Lue keskustelun säännöt.
mitä teen ihanan anopin kanssa
04.12.2008 |
Anoppini asuu aivan meidän talon vieressa. Hän ja pappa ovat aivan ihania ja auttavat meitä kaikessa. He rakastavat lapsiamme yli kaiken. Anoppi käy meillä monta kertaa päivässä ja hakee vanhempaa lasta luokseen/ulos n.kaksi kertaa päivässä. Hän tekee sen auttaakseen, että minulla olisi vauvan kanssa helpompaa. Hän tekee myös kaikkensa minun töitäni helpottaakseen. Ongelma onkin siinä, että meillä on täysin erilainen kasvatustyyli. Minä pidän lapsillani tiukat rajat ja mummolassa rajat lipsuvat. Meillä on karkkipäivä sovittu vain lauantaiksi, mummolassa se on joka päivä. Siitä on usein keskusteltu, mutta lipsumista on aina, eilen viimeksi pappa osti kaupasta karkkia ja kysyi, että osaa kai se lakua syödä? Sanoin, että osaa, mutta se ei saa syödä kuin lauantaisin, automatkalla mummo antoi karkkia. He ostavat kaupasta kaikki lelut, mitä lapseni vain haluavat, sanoin vaatteet. Meillä onkin leluja vaikka lastenkodin tarpeiksi. Ja vaatteita vaikka tulisi neloset. Kun mummo hakee poikani, joka on erittäin vilkas, poika riehaantuu siellä käydessään lisää ja on kotiin tultuaankin villi. Kaipaan nykyään poikaa tosi paljon päivällä, jos hän on mummolassa. Vaikka sanon, että minäkin voin lähteä lasten kanssa ulos, mummo rientää ja sanoo, että voin minäkin! Mummo auttaa minua ihan kaikessa, siivousta lukuunottamatta. Itse olen vaan alkanut haluta "omaa elämää" Harvoin mieheni on päivällä kotona, mutta jos on, ei tule kuuloonkaan, että esim. sekstailu päivällä onnistuisi, mummo voi tulla milloin vaan. Suihkusta pitää tulla varovasti, että jokohan mummo on tullut??? En voi myöskään lähteä kauppaan tai yhtään mihinkään (arvatkaa oliko vaikeaa salata raskauksia) etten kertoisi mihin olen menossa. Tänään poika oli väsynyt. Mummo halusi nukuttaa. Minä sanoin, että nukutan itse,et jos se ei hänellä onnistu, niin sit en saa poikaa ikinä nukkumaan. No, mummo nukuttaa...ja se epäonnistui. Harmistuin tilanteeseen ja sanoin mummolle, että olisi varmaan parempi, ettei poikani enäää vähään aikaan kävisi teillä, että olisi kotona ja opettelisimme vähän kuria jne. Mummo lähti pois tosi pahoin mielin ja minulle tuli myös paha mieli. Mummo ei ole käynyt kohta kolmeen tuntiin, varmaan loukkaantui. Pitäisittekö te hajurakoa mummosta vai antaisitteko lapsieni sekä mummon ja papan nauttia toisistaan??? Olenko itsekäs?
Kommentit (11)
Miten voit sietää sellaista, että appivanhemmat - etenkin anoppi - tulee ja menee teille kuin omaan kotiinsa, ilmoittamatta, omilla avaimilla, monta kertaa päivässä ja hoitaa lapset aivan eri tavalla kuin mitä teidän perheessä on ajateltu? Mielestäni on aivan ok, että kodilla ja mummolassa on eri tavat SILLOIN, kun käynnit mummolassa eivät ole jokapäiväisiä. Muussa tapauksessa pitäisi pienten lasten tapauksessa olla kyllä joku sovittu kultainen keskitie, jota noudatetaan. Sekaisinhan pikkulapset tuosta menevät, kun mummolassa ollaan aivan eri lailla kuin kotona.
Yksityisyys on toinen asia, johon olet mielestäni perustellusti oikeutettu. Kyllä ihmisen pitää voida tulla ja mennä suihkuun pelkäämättä, että suku on ykskaks vastaanottokomiteana.
Tilanne on varmasti vaikea, jos tulette muuten hyvin toimeen ja mies on vanhempiensa puolella. Mielestäni teidän pitäisi ensin miehesi kanssa keskustella asia selväksi, hänet pitäisi saada näkemään mm. se ristiriitatilanne, missä lapset elävät, sekä ymmärtämään sinun asemasi. Sen jälkeen pitäisi saada pelisäännöt selväksi appivanhempien kanssa. Sovitellen, ei riidellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoin pojalle, että nyt maalataan mummolle ja papalle vesiväritöitä. poika maalasikin innokkaasti kuvia, tietenkin mummosta ja papasta. Teimme myös A5-kokoisen maalauksen, jossa oli minun piirtämä ja pojan maalaama sydän ja laulun sanat lasten virsikirjasta nro 60 ANNA ANTEEKSI
Emme ehtineet saada töitä valmiiksi, kun mummo jo saapuikin, iloisena, kuten aina, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Annoimme maalaukset ja työt mummolle ja poika tuumasi, että varmasti mummo laittaa ne seinälle! Juttelimme, että jos poika olisi nyt vähän enemmän kotona, voisimme alkaa harjoitella pottahommiakin sitten kotona kunnolla. Mummo oli kultainen ja sanoi, että jos vaikka ensi viikolla aloitetaan. No, suostuin, että ensi viikolla.... Kun mummo lähti pois, itki poika katkerasti, että hän haluaa mummon ja papan luo. Sain pojan kuitenkin iloiselle mielelle luvaten, että aloitetaan tonttujen laitto ikkunoille.
