Mulla paukahtaa kohta paa! Elama pelkkaa suorittamista: lasten hoitoa, pyykkaysta, ruoan laittoa, opiskelua, keikkatoita, ei hetkeakaan itselle 4 vuoteen!

oletko perfektionisti. laske rimaa

Karsi vähän tekemisiä, priorisoi. Itse olen samassa jamassa. Meditaatio antaa voimaa jaksaa.

Kukaan ei tule sulle tarjoamaan sitä omaa aikaa, se on itse otettava. Tai sitten jatkettava samaan malliin... Kysy vaikka alkuun neuvolasta vinkkejä jaksamiseen, tsemppiä!

ilman mitään turvaverkkoa? Nyt vielä mies aina viikot työmatkoilla.

Joten ei sitä omaa aikaa, niin vaan oteta! Ja minä ainakin tykkään siististä kodista ja puhtaista vaatteista.

Otan osaa ap. Vähän sama fiilis täällä tällä viikolla.

Vierailija:

Kukaan ei tule sulle tarjoamaan sitä omaa aikaa, se on itse otettava. Tai sitten jatkettava samaan malliin... Kysy vaikka alkuun neuvolasta vinkkejä jaksamiseen, tsemppiä!

onkin niin iso työ edessä ettei tosikaan! Mieluummin kannattaa tehdä joka päivä, pikkuhiljaa.



Tosi rankkaa on, tiedän ap. Mulla sama tilanne. Mies on yrittäjä ja itse käyn töissä + hoidan yksin kodin ja lapset. Monella yksinhuoltajalla vastaava tilenna ja osalla parisuhteellisistakin.



Todella rankkaa. Joskus kuvittelin että joillain on asenteessa vikaa kun pitää märistä ja valittaa osaansa mutta ei se niin ole. Taakka kun on tarpeeksi suuri niin alle nujertuu pikkuhiljaa kuka tahansa. Minäkin joka yleensä olen todella kärsivällinen ja rauhallinen ihminen, olen saanut pinnani palamaan tilanteeseen.



Meillä tuli jossain vaiheessa tilanne niin pahaksi että oli ihan pakko pysähtyä miettimään. Miehen piti oppia ottamaan vakavasti se kun sanon että olen väsynyt enkä jaksa (eikä saa pitää sitä turhana ärsyttävänä nalkuttamisena) ja itse pitää tehdä jotain konkreettista joka auttaa omaan jaksamiseen. Pitää ihan oikeasti ottaa sitä aikaa ihan vaan itselleen. Parasta on se aika kun ei tarvitse tehdä mitään. Saa vaan olla muutaman tunnin, tehdä jotain jos kiinnostaa tai sitten olla tekemättä mitään. Se todella on vastapainoa suorittamiseen.



Tsemppiä!

Siivooja imuroi, pyyhkii pölyjä, pyyhkii lattioita. Se jo auttaa niin paljon että muut jutut tuntuu siedettävemmiltä!

Meillä mies on jatkuvasti työmatkoilla ja tekee usein viikonloppuisinkin töitä. Kyllä saatana ottaa päähän, kun olen viikkokaupalla taas pingottanut miehen työkiireiden takia ja sitten näen, että se ottaa mulle sanomatta " ommoo lommoo" , surffaa netissä ja pelaa (kun muka tekee työhommia). Ja minä olen viimeiset tunnit hekumoinut sillä, että saisin edes hetkeksi istahtaa peffalleni lukemaan vaikka lehteä.



Siis kyllä mä ymmärrän, että mieskin kaipaa omaa aikaa, ei se sitä ole, mutta kun mä olen " töissä" yötkin valvovan vauvan takia. Se sentään saa nukkua yönsä! Itsellä alkaa jo päässä heittämään tän ruuhka-ajan takia... Ja kun yrittää vähän hengähtää, niin siinä on pari naperoa huutamassa äitiäitiäiti...

Oma elämä ja oma aika, vietän sitä sitten töissä, kotona, yksin tai lasten kanssa. Että inhoan sanaa oma aika. Ja niin, en ole mikään uraihminen, jonka lapset koko ajan hoidossa tai kotirouva, joiden lapset koko ajan hoidossa, ihan tavallinen yksinhuoltaja hoitsu, jolla kaksi lasta. Ja lasten isä häipynyt totaalisesti kuvioista...

eron jälkeen. Olen ehkä onnekas, että ex osallistuu arkeen aika paljon. Mutta olen tosiaan todennut, että ei ole väliä, jos ruokana on parina päivänä viikossa valmisruokaa. Ja riittää, että lapsilla on yksi harrastus ja samalla paikkakunnalla. Itse en harrasta muuta kuin lasten kanssa lenkkeilyä. Kerran viikossa käy tuttavan murkkuikänen tytär hoitamassa lapsia tunnin (5 e). Silloin lähden jonkun kaverin kanssa lenkille.

Siivoan silloin tällöin sieltä ja silloin tällöin täältä....

Lapset siis 8 ja 5. Jos he olisivat vielä vaippaiässä voisin minäkin räjähtää. Ja täytyy sanoa, että aviossa ollessa se oman ajan puute raivostutti, mutta nyt se on itsestään selvyys. Eli kun on toinen, jonka olettaa osallistuvan arkeen ja hän ei osallistu se nostaa varmaan tuota ärsytyskynnystä...

Raijasin pieniä lapsia jumppakerhoon ja uimaan, vaan en enää. Lapsetkin tyytyi kohtaloonsa, kun selitin että nyt tilanne on tämä.



Perheemme on saanut lisää aikaa; iltaruuan ja kotihommien jälkeen on aikaa rauhassa Olla lasten kanssa ilman takaraivossa pauhavaa hoputusta. Harrastuksesta käy lasten kanssa pelailu, lukeminen tai vaikka pieni varttitunnin pituinen kävely. Harrastaa ennätän myöhemminkin, nyt mennään näin.

En koe olevani mikään eläkeikäinen ja halusin kunnon koulutuksen. Työkkäri olisi tarjonnut vaan jotain aivan ihmeellisisa uudelleenkoulutusjuttuja tai työllistymiskursseja. Otin sitten ohjat omiin käsiin, hankin kalliin koulutukse ulkomailta, jota rahoitan ilta- ja viikonlopputöillä.

Olen aivan puhki. Tein vissiin virheen, kun en jäänyt kotiin elbaamaan.