6v tyttö pissasi yöllä sänkyyn, pitääkö viedä lääkäriin?
Ei ole tollasia vahinkoja tapahtunut pitkiin aikoihin. Ei kunnon lätäkköä ehtinyt, mutta vähäsen. Tämä tapahtui puoli kuuden maissa aamulla. Ei kuulemma kirvele, ei ole jatkuvaa pissahätää. Joi illalla ehkä hitusen enemmän kuin yleensä, otti nimittäin toisen lasillisen iltapalalla.
Kommentit (5)
No, voithan mennä lääkäriin, mutta sut kyllä nauretaan pihalle.
vessassa koko ajan, ettei vaan kävis vahinkoa uudestaan.
Vahinko on vahinko, mitä sitä sen enempää miettimään. Jos alkaa joka yö pissimään sänkyyn, niin sitten syytä tarkempiin tutkimuksiin.
Meillä oireili juuri noin, kuiva lapsi pissi yöllä sänkyyn
uskoisin että tyttö on voinut nähdä unta, että on vessassa ja näin on päässyt käymään. Älä huolestu, äläkä huolestuta pikkuista. Eri asia tietysti, jos on kirvelyä tai pissailua alkaa tapahtumaa useammin.
Viimeisne vuoden aikana vahinkoja sattunut kolmisen kertaa. Muuten on ollut kuiva 3vuotiaasta asti.
Vahingot sattuneet aamulla/aamuyöstä. Totesi vaan, ettei ehtinyt enää vessaan, vaan vahinko oli jo tapahtunut.