¤¤ Kevään laihduttajat, avoin painonpudotusryhmä VIIKKO 18 ¤¤
Moi kaikille ja kiitoksia paljon sanoistanne.. ootte kyllä ihania!
Tässä on nyt viikko vierähtänyt ja suurin shokki alkaa olla takana, luulisin. Hautajaiset ovat vasta kahden viikon päästä, että sitä odotellessa. Tultiin sunnuntaina takaisin kotiin ja tässähän tämä arki menee, kun lasten kanssa touhuilee. Ei paljoa kerkeä ajattelemaan asiaa, ehkä ihan hyväkin. Iltaisin sitten tulee enemmän mietittyä. En nyt tarkemmin halua tähän kertoa, kuinka isäni kuoli, mutta tapaturmaisesti kuitenkin. Siksikin tätä asiaa on niin vaikea ymmärtää, että miksi.. kun kaikki oli niin hyvin. Kaipa meillä kaikilla on aikamme täällä ja tällä kaikella on jokin merkitys, ainakin se vähän helpottaa tätä asiaa ajatellessa.
Mutta sitten tähän painonpudotukseen, joka oli hiukan jäissä koko viime viikon. Kaksi kertaa kävin lenkillä viikon aikana ja tuli syötyä karkkia ja pizzaa jne. Mutta nyt olen taas palannut ruotuun.. paitsi toi vappukin tuossa jo kolkuttelee ja sitten kohta äitienpäivä ja lasten synttärit.. ei tehdä tätäkään helpoksi ;)
Mutta painoni tänään 29.4 86kg, eli samassa on pysytty, ihme kyllä. Nyt siis punnitsin itseni sillä iki-ihanalla omalla vanhanaikaisella vaa´alla.
Tästä sitten taas alaspäin, suotavaa olisi.
mutta mukana olen, en malta pysyä poissa. Mahtavat ilmat se on luvannut loppuviikolle, kaikki siis ulkoilemaan!
mehiz...
Kommentit (10)
Mulla motivaatio luuraa jossain nurkan takana, paino junnaa pitkälti paikallaan. Liikkuminen vähäistä ja syöminen mitä sattuu ja millon sattuu.. Sairastelukierre jatkuu yhä, vauvakin oli viikon verran kunnossa ennenkuin uusi flunssa alkoi ja yöt sen mukaisia. Mies on paljon pois ja vähänkin kotonaolonsa väsynyt ja kireä...
Mutta toisaalta. Parin viikon sisällä miehen kiireinen projekti valmistuu. Ja kevät tekee tuloaan myös meille. Suurin osa pihasta alkaa olla jo sulanut. Kohta on kesä - ja ONHAN SE KUMMA jos tämä akka ei sillon ole painotavoitettaan saavuttanut!!!
Mutta kertokaapa hyvät ihmiset millä minä estän itseäni kuristamasta erästä rakasta ystävääni. Tämä rouva on itse suurinpiirtein mitoissa 170/55, syö kurinalaisesti ja järkevästi, harrastaa monipuolisesti ja jokapäivä liikuntaa... yms. Ja nyt hän tuntuu ottaneen elämäntehtäväkseen minun tukemiseni painonpudotuksessa. Joka kerta tavatessamme hän kyselee laihdutuksen sujumisesta, kommentoi liikkumisteni vähäisyyttä, antaa hyviä neuvoja painonhallintaan... ynnä muuta mukavaa. Ongelma on vaan siinä, että en ole pyytänyt häneltä tukea tähän projektiini, EN HALUA raportoida hänelle syömisiäni, enkä todellakaan edes halua pyrkiä niin laihaksi kuin hän... Hänen hyväätarkoittavista neuvoistaan (lapsellista kyllä!) sen sijaan ärsyynnyn niin että syön uhallakin liikaa. Minä haluan muuttaa elämäntapani omilla ehdoillani, omassa aikataulussani ja omien tavoitteideni mukaisesti. Mutta miten voi tämän ystävälleni ilmaista loukkaamatta häntä?
Tämä palvelu ilmoitti, että käyttämästäni ip-osoitteesta on häiriköity...tai jostain serveristä minkä kautta kirjoitan. Just joo...vähänkö ärsytti! :) No ei anneta sen häiritä. Laihdutuksen suhteen liikuntaa tulee hyvin, mutta syöminen on vähän rotuperällä. Yritys hyvä siis jatkunee ja palailen painon kanssa asialle Vapun jälkeen!
