Muita, jotka ei pyytäneet pelkosektiota, koska kokivat sen olevan raukkamaista?
Ja tarkoitus ei ole ärsyttää tahallaan ketään, vain todeta, kuinka itse tunsin.
Pelkäsin synnytystä kamalasti jokaisella kolmella kerralla, eniten vikalla, mutta en pyytänyt päästä sektioon, koska oikeasti tunsin, että jos siihen naiset ovat tähänkin asti pystyneet, pystyn sitten minäkin. Synnytykset ovat olleet kivuliaita mutta säännöllisiä ja joka kerta on lopulta jäänyt voiton tunne päällimmäiseksi. Kunnes se oli taas edessä ja alkoi pelottaa tosi paljon...
Mietin vaan, että tältä nimenomaiselta palstaltako minä olen tuollaisen ajattelumallin itseeni imenyt?
Onko muilla ollut samansuuntaista?
Kommentit (4)
ja raukkamaisuus voitti, lähinnä sillä ajatuksella, mitä jos tällä kertaa onni ei olekaan matkassa ja lapsi kuoleekin tai itse kuolen, edellisellä kerralla oltiin sairaalassa vain melkein pari viikkoa.
Eli jos on todella kova synnytyspelko, synnytys pelottaa enemmän kuin se, mitä muut sanovat. Eli pelko ei voi olla kovin kamala, jos enemmän pelottaa mahdolliset muiden reaktiot.
Itse sain vauvani hätäsektiolla, eikä kukaan ole koskaan ollut kiinnostunut lapsen syntytavasta. Ok, muut mammakaverit joiden kanssa asiaa on vatvottu, mutta heille olen asiasta oma-aloitteisesti puhunut. Minun synnytyskokemukseni ei kuulu muille pätkän vertaa enkä todellakaan ala vieraille selitellä yksityiskohtia. Eikä ole tarvinnutkaan, itse olen valinnut kenelle olen puhunut.
Seuraava kerta on sitten pelkosektio hyvin todennäköisesti, ja ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut siitä sanovat. Tai kiinnostus on niin vähäistä, että pelko synnytystä kohtaan ajaa sen yli.
Olisi kyllä pitänyt pyytää. Oli virhe yrittää synnyttää. Mutta se on juuri mulle tyyppillistä että jyrään aina itseni yli ja lopputulos menee päin helvettiä.
halusin kokea alatiesynnytyksen. Ja synnytyksen pitkittyessä olin ihan, että ei todellakaan lähdetä sektioon, niinkuin ei lähdetykään. Olisin ollut pettynyt jos olisi tullut sektio. Mutta mun mielestä tämä on ihan normaalia, vaikka en ollenkaan paheksukaan pelkosektion valinneita, olen sitä mieltä että se on nykyajan hömpötyksiä...että ihmiselle tekee hyvää kohdata pelkonsa. Synnyttäminen oli upea kokemus vaikka kestikin 2 vrk...