En halua menettää mummoa todellakaan meidän elämästä. Lapset ja meidän perhe on heille kaikki kaikessa ja he meille kaikki kaikessa. Yritän nyt vaan saada enemmän rajoja pojan oleiluun mummon luona, minäkin haluan osani lapsestani! Ihmettelen, ettei kukaan moittinut minua, että motkotan turhasta, olisin onnellinen! Minun pitäisikin olla erittäin onnellinen tilanteesta, valitan vaan aina turhasta. Kai sitä omaa elämää ennättää elää sittenkin kun tätä tukiverkkoa ei enää ole. Mieheni on onneksi kuitenkin aina puolellani, mutta hänkin haluaa pitää hyvät välit vanhempiinsa. Niin, kesti siis 3,5 tuntia ennen kuin mummo tuli, olin jo tosi huolissani, että nyt se loukkaantui tosi pahasti!
Vaikutat kultaiselta ihmiseltä samoin anoppisi.
Kuitenkin on niin että teidän perheen asiat päätätte sinä ja miehesi myös sen karkkiasian josta pidät ehdottomasti kiinni. Kasaatte kaappiin ne herkut ja annat sitten karkkipäivänä.
Puhut mummolle ja ukille siihen sävyyn että karkin rajoittaminen on lapsen parhaaksi ja hekin varmasti haluavat pojalle parasta. Lisäksi sinun pitää saada oleilla myös poikasi kanssa enemmän, mummolaan mennään silloin kun se sinulle sopii.
Tuo tilanne kuulostaa siltä että valta on lipsumassa naapuriin ellet nyt vähän muuta kurssia oikeampaan suuntaan. Voisitteko vierailla mummolassa yhdessä useammin sinä ja lapset. Nukkuma-ajoista pidä myös kiinni.
Älä ole liian kiltti ja anna periksi isovanhemmille kaikessa. Ei he siitä minnekään katoa. Ovat niin kiintyneitä lapseen joten tyytyvät vähempäänkin.
Olet oikeassa siitä että lapsilla on oltava vanhempiensa asettamat rajat ja niitä noudatetaan myös siellä mummolassa koska kanssakäyminen on päivittäistä.
anoppisi voi pahoittaa mieltä mutta lapsi on kuitenkin sinun ja sinä määräät tahdin.
voit sanoa ystävällisesti että olet kiitollinen hänen avusta mutta meillä tehdään näin ja näin. ja voit sanoa suoraan että haluat omaa rauhaa. laita vaikka ovi lukkoon niin ei pääse tulemaan kesken suihkun tmv.
pidä kiinni omista rajoistasi ja istuta ne myös anoppisi päähän keskustelemalla asiasta kaikki yhdessä: miehesi, sinä sekä isovanhemmat.
kuvitella voi että siitä isovanhemmat pahoittavat mielensä tai jopa suuttuvat mutta jos omaa elämää haluat on sinun tehtävä asia selväksi. kyllä se anoppi siitä leppyy aikanaan kun tajuaa tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihana,että ymmärsit tilannettani. olen kanssasi samaa mieltä. miehen kanssa on onneksi hyvät välit. mies vaan aina sanoo, että hyväähän ne vaan tarkoittaa..
pakko selvittää asia loppuun vielä tänään, minullakin on niin paha mieli
Selvästi teillä on eri käsitys tilanteesta, mutta älä päästä harmiasi kasvamaan liian suureksi. Sitten sitä onkin vaikeampi purkaa. Sanot reilusti nyt, kun asia on ajankohtainen muutenkin. Puhutte, sovitte ja halaatte päälle.
Kehityskeskutelua. Muista sanoa ENSIN hyvät asiat ja sitten vasta pureudut epäkohtaan, että mitä mieltä TE olette tästä...
Tästä on hyvä tilaisuus kasvattaa omia neuvottelutaitojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen enimmäkseen tyytyväinen, että meillä ei ole minkään valtakunnan turvaverkkoa. Joskus se on raskasta, mutta saapahan itse päättää asiansa.
Et halua menettää tuollaista anoppia.=)
Minulla on myös tuollainen anoppi. Aivan ihana ja kultainen, mutta onneksi asuu 30km päässä.=)
Näkee lapset kerran viikossa niin ei haittaa vaikka syöttää karkkia ja hemmottelee.
Sanomista voisi tulla jos asuisi lähempänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo, asia pitää selvittää tänään. olen yrittänyt ja puhunutkin tilanteesta, mutta he ymmärtävät minua ja lupaavat tehdä kuten pyydän, mutta kun seuraavan kerran lapseni haluaa toisin kuin on sovittu, saa lapsi taas periksi. pelkään vaan, että lapsestani tulee kohta sellainen, joka ei ole hallittavissa, eli lapsi määrää tahdin ja siihen en voi suostua. minusta aikuinen päättää asiat, ovatpa ne lapsille mieluisia tai ei. lapsi tarvitsee rajoja ja tarvitsee myös pettymyksen kokemuksia?
ehkä olis hyvä =D