaverissa jo vuosien aikana olen vetistellyt. av-palstaa ei onneksi lasketa.

terveisin 12, joka itse asiassa varmaan onkin

virheettömämpi, energisempi, osaavampi, väsymättömämpi ja tunteensa piillottava

, mutta mokaa silti, väsyy silti, ei silti löydä aina ratkaisua ja itkee silti - siinä kuin välillä myös halaa ja hymyilee.

Osaako lapsesi tehtävät helposti, kun niihin keskittyy vai ovatko vaikeita? Voiko olla niin, että tehtävät ovat lapselle liian helppoja, ettei koulussa ole hänelle tarpeeksi haastetta ja siksi ajatus karkailee?

koska itse sain ala-asteella palautetta, että ei osaa keskittyä, kun seurasin pienen koulun 1-2-luokassa kakkosluokan opetusta enkä jaksanut tehdä omia liian helppoja ekaluokkalaisen tehtäviä. Ei se mitenkään harvinaista ole.

kirjoitin vähän epäselvästi tuohon viestiin

Kyllähän nyt meitä ihmisiä on erilaisia, toiset on haaveilijoita ja toiset tarkkaavaisempia. Itselläni on haaveilijalapsi ja kaikki kestää aina niin tolkuttoman kauan...voin vaan kuvitella, että koulussa jää helposti muista jälkeen tuon luonteenpiirteen takia. En ole silti koskaan kuvitellutkaan, että luonteenpiirteestäkin pitää tehdä joku diagnoosi! Annetaan jokaisen olla sellaisia kuin on. Tietysti jos luonteenpiirre alkaa haitata oppimista, niin sitten pitäisi tehdä asialle jotain. Kerro ap vähän tarkemmin, miten tarkkaavaisuusongelma ilmenee koulussa?

Meidän lapsella ei ole diagnosoitua add:ta eikä ole kasvatusneuvolaa pidemmällä käyty. Opettajalta olen kysynyt, mitä tietää add:sta, mutta hän ei siltä istumalta tiennyt.



Minulle on kerrottu, ettei lapselle kannata antaa sairauden tuntua etsimällä diagnoosia ellei se ole välttämätöntä. Toisille lapsille ja vanhemmillekin diagnoosin löytyminen voi olla helpotus ja tie uuteen alkuun.



Meillä kuitenkin näin ja samaan aikaan kuin lapsi kävi kasvatusneuvolassa, minä olin sairauslomalla masennuksen takia. Lapsen kanssa alkoi helpottaa samaan aikaan kuin aloitin itse lääkityksen.



Oikeassa elämässä nykyisellään kyse on vain siitä, että lapsi tarvitsee paljon opetusta ja tukea. Koulussa saa myös toisinaan tukiopetusta. Kun asia on tälle erää uomissaan ja meillä sekä äiti että isä hommassa mukana, niin nyt tätä taas jaksaa. Suurin kärsijä ehkä on sisar, joka täten jää vähemmälle huomiolle, mutta joka ainakaan koulunkäyntiin ei tarvitse apua.