Onko enää toivoa täysimetyksestä?
Odotan nyt kolmatta lastani ja hieman kauhulla myös tulevaa imetystä. Olisi ihanaa jos maitoa tulisi niin ettei tarvitsisi lisämaitoa antaa, ainkaan joka syötöllä. Imetyshistoriani on seuraavanlainen
Esikoinen syntyi reilu pari vuotta sitten. Täysimetyksellä mentiin 3viikkoa, kunnes neuvolassa punnitessa todettiin ettei ole lähelläkään syntymäpainoa ja lisämaitoa piti alkaa antamaan. Tämä oli kyllä huojentavaa, sillä imeitin kolmannen viikon tosi tiheasti yöllä ja aamulla sekä iltapäivästä iltaan n 10tunnin putken. Oli tosi rankkaa. Missään vaiheessa en tuntenut maidon nousevan rintoihin, kyllä sitä vähän tuli tietty, muttei noussut niin kuin aina kuvaillaan. Kakkisikin ensimmäisen kerran (sen ekan pihkan jälkeen) vasta 10päivän ikäisenä. Lisämaidon antamisen jälkeen homma kyllä helpotti, imetin aina molemmat rinnat (yht. ehkä ½h) ja sitten tankkaus pullosta päälle. 4kk ikäisenä söi pullosta imetyksen päälle jo 120ml, eli omaa maitoa ei tullut paljon. Yhden kerran saattoi mennä päivässä ilman lisämaitoa, mutta sitten nälkä iski jo reilu tunnin päästä. Imetyksen lopetin n 5½kk kun tuntui että ei paljon tule omaa maitoa.
Toinen lapsi syntyi viime vuoden alussa. Imetys tuntui lähtevän tosi hyvin käyntiin ja olin jo iloinen kun maito vaikutti riittävän. Punnitus pariviikkoisena paljasti, ettei paino ollut syntymäpainossa ja lisämaitoa tarvittiin taas. Koska vauva oli jotenkin rauhallinen luonne, imetys kesti aina reilu ½tuntia ja joi pullosta yhtä kauan päälle, vei ruokailu ison osan päivästä. Koitan tämän raskaaksi etenkin kun esikoinen oli vasta 1½vuotias. Imetyksen lopetin jo kahden kuukauden jälkeen haikein mielin. Se tuntui silloin koko perheen kannalta parhaalta ratkaisulta. Maidonnousua en huomannut toisenkaan kohdalla missään vaiheessa.
Molemmat lapset ovat imeneet hyvin ja imuotteet ovat olleet synnäriltä lähtien tosi hyvät, joten siitä ei ole kyse. En myöskään ole stressannut liiemmin imetyksiä. Yritin juoda paljon ja mielestäni tein kaiken kuten pitäisi. Pumpatessa ei ole ikinä tullut paria milliä enempää ja koin touhun epämiellyttävänä. Ärsyttää vietävästi lausahsukset " kyllä maitoa tulee kunhan imettää vaan tarpeeksi" .
Onko jotain mitä voisin tehdä erilailla nyt kolmannen syntyessä? Vai onko mahdollista että on jokin fyysinen ominaisuus että maitoa ei vain tule enempää?
Tipy
Kommentit (4)
Esikoinen sai aikanaan (pari kertaa) lisämaitoa synnärillä kun oli huutanut monta tuntia putkeen eikä rauhoittunut muuhun. Hörpyttämällä pari milliä annettiin. Kuopus ei saanut mitään, ja luulinkin sen pari viikkoa (ennen ekaa neuvolapunnitusta) että maitoa tulee hyvin. Molempien lasten kohdalla jo synnärillä on kehuttu hyvää imuotetta ja " kovaa" imemistä ja neuvolasta samalla linjalla ollaan oltu.
Syöttöpunnituksia ei ole tehty, pitäisi kai nyt kolmannen kohdalla kysäistä sellaisista.
Kilpirauhasen vajaatoiminnassa en oikeastaan tiedä mitään. Miten se ilmenee? Tai siis kai pitäisi näkyä muutenkin kuin maidottomuutena =), vai miten on?
Pumppuna oli käytössä kaverilta lainassa ollut sähköpumppu, joka sinällään oli ihan hyvä. Maitoa ei vaan herunut. En sitä sen enempää stressannut, ei voinut mitään.
En muutenkaan ole kovin stressaavaa tyyppiä, vaan otan asiat melko rennosti. Ajattelin vaan, että voisin kysäistä jos joku osaisi neuvoa jotain mitä en ole osannut miettiä. Kiva on kuitenkin kaikkensa tehdä imetyksen eteen.
