Kristinusko on mielestäni haitallinen sen takia,

kun ihminen ei voi valita puoltaan, ihminen syntyy syntisenä ja kuolee syntisenä, pelastus on armosta.



Kristinuskossa on muutamia teoriaasi varjostavia käsitteitä, kuten perisynti ja predestinaatio.



Lisäksi tulee vanhurskauttamisoppi.



Kun liität nämä tuohon manifestiisi jotenkin oleennaisesti, niin minäkin kiinnostun kuulemaan tästä yksinkertaisuudesta, mikä kristinuskoa piinaa.

teologisista kiistoista vaan ihan käytännön toteutuksesta. Siitä miltä maailma ihmisten mielissä näyttää. Miten ihminen siinä toimii. Miten ihmisten motiivit ymmärretään. Kun tätä palstaa lukee, näkee aivan pöyristyttävää tunnetaitojen puutetta. Ja havaitsee juuri tämän uskonnollisen viitekehyksen siinä taustalla.



Otetaan esim. vaikka kuolemansynti kauteus. Ja miten ihmiset siitä puhuu, ilman mitään ymmärrystä siitä mikä on kateuden hyödyllinen funktio ihmisen elämässä. Synti -> torjunta -reaktio on ainoa tapa käsitellä tunnetta suurimmalle osalle.

Kateushan siis mielletään synniksi ja pahaksi asiaksi. Tunnen kateutta, on sen siis syntinen ja teen pahaa. Kun todellisuudessa kateus olisi keino tunnistaa itsestään tyydyttämättömiä tarpeita. Tunne ei ole koskaan väärässä, sille voi sanoa vain kyllä. Sitä voi käsitellä ja pitääkin käsitellä. Mutta tukahduttamalla kateuden ja moittimalla siitä itseään ei voita mitään, päinvastoin tukahduttaa vaan lisää. Eikä tämä tarkoita sitä että kateuteen pitää jäädä vellomaan vaan nimenomaan se on varoitus siitä että jotain itsessä jää toteutumatta. Mutta tämä synti-käsitys ei auta asiassa eteenpäin YHTÄÄN, päinvastoin aiheuttaa vaan lisää vahinkoa.

Sinulla itselläsi taitaa olla ahdasmielinen käsitys kristinuskosta. Minä olen uskovaisesta perheestä kotoisin, isäni oli pappi, ja minä luulen, että ymmärrän aika paljon.



Ensinnäkin tunne on tunne. Ei tunne ole syntiä. Se, mitä tunteen takia tekee, voi olla syntiä. Tunnetta ei saa tukahduttaa.

Ja tuosta lapsi-esimerkistä voisin kirjoittaa paljonkin... siinä olet aivan hakoteillä.



Ehkä olet sekoittanut nämä emotionaalisesti epävakaiden ihmisten kristinuskon sen oikean kristinuskon kanssa. Liian moni syyttää saatanaa tms. siitä, että on tunne-elämältään epätasapainossa. Vaikka tosiasiassa se on terapeutti, jota he ensin tarvitsisivat.

erittäin laajasti pahaksi asiaksi? Eikä psyyken itsesäätelykeinoksi, mitä se todellisuudessa on.



Olenko ymmärtänyt jotain väärin kun olen kuvitellut, että synti = väärin. Kuinka usein näkee sanottavan että aijaa, olet kateellinen siitä ja siitä! No hyvä että sait systeemiltäsi varoituksen siitä että jokin tärkeä tarpeesi ei tule tyydytetyksi. Enkä tarkoita tarpeella fyysistä asiaa, vaan henkistä. Arvostuksen tarve, turvallisuuden tarve, rakkauden tarve jne.

Miten niin kateus on paha asia? Sehän on tunne!!! Et voi estää lintua lentämästä pääsi ylitse, mutta voit estää sen tekemästä pesää päähäsi. Eikö tämä ole kristinuskon sanoma?



Kateushan kertoo meille vain sen, mistä unelmoimme. Kun kuuntelet kateuden pistojasi, saat selville sinusta itsestäsi paljon. Kun tunnistat tunteen, päästää se otteensa eikä ota sinua valtoihisi. Ja tämä pätee uskooko Jumalaan vai ei...



