12-vuotiaalla tytöllä otsalle tullut PALJON pientä näppylää. Hoitovinkkejä kaivataan.
Nenällä voi olla joku satunnainen finni, mitkä paranee nopeasti. Tuo otsan tilanne on erikokoinen. Kymmeniä pieniä näppyjä, joissa ei näy märkää. Ehkä sisällä on, mutta kiltisti olen pitänyt niistä näppini (lapsikin on onneksi!) erossa. Tyttö on muutoin kuivaihoinen. Kuukautiset alkoi hiljattain, joten hormooneista noi nyt tuntuu johtuvan. Näin olen hoitanut. Kävin Sokoksella ja myyjä suositteli puhdistukseen Biothermin biosensitive herkän ihon puhdistusvaahtoa, mikä vaikuttaa hyvältä. Kosteusvoiteena on käytetty Aqualan L. Näppylöihin aluksi laitoin Skin Doctorin Zip Zapper Tea Tree (olikohan tuon niminen?) yöksi, mutta kuivattaa aika paljon, jos useammaksi yöksi peräkkäin laittaa, joten tuota käytetty nyt satunnaisesti nenän näppylöihin. Tuo otsa tässä huolettaa, kun se on sellaista vieri viressä olevaa näppyä, jotka ei selkeästi finnin näköisiä. Ovat onneksi aivan pinnallisia, joten arpia noista ei jää. Eivätkä ole tulehtuneen oloisia. Päiväksi niihin on laitettu Elsa Hjeronymuksen Acne Relief hoitavaa/peittävää voidetta. Joten näin on tehty, mutta tilanne nyt jatkuu toista kuukautta. Kiitollisena vinkkejä otetaan vastaan:)
Kommentit (30)
Kosmetologilla käynti ei auttanut, mutta käytin heidät terveyskeskuksessa. Sieltä saimme todella hyvän aineen, joka auttoi. harmi, kun en millään saa nimeä mieleen. Minun neuvoni: vie terveyskeskukseen.
Tuo rasva-asia jäi vielä mietityttäämään, että onko Aqualan L-voide tosiaan liian rasvainen? Mutta kokeilemme kyllä tuota Humektaniakin. Tänään, kun aurinko paistoi, tyttö oli pitkään ulkona saamassa aurinkohoitoa:)
ja tv shop myy jotain huippuhyvää...kosmettiikkasarjaa-
se on ihonpuhdistusarja, joka vie finnit kokonaan pois
Jokin rauhoittava varmasti olisi hyvä. Ja vai TV-shopista hmmmm.;)
Farmaseutti ei ollut oikein vakuuttava, mutta ostin kuitenkin Vichyn Normaderm-sarjan kosteusvoiteen ja sain siitä yövoiteen näytteenä. Kokeilen nyt noita. ostin myös Brevoxyl-voiteen kaappiin odottamaan. Onko kenelläkään siitä kokemusta? Uskaltaako käyttää päivisin ulkoillessa, koska auringonvaloa pitää välttää vaiko öisin?
Anteeksi, sallikaa mun nauraa.
T. 29-vuotias 12-vuotiaasta saakka aknesta kärsinyt
Kaikki paikat tarvitsee suojata koko kuurin ajaksi hyvin valolta. Kunnon lippalakki ja aurinkolasit.
jos hän harrastaa urheilua. Kantsii käydä näyttämässä esim. kosmetologille ,sieltä saa hoito-ohjeet. Tai sitten ihan ihotautilääkärille, ettei pääsisi pahaksi.
Haluaisin kuitenkin mennä hyvissä ajoin, ettei tosiaan karkaisi tilanne käsistä. Tosiaan reilu kuukausi on nyt ollut tuollaista. Lisää kokemuksia ja vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan:)
13v kanssa käytiin kosmetologilla(kysykää et onko hoitanut nuoria) ja hän teki syväpuhdistavan hoidon, ja suositteli apteekin eucerin ihonhoitosarjaa. Puhdistus ja kosteus tärkeää ja riittävä juominen.
