Lapsettomuus - hoidot - ero

Olen täällä seuraillut teidänkin kamppailua lapsettomuuden kanssa.



Tilanne josta nyt kerroit ei ole kovinkaan erikoinen sen kaikein keskellä mitä olette nyt joutuneet kokemaan. Naisen on äärettömän vaikea ottaa miehen tunteet huomioon kun oma keho temppuilee. Nainen on usein siinä uskossa että vain hän kärsii tilanteesta ja mies vain on mukana, siinä taustalla.



Naisilla ensisijainen ajatus on yleensä, minä ja minun tilanteeni. Nainen kokee menetyksen myös fyysisesti. On oikeasti vaikea huomioida että kumppani kärsii aivan samalla tavalla. Miehellä ei ole samanlaisia työkaluja käsitellä menetystä.



Uskon täysin siihen että te voitte saada lapsen. Keskenmenoja voi tulla montakin mutta se ei tarkoita että seuraava raskaus ei jatkuisi loppuun saakka. Uskon että tunnet itse riitämättömyyttä, samoin kuin miehesi tuntee. Teidän pitää löytä yhteinen kieli käsitellä menetyksenne.



Sinä kuitenkin todistettavasti raskaudut, ajattele se on mahdollista. Saattaa kuulostaa karulta mutta sinä todellakin olet ollut raskaana ja sinä voit olla edelleenkin raskaana! Te voitte saada lapsen!!! Mitä teillä on suunnitteilla hoitojen suhteen?



Keskittykää nyt toisiinne ja hoitakaa suhdettanne, anna miehellesi mahdollisuus olla pettynyt ja vihainen, sinäkin olet.



Toivon teille paljon voimia ja onnea tulevaan.



T: Ull-Maij

Tällaista viestiä en todellakaan olisi halunnut lukea. Olen tosi pahoillani teidän puolestanne! Lapsettomuus ja toistuvat keskenmenot ovat todella raskaita parisuhteelle, tiedän sen hyvin omasta kokemuksestani. Minusta olisi ihmeellistä, jos ei se aiheuttaisi masennusta ja kriisin.



Oletteko hakeneet keskusteluapua pariskuntana? Se olisi teidän tilanteessanne todella tärkeätä. Siis nimenomaan tähän lapsettomuuteen, sen surun yhteiseen käsittelyyn. On totta, että kaikki parisuhteet eivät kestä, mutta ennen kuin luovutetaan, pitäisi minusta yrittää tehdä kaikkensa. Te olette kuitenkin molemmat satsanneet suhteeseenne niin valtavan paljon... Joskus on helmpompi kuunnella toista ja tulla itse kuulluksi, kun välissä on joku puolueeton ammattilainen. Esimerkiksi Väestöliitto, Kirkon perheasiain neuvottelukeskus ja Sexpo-säätiö tarjoavat kaikki korkealaatuisia neuvonta- ja terapiapalveluita kriisiytyneille suhteille.



Toivon sydämestäni että löydätte toisenne uudelleen ja tapanne olla yhdessä, puhua toisillenne ja jakaa asioita kehittyy molempien tarpeita vastaavaksi. Voimia ihan valtavasti ja halauksia roppakaupalla entiseltä piiniskamulta!

Minä ihan rehellisesti uskon, että lapsettomuus (ja varsinkin keskenmenoilla " maustettu" lapsettomuus) on yksi pahimmista vaikeuksista mitä pariskunta voi kohdata. Toiset parit käy sen läpi ja säilyvät itse asiassa entistä vahvemmin yhteen nivoutuneina, toiset se rikkoo niin, että parisuhde ei sitä kestä. Teillä on vielä auki se, kumpaan ryhmään kuulutte ja tekemällä töitä suhteenne eteen voitte vielä hyvinkin kuulua tuohon ensimmäiseen ryhmään.



Miehen ja naisen suhtautuminen lapsettomuuteen ja keskenmenoihin on niin kovin erilaista. Esim silloin kun minä sain keskenmenon, niin mieheni jotenkin kuvitteli, että hänen tehtävänsä on olla vahva ja tukea minua. Sen takia hän lohdutteli minua kertoen kuinka yleisiä keskenmenot ovat jne. Ja yrittäessään auttaa mieheni itse asiassa pahensi asioita, sillä hän sai minut tuntemaan siltä kuin olisin surrut yksin. Minä olisin halunnut mieheni itkevän kanssani. Koin jääväni hirveän yksin suruni kanssa, kun mieheni vain " järkeisti" sitä.



Vasta monta kuukautta keskenmenon jälkeen saimme puhuttua siitä, miltä meistä molemmista tuntui, mitä teimme ja miksi. Se avasi monta solmua ja väärinymärrystä.



Ja kun tuntuu pahalta, niin on niin hirveän helppo purkaa sitä siihen lähimpään eli omaan kumppaniin. Ja silloin helposti unohtuu, että siihen kumppaniin sattuu ihan yhtä paljon.



Uskon ihan oikeasti, että teidän olisi hyvä pitää nyt pieni tauko hoidoissa ja hoitaa parisuhdettanne (ehkä jopa jonkun ammattilaisen avulla).