Kateushan muuttuu pahaksi vasta, kun alat terrorisoimaan sen toisen elämää kateudessasi tai puhumaan pahaa selän takana.

Mutta mites se synti uskonnossa määritellään:



Synti (kreik. ἁμαρτία) on käsite, joka viittaa uskonnollisissa moraalikäsityksissä pahoihin ja kielletyiksi luokiteltuihin tekoihin. Uskonnollisessa yhteydessä synnillä tarkoitetaan yleensä Jumalan tahdon vastaista tekoa.



Kateus on kuolemansynti. Eli Jumalan tehdon vastainen teko. Sepä se, että uskonnossa jo kateuden tunne määritellään pahaksi ja kielletyksi teoksi. ap

Jaa-a. Sitten minulta on tuo teologia mennyt ohi. Mutta puhuinkin siitä, miten tuo laaja uskovainen tuttavapiirini ja omat vanhempani kateuden mieltää.

Hae vaikka täällä ketjuja joissa puhutaan kateudesta. Säännönmukaisesti näkökulma on se, että kateus on jotain pahaa. Ihminen on muita parempi ja MORAALISEMPI jos ei ole kateellinen.



Mitä tästä seuraa? Kateellinen ihminen paitsi että ei saa jotain tarvettaan tyydytetyksi, saa niskoilleen vielä kaiken lisäksi syyllisyyden tuntemastaan kateudesta. Kun oikeasti hänen pitäisi kateuden tunnistaessaan ruveta kuuntelemaan itseään. Synti-käsitys ei millään lailla auta ihmistä auttamaan itseään, mikä on kateus-mekanismin alkuperäinen tarkoitus.

Olen aina yhtä ymmälläni siitä, miten ihmisillä on pakkomielle kieltää kateutensa. Kieltää se tiedostamattomalta tasolta.



Mutta onko se kristinuskoa, kulttuuriamme vai mitä? Yleensäkin kulttuurissa tunteet ovat jotenkin hävettäviä asioita. Meillä kaikki tunteet pitää painaa taka-alalle ja pitää pokerinaamaa.



6

juuri kristinuskoa! Jo tuo kuolemansyntien idea. Jossa siis aivan äärimmäisen yksioikoisella tavalla määritellään asioita pahoiksi.

Mitä esimerkiksi kateuteen tulee, niin tunteethan itsessään ovat moraalisesti neutraaleja. Ei siis ole sinänsä syntiä tuntea kateuden pisto sydämessään. Mutta ei kai kukaan ajattele, että kateudella on myönteisiä seurauksia? Minusta kateus kuuluu ehdottomasti siihen kategoriaan asioita, jotka saavat aikaan enemmän huonoa kuin hyvää. Ei ruokittu kateus ainakaan lähimmäisenrakkautta tai rauhaa edistä! Jos kovasti potee kateuden tunteita, kannattaa miettiä, mistä ne nousevat ja miksi, ja olisiko asialle tehtävissä jotain. Siksi tällaisen tunteen olemassaolo ja tunnistaminen on ihan hyvä asia.



Kristinuskon vastaus syntisyyteemme on lohdullinen: Jumalan armo ja apu on kaikkien ulottuvilla. Erittäin yleinen harhakäsitys ihmisillä on, että uskovaiset saavat mielestään elää miten huvittaa, koska Jumala armahtaa. Se käsitys on todellakin väärä - Jumala hyväksyy meidät ja rakastaa meitä, mutta haluaa myös muovata meitä niissä asioissa, joista on haittaa itsellemme tai muille. Ei tämä muuttuminen mikään Jumalan rakkauden ehto ole, mutta armoa tämäkin: meillä on se armo, että Jumalan avulla voimme kasvaa ihmisinä.

ehkä meidän kulttuurin kehityskin mukailee fraktaalin tavoin ihmisen kehitystä :). Pimeällä keskiajalla oltiin kuin 2-3 vuotiaita. Nyrkki heilui impulssiivisesti kun rupes kiukuttamaan ja haluttiin rohmuta itselle kaikki kumaltavat lelut. Uskonto (vanhempi) tiukkoine sääntöineen oli kyseenalaistamattomassa asemassa, autoritäärinen. Siitä on sitten pikku hiljaa kehitytty