Iloista Vappua kaikille!
Jaksuja edelleen mehizille!
En käyny tänään puntarilla ku siirsin tuo punnituspäivän nyt suosiolla perjantaiksi...päivitystä sitten..
Kevät ja nää lämpimät ilmat on saaneet myös mutki tuonne ulos...olen vähintään kolme kertaa käyny kunnon vaunulenkillä siis per viikko...lisäksi ohjelmaani on liittynyt nuo yksityiset pilatestunnit joita on nyt takana neljä...pitäs vaan saada kotona aikaseksi tehtyä liikkeitä että sais kaiken tunneista irti ovat nähkääs kyllä aika tyyriitä..
Munkkeja pitäs alkaa tekemään noille lapsosille ja ukkokullalleni...ehkä myös ite maistan pari..enempää en syö, eivät ole mun suurinta herkkuani..
Hauskaa vappua kaikille meille herkkusuille! Nauttikaamme kohtuudella!
Tänään on perjantai ja punnituspäivä mutta vappumunkkien ja muitten herkkujen jäljiltä päätin armahtaa itseäni ja antaa armonaikaa sunnuntaihin asti. Pidän tässä pari " tasauspäivää" ennen vaa' alle pomppaamista ja raportoin painon siis sunnuntaina.
Aurinkoista ja keväistä viikonvaihdetta kaikille!
2.5 paino 77.4kg ja olisko miinusta se 200/300g
Ilman liikkumisa ym nmiin miinusta. Pakko taas päästä liikkumaan, ei oo missää käynu minä siis!
meillä jätetää lapselta yötissiä juts pois, ja ite en oo öitä kotona ees.
Kuinka akuan ne kestää että lapsi alkaa nukkuu koko yöt?
jossuu: meillä oli viimeyö eka yö ilman tissiä siis tassuttelin pikkumiestä. Hän heräsi jopa 5 kertaa, mutta tyyntyi kyllä tassutteluun 5-30min sisällä. Jospa ensi yö olisi sitten parempi. Esikoinen meillä " oppi" nukkumaan ilman yösyöttöjä 3 yössä ( tassuhoidettiin silloinkin). Hän oli kyllä silloin 7,5kk ikäinen ja tää pikkuherra täyttää kohta jo vuoden, että saattas protestoida vähän enemmän.
Mutta jaksamista sinne, eiköhän ne melko pian opi uusille tavoille. Mulla haaveissa nukkua 2 viikon sisällä kokonainen yö ilman heräilyä ;). Siitä edellisestä kerrasta alkaa pian olla vuosi... Samalla meinaan lopettaa tissittelyn kokonaan, sitä menee päivällä niin vähän tai ei ollenkaan, on painottunut selkeästi iltaan ja erityisesti yöhön!
Mutta tällaista ajankohtaista tänne, lämmintä taas luvassa, huh! Ihan sekaisen mitä muksuille ulos päälle.. Viikonloppuja ja munkkien sulattelua ;)
eli taidan mennä puntarille vasta sunnuntaina...tuli sen verran vedettyä kaiken maailman p..kaa että oksat pois...ei vaan yksinkertaisesta huvita mikään niin tulee sitte ahdettua tuonne suuhunsa sitä mitä löytää...liikkunut olen kyllä mielestäni ihan jees..
Mehizille paljon haleja ja voimia arkeen..
Tipahettiin taas maanpinnalle...se naapurin porukka jonka kans ollaan vappua vietetty aattona vietti sitä sitte ilman meitä...siis kaikki muut oli kutsuttu paitsi me..lapset tuli ke-iltana kotiin ja kertoivat muitten juhlivan ja ihmettelivät miks meitä ei ollut nyt kutsuttu....Mitäs siihen voit sanoa?? siellä kaikki muut naapurit lapsineen viettivät vappuaattoiltaa...
Välillä vaan on niin kurjaa ku suku asuu niin tolkuttoman kaukana ja ystäviä meillä ei juuri ole vaikka tätä paikkakuntaa ollaan asutettu jo kohta 12v...tai onhan meillä ystäviä tai taitaa olla parempi sanoa että tuttavia, joita tavataan noin kerran vuodessa ja sittekin jos me otetaan yhteyttä...anteeksi valitukseni...sitä vaan joskus kaipaa ystävää..
täytyy lähteä kauppaan ku tuo vauva ei sitte päikkäreitä kauempaa nukkunu...
