Pph:t ja vanhemmat, joiden lapsi on pph:lla hoidossa, ruokakyselyä teille tässä!
Me pph:t saimme jälleen kerran kunnastamme ohjeistusta siitä, että lasten ruoka on EHDOTTOMASTI valmistettava samana päivänä. Esim. perheen edellisen päivän ruokaa ei saa lämmittää lapsille seuraavana päivänä.
Meidän kunnan pph:t nousimme barrikadeille asian tiimoilta, koska moni kokee, että ruoan valmistus alusta loppuun vie aikaa lapsilta.
Itselläni on kolme alle 3v hoitolasta, enkä ymmärrä, miten lapset voisivat paremmin, kun olen laittanut aamupäivän heille maittavaa alusta loppuun itsetehtyä kotiruokaa, kuin että sekin aika, mikä ruoan laittoon menisi, ulkoiltaisiin tai rakentaisimme sisämajoja tai muuten vain antaisin aikaani lapsille, ja sitten lämmittäisin sen edellisen päivän KOTIruoan kymmenessä minuutissa.
Koetko vanhempana, että haluaisit lapsesi saavan sitä ehdottomasti tuoretta ja pph:n ja lasten leikkiaika lyhenee, vai voiko mielestäsi lapsellesi syöttää edellisen päivän lämmitettyä ruokaa ja säästetty aika olisi sitä yhteistä toimintaa?
Rakentavaa keskustelua ja kritiikkiä toivoisin. =)
(Ja ennenkuin joku ehtii huomauttamaan, niin olen ansaitulla vapaapäivälläni, enkä luuraa täällä koneella työaikaan) =)))
T. pph
Kommentit (23)
23, minä katson. kun laitan ruokaa, lapset piirtävät tai lukevat keittiössä. jos menevät olkkariin niin vilkuilen vähän väliä mitä tekevät. Usein kun on keitto- tai uuniruoka, valmisteluihin menee alle 15min ja loppu on sitä että käyn katsomassa välillä miten ruoka kypsyy.
Ja sitten on pakko kysyä: Miten ihmeessä te äidit ja isät selviätte normaalista perhearjesta? Vai asetatteko itsellenne samoja vaatimuksia?
Pitäisi jo maalaisjärjen sanoa ettei _yksikään_ lapsi tässä maailmassa ole 100% valvovan silmän alla ja vaikka olisikin silti voi sattua jotain pahasti.
Saako pph käydä vessassa päivän aikana? mitä jos lapsi hyppää sillä aikaa sohvalta?
Entä miten nukkumisten kanssa, saako pph mennä sillä aikaa juomaan kahvia keittiöön vai pitääkö hänen istua nukkarissa silmä kovana _jos_ joku lapsista heräisi ja teloisi itsensä?
Vähän kohtuullisuutta peliin, kiitos.
Ja kyllä 24, me syömme päivän aikana kahdesti samaa ruokaa. Eikö olekin kamalaa? Lapseni saavat varmasti tunnevaurioita.
Mulla on hoidossa todella vilkas poika (ja kolme muutakin lasta) ja oikein hyvin onnistuu ruuan valmistaminen. Lapset istuvat keittiön pöydän ääressä sen puolisen tuntia esim. pelaamassa, kun minä teen ruokaa, jopa tämä vilkas poika jaksaa istua. Samalla hän on kuitenkin siinä mun silmien alla vahdittavana.
???