Sitten kun olette taas saaneet keskinäiset asianne kuntoon, on teillä oikeasti voimavaroja ryhtyä myös uuteen hoitorumbaan.



Toivon vilpittömästi, että saatte asianne kuntoon.

Olen tosi pahoillani, että teillä tilanne on ajautunut tuohon! En osaa paremmin neuvoa, mutta edellisten linjoilla olen siinä, että ammattiapua kannattaa hakea ja yhdessä, jos molemmat ovat siihen suostuvaiset. Tiuhtiainen mainitsi jo hyviä paikkojakin.



Minä uskon myös, että noinkin kovia kokeneet voivat vielä saada alulle sen onnellisesti päättyvän raskauden! Sitä odotellessa kuitenkin olisi tärkeää keskittyä itseensä ja parisuhteeseensa. Hoitotauko voisi olla hyväksi; silloin voisitte keskittyä parisuhteeseenne ja kerätä voimia tuleviin hoitoihin, jos niihin vielä päätätte lähteä.



Toivon koko sydämestäni, että löydätte yhdessä tähän ratkaisun, jaksatte vielä jatkaa hoitoja ja saatte ansaitsemanne onnellisesti päättyvän raskauden aikaan!



Killa

Olen kyllä ehdottanut pariterapiaa tai miehelleni yksilöterapiaa. Minä olen jo psykoterapiassa.. mutta mieheni ei halua lähteä terapiaan.

Se onkin huonompi juttu.. Mutta toisaalta tästä hänen " tunteidensa ulosoksentamisesta" on vasta muutama päivä. Ehkä hänen mielensä vielä muuttuu.



Hän ei jaksa uskoa, että mikään muuttuisi... Mutta tietäähän sen itse, että kun on tosi paha olla, ei näe valoa missään eikä mikään tunnu hyvältä. Nyt vain kuuntelen, toivon ja rukoilen, että hän antaisi minun vuorostani kantaa meitä ja antaisi meille - myös itselleen mahdollisuuden.



Tämän lisäksi saatiin vielä tietää tänään, että mieheni kromosomeista helmikuussa löydetty pieni poikkeama antaakin aihetta lisätutkimuksiin (silloinen vastauksen antanut lääkäri oli toista mieltä... argh!!!! julkinen puoli....). Että lisää vaan kaikkea kivaa niskaan...



Vehnis

Lämmin halaus sinulle jaksaa haastavassa tilanteessasi!

Tuntui musertavalta lukea viestiäsi. Olethan aina jaksanut viesteissäsi kirjoittaa, miten tärkeää puolison tuki on sinulle ollut ja on meille kaikille.



Kiitos, että olet rohkeasti kirjoittanut aiheesta palstalle. Se on kerännyt paljon lukijoita ja varmasti aiheuttanut monta hyvää keskustelua pariskuntien kesken kipeästä aiheesta. Minäkin hain äsken mieheni lukemaan viestisi.



Toivon todella, että vaikeat tilanteet, joita olette kohdanneet viimeisten vuosien aikana ja tämä uusi kriisi koituisi teille lopulta vahvuudeksi, vaikka kaikki näyttääkin nyt synkältä ja epävarmalta. On hyvä alku, että mies on saanut sanottua pahan olonsa ääneen.



Keskenmenoa, menetystä ja siihen liittyvää surua emme ole omassa parisuhteessamme kokeneet, enkä voi edes aavistaa sen tuskan määrä.

Pelkästään vaikean endometrioosin kanssa taistelusta lapsettomuushoitojen kanssa tulee puolisollekin helposti iso taakka.

Kun omat voimavarat on vähäiset ja kivut vievät jalatkin alta, ei voi huolehtia muista, ei omasta eikä miehen seksuaalisuudesta, puhumattakaan yhteisestä kodista ja arjesta. Meillä mies on perunut työmatkoja ulkomaille leikkaussuunnitelmien vuoksi ja olemme laskeneet päiviä milloin hän voi lähteä, että en joutuisi olemaan kuukautiskierron kipeimpinä öinä yksin kotona.



Tiedän kuluttavani miehen voimavaroja kovasti, hänen on elettävä sitä tahtia mihin minä pystyn ja mihin voimavarani riittävät myös lapsettomuushoitojen kanssa. Kovasti yritän kannustaa miestä puhumaan ja ottamaan ¿lomaa¿ minusta, silloin kun en ole kipeänä.



Raskaalta tässä hoitorumbassa tuntuu se, että vasta onnistuminen lapsettomuushoidoissa avaa portin endometrioosin hoidossa etenemiseen, pääsy radikaalileikkaukseen on hieman lähempänä. Samoin pääsy normaaliin elämänrytmiin kiinni. Kuitenkin kaikki tämä vie aikaa vuosia ja kuluttaa voimavaroja niin itseltä kuin puolisolta koko ajan.



En osaa neuvoa teitä kriisin keskellä mutta toivon, että annat myös itsellesi ymmärrystä, olethan joutunut koville ja tarvinnut kaiken sen tuen mieheltäsi, mitähän on voinut antaa.



nella