Vaa`alla kävin kuitenkin ja paino oli tänä aamuna täsmälleen samassa kuin viikko sitten. Tähän pitänee näissä oloissa olla tyytyväinen.
4.5 67,9kg
Eli sama paino ku edellisessä punnituksessa eli 84,6kg eli passaan paumiria vain siinä että paino pysyny samana EN siinä että painetaan saman verran...voih olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin monta kiloa häntä jäljessä...
sen verran kans passaan ku ihmeesti sitä muka laihuttaa ja vetää sipsejä(olivat tosin -30%rasvaa :DD) ja muuta sontaa tuonne suuhunsa..
en ehdi muuta tällä erää...
nani
Päivitystä
M I I N U S T A :
MAGICAL
rinnanympärys 118cm,vyötärö 94cm,lantio 114cm
Alkupaino 27.8.07 96.3kg (pituus 174cm)
3.9 94.8kg
10.9 95.2kg
19.9 94.3kg
26.9 +-0
12.10 94.3kg
26.10 95.2kg
2.11 94.1kg
20.12 96.5kg
3.1 96.8kg
4.1 96.5kg
11.1 95.3kg
18.1 94.1kg
15.2 93.6kg
22.2 94.1kg
29.2 93,7kg
31.3 94.9kg
4.4 94.2kg
11.4 93.9kg
25.4 92.8kg
Tavoite: 75kg 1.8.2008
PIQU ---> JUHANNUKSENA 85 kg
Aloitus 4.3 92.7kg (172cm)
11.3 92kg
18.3 90,3 kg
1.4 90.9kg
7.4 90.3kg
14.4 89,2kg
23.4 88.2kg
Huhtikuun lopussa alle 88kg
Toukokuun lopussa alle 85kg
Kesäkuun lopussa alle 82kg
Heinäkuun lopussa alle 79kg
Elokuun lopussa alle 76kg
NANI76 --> JUHANNUKSENA 82kg
97cm vyötärön ymp
103cm lantion ymp
100cm rinnan ymp
Aloitus 30.1 85kg (160cm)
6.2 83,8kg
13.2 83,8kg
20.2 83,8kg
13.3 85,8kg
26.3 85,4kg
2.4 85,4kg
9.4 85,2kg
16.4 85kg
25.4 84,6kg!
Tavoite:
Nyt otin tavoitteekseni pudottaa painoa niin että se alkais 7:lla...juhannukseen ois aikaa 13 viikkoa.
JIINAS --> JUHANNUKSENA 55KG
Aloituspaino oli 69.3kg (160cm)
27.8 64.4kg
3.9 +-0
10.9 +-0
18.9 63.6kg
25.9 62,8kg
1.10 62.6kg
9.10 62.5kg
6.11 64,2kg
13.11 62,5kg
21.11 61.9kg
28.11 61,9kg
5.12 61,9kg
12.12 +- 0
19.12 61,2kg
2.1 64,1kg
9.1 63,1kg
17.1 62
23.1 61.4kg
30.1 61.4kg
6.2 61,1kg
13.2 60,4kg
20.2 60,1kg
27.2 60,3 kg
5.3 60,3kg
12.3 60,3kg
19.3 60,4 kg
2.4 60,7kg
10.4 60,5kg
23.4 60,2kg
Pysyvä tavoite on 55kg.
JOSSUU --> JUHANNUKSENA 74kg
19.10 87,7kg (169cm)
22.10 85.1kg
29.10 85.5kg
9.11 84,9kg
16.11 83.5kg
23.11 83.7kg
30.11 83.1kg
7.12.07 82.4 (vyötärö 85cm ja lantio 105cm)
14.12 80.8kg
28.12 81.9kg
4.1 82.6kg
11.1 81.5kg
18,1 81.2kg
25.1. 80.5kg (104cm ja 84cm)
1.2 80,0kg
15.2. 80.3kg
22.2.08 79.9kg
29.2 80,1kg
7.3. 79.9kg
14.3. 79.3kg
21.3. 79.5kg plussaa 200g
28.3. 79.4
4.4 79kg
12.4 78.4kg
19.4. 77.8kg (82cm 102,5 cm)
25.4.08 77.7kg
Tavoite olis 75kg
viimestään ens kesään mennessä.