Kuuluu murrosikään, nyt tilanne rauhoittunut
Teini-iässä näpyt levisivät myös poskiin ja selkään. Joukossa myös ihan kunnon finnejä. Minulla myös kuiva iho. Käytiin ihotautilääkärillä ja ensimmäinen ohje oli rasvata koko kroppa joka päivä, sillä jos esim. jalat ovat tosi kuivat, talineritys elmistössä lisääntyy ja lisää teini-iässä näppyjen määrää. Sain myös jotain näppyjä kuivattavaa nestettä, reseptilääke. Lisäksi kolme kuukauden lääkekuurin mutta se oli sitten vasta, kun iho oli tosi pahana.
Suosittelisin menemään ihotautilääkärille. He eivät mitenkään ylenkatso ongelmaa, sillä ovat päivittäin tekemisissä moisen kanssa.
Ja muista, että jos kasvoja hoitaa liikaa, sekin ärsyttää herkkäihoista.
antakaa ihon hengittää ja nuoren ei kuulu vielä hirveesti lotrata rasvoilla eikä kasvovesillä. paljon nesteitä ja meikit on pestävä joka ikinen ilta pois!
Ja varmistus siitä ettei tyttö näplää otsaansa koko ajan.
Suosittelen käyttämään lasta lääkärissä, että lääkäri voisi katsoa, onko kyseessä akne vai jokin tavallisilla perusvoiteilla autettava ongelma. Jos kyseessä on akne, se vaatii oikeat lääkkeet. Ei siinä peruvoiteet valitettavasti auta.
Itsekin yritin kaikenlaisia apteekkivoiteita, mutta mikään ei tepsinyt, vasta oikea aknelääkitys alkoi auttaa.
Nyt jo 15 v, on jo useamman vuoden tulllut nimenomaan otsalle, otsatukan alle hänelle myös, herkästi tällaista pientä näppyä. Hän kyllä puhdistaa ja kosteuttaa ihon säännöllisesti, mutta näihin otsanäppyihin käytämme lisäksi kuuriluontoisesti apteekista saatavaa Acnexia. Se ei kuivata liikaa, kokeilkaapa.
Muutamien päivien - viikon Acnex-kuurin (Acnex siis normaalin ihonhoidon lisäksi) jälkeen otsa pysyy jonkin aikaa hyvänä, kunnes sitten taas on kuurin tarve.
Puhdistus on a ja o. Tea tree kuivattaa liikaa, humektan on todella hyvä kosteusvoide. Puhdistusaineet kaikki samaa sarjaa, eri sarjat voivat sekoittaa... tuloksia näkyy vasta parin viikon käytön jälkeen. Sormet pois näppylöiltä, lika ei tee hyvää.
Itse kärsin aknesta 12 vuotiaasta lähtien. Pienillä hikinäppylöillä alkoi, pidin puhtaana, käytin humektania, niin ei päässyt pahaksi. Myöhemmin kävin lääkärissä, sain finnejä kuivattavaa lääkerasvaa, olisiko ollut 15vuotiaana... Hormonitoiminnasta riippuen välillä hellitti ja välillä taas paheni. Aurinko auttoi, lääkäri määräsi myös solariumia :)Kosmetologilla käynti auttoi joksikin aikaa.... siitä kannattaa tehdä tapa, missä käy puhdistuttamassa ihon aina aika ajoin.
Lopullisen avun sain itselleni vasta lääkkeillä, todella vahvalla kuurilla mitä en missään nimessä suosittele kuin vasta paljon vanhempana murrosiän jälkeen, jos näppylät eivät ole kadonneet. Lääkkeillä on uskomattomia sivuvaikutuksia. Suosittelen tutkimaan asiaa esim. netistä. Näppylät vaan valitettavasti kuuluvat teini-ikään, toivottavasti saatte pidettyä ne kurissa ilman minkäänlaisia lääkityksiä ja iho pysyy terveenä.
on otsa ollut täynä pieniä näppylöitä niin kauan kuin muistan,nyt 35 v pääsin vasta eroon bm sarjan voiteilla
Olen tuo 15-vuotiaan pojan äiti.
Tärkeää on myös vaihtaa tyynyliina todella usein, siihen irtoaa tukasta ja kasvoista herkästi rasvaa.
Tyttö ei tosiaan koskettele näppylöitä. Hiukset ovat puhtaat ja ne on aina otsalta ylöspäin muutoinkin, joten eivät haudu hiusten alla. Tosiaan voitais kokeilla kevyempää kosteusvoidetta esim. Humektania. Tytön isällä on ollut iho-ongelmia murrosikäisenä. Nyt täytyy mennä, mutta palailen vielä tänne...:)