Kiitos hyvästä vastauksesta. Lisää luen mielellään, on tässä vielä aikaa saada vinkkejä
Tipy rv 24+1
Palaan tuohon kilpirauhasen vajaatoimintaan, että sen oireet on niin samankaltaisia, kuin mitä olotila yleensäkin synnytyksen jälkeen... :) eli väsymys, lisäntynyt unentarve, masentuneisuus, palelu, painon nousu ja " yleinen hitaus" (lue imetysdementia ;) ). Myös hiustenlähtö on tavallista ja hiukset saattavat muuttua ohuiksi ja kuiviksi.
Voisi siis kuvitella, että melko moni synnyttänyt kärsii siitä, mutta yleisesti vaan puhutaan synnytysmasennuksesta ja siitä, että hiukset lähtevät koska ne ovat raskauden aikana olleet niin tiukassa ja nyt hormoonitoiminnan vaikutuksesta putoilevat pois, niin kuin se tosiaan meneekin. Mutta verikokeella saisi tosiaan helposti selville, josko tarvitsisi vähän tyroksiinilääkitystä avuksi.
Kysy tosiaan niitä syöttöpunnituksia, mutta muista, että ennen maidonnousua ne määrät ovat vain muutamia millejä. Voit pyytää myös neuvolasta vaakaa lainaan vaikka viikonlopuksi tai käydä tekemässä parit syöttöpunnitukset neuvolassa jo ennen kuin sinne muuten pitäisi mennä.
Toki on mahdollista, että sinulta vain ei tule riittävästi maitoa, mutta toivoisin tietysti, ettet kuulu niiden 5 % ryhmään, joilla maitoa ei riitä fysiologisista syistä. Tähän 5% kun luetaan myös kaikki rintojen kehittymättömyyssairaudet ja rintaleikkauksetkin, mutta tietenkin se on mahdollista.
Vaadippas ihan mielenkiinnon vuoksi tuota verikoetta sitten jos ei homma ala toimia.
että mulla olisi tuota kilpirauhasen vajaatoimintaa. Oikeastaan mikään mainitsemasi oire ei sovi muhun =) Ei ollut hiustenlähtöä, ei palelua, ei masentanut (ihan normaali iloinen mieli oli). Kummankaan synnytyksen jälkeen ei ole ollut mitään näistä. Taitaa olla jotain muuta.
Tipy
Kurjaa, ettet ole onnistunut imetykessä niin kuin olet toivonut. On hienoa, että kuitenkin haluat sitä ja pidät sitä tärkeänä. Myös osittaisimetys on tosi hieno juttu, ja kaikki pienet pisarat äidinmaitoa, mitä vauva sinulta saa ovat arvokkaita :) Mietin, että mitäkähän voisi vielä yrittää....
Ensinnäkin, kaikilla maidon nousu ei tunnu samalla tavalla, eli välttämättä ei tule sitä " pamela andersson" tunnetta. Tehtiinkö laitoksella syöttöpunnituksia aiempien lasten kanssa? Miltä ne näyttivät? Mietin vain, että joskus vauvat voivat imeä vaikka kuinka kauan, mutta maitoa ei vain siirry vauvaan, jolloin kyse voi olla myös tehottomasta imusta. Toisaalta se tuntuu vähän epätodennäköiseltä siinä mielessä, että sinulla on ollut molempien kanssa sama ongelma.
Yksi melko yleinen " sairaus" synnytyksen jälkeen on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka voi vaikuttaa myös maitomäärään. Siihen on myös lääkkeet joita voi käyttää imetyksen aikana. Verikoe paljastaa, voisiko kyse olla siitä.
On kyllä hankala keksiä mitään poppaskonsteja, kun yleisesti tiedetään, että tiheällä imettämisellä ja pumppaamisella maitomäärää saa nostettua, mutta sinulla näin ei ilmeisesti ole käynyt.
Annettiinko synnärillä vauvoille paljon lisämaitoa? Ensimmäisinä päivinä sitä kannattaa välttää, ettei vauvan masu veny liikaa ja omat pienet pisarat ei enää riitäkään. Vauva pärjää kyllä sen kolme neljä päivää, kunnes maito nousee, niillä äidin pisaroilla. Silloin hän jaksaa ahnaammin imeäkin. Synnärillä kannattaa vauvaa pitää ihokontaktissa vaippasillaan oman paidan alla ja vieressä koko ajan, jos vain jaksaa. Se innostaa vauvaa imemään enemmän.
Pumppaamisessa voisi auttaa se, että piilotat pumpun vaikka paidan alle, ettet itse näe, mitä sieltä tulee. Lypsäminen saunassa tai miehen hieroessa voisi myös auttaa rentoutumaan tai samaan aikaa vauvan imiessä toista rintaa. Sairaalasta lainattava sähköpumppu on aivan eri tehokas verrattuna käsikäyttöiseen.
Mitä ajattelisit näistä jutuista?