Maaliskuun loppu 78
Huhtikuun loppu 76
toukokuun loppu 74
kesäkuun loppu 72
P L U S S A A :
PAUMIR --> JUHANNUKSENA 64 kg
7.12 76,2kg (pituutta 166cm)
13.12 74,8kg
4.1 74,7kg
11.1 74,0kg
18.1 72,7kg
25.1 72,1kg
1.2 71,8kg
8.2 70,9kg
15.2 70.0kg
23.2 70,3kg
29.2 69,6kg
7.3 68,7kg
14.3 68,2kg
1.3 69,1kg
28.3 68,1kg
4.4 68,5kg
11.4 67,5kg
18.4 67,4kg
25.4 67,9kg
-- Tavoite 64 kiloa --
Pi-Ki
8.10. aloituspaino 71,5kg (vyöt.88cm/lant.112cm)
19.10 70,5kg
26.10 70,6kg
2.11. 70,2kg (88cm/110cm)
9.11. 70,0kg (86cm/109cm)
16.11. 69,2kg (85cm/109cm)
23.11. 70,4kg (85cm/109cm)
30.11. 70,1kg
6.12. 69,6kg (84,5cm(108,5cm)
2.1. 71,6kg
11.1 70,2kg(84,5cm/110,5cm)
18.1. 69,5kg (84,5cm/107cm)
25.1. 69,1kg (84cm/105cm)
1.2 68,3kg (83,5cm/105,5cm)
8.2. 68,6kg
15.2. 68,9kg
31.3 69,9 kg
5.4. 70,1kg
12.4. 70,8kg
18.4. 70,8kG
26.4. 71,1kg
--tavoitepaino 50-55kg (minkä 3 vuotta sitten painoin!).
--välitavoitteena paino ennen raskautta, eli 61kg.
MÖYKKYRÄINEN ----> JUHANNUKSENA 72 kg
21.10 n.80kg (174cm)
29.10 79,1kg
5.11 79,2kg
19.11 79.6kg
26.11 79,3kg
3.12 80.2kg
10.12 77.9kg
17.12 77kg
31.12 77,9kg
7.1 77,1kg
14.1 76,8kg
28.1 74,5kg
6.2 75,0kg
11.2 74,9kg
18.2 75,5kg
25.2 75,6kg
3.3 74,5kg
10.3 74,9kg
17.3 74,7kg
26.3 75,1 kg
31.3 76,5 kg
7.4 76,4
14.4 75,3kg
21.4 ?
Tavoite n.65-68kg
E I M U U T O S T A (tai ei ilmoitusta):
-MEHIZ- --> JUHANNUKSENA 82kg
Vyötärö 91 cm ( 4.3 100cm)
Lantio 119 cm ( 4.3 123cm)
Aloitus 4.3 92kg (170cm)
11.3 90kg
18.3 89kg
1.4 88kg
8.4 88kg
15.4 86kg
22.4 ~86kg
Tavoite: 20.5 82 kg
JIIPERO --> JUHANNUKSENA 69kg
Paino nyt 73,6
Pituus 170
16.4 72,4kg
Tavoitepaino 69
ANGELINAKO
Alkupaino 4.6 80.6kg
Uusi alkupaino 3.12 76.2kg
11.12 76kg
17.12 74kg
29.12 74kg
3.1 74.6kg
12.2 73.8kg
17.3 72.2kg
9.4 71.8kg
Tavoite
Huhtikuun lopussa 69kg
Toukokuun lopussa 67kg
Kesäkuun lopussa 65kg
Heinäkuun lopussa 63kg
MIRRIS_73
14.2 66,0 kg (pituus 163cm)
19.2 65,1 kg
25.2 65,1kg
8.4 67,0kg
Tavoitteeksi kesäkuun loppuun mennessä 60kg
TIRPPIS78
Aloituspaino 2.3.08 85.4kg =(
10.3 85,7kg
17.3 85,7kg
20.3 -500g
28.3 plussaa 300g
Tavoitteet -5kg välein minne nyt jaksaa, ekana -10kg
A-MANDA 08
17.2 71.5 kg (163cm)
25.2 70,4kg
3.3 69.8 kg.
tavoite nyt alkuun 65 kg. viikon 14 loppuun mennessä.
MAMULIINI
Aloitus 25.2 63kg (168cm)
4.3 62,5 kg
ZILGA
Paino 75 kg
Sopiva paino on 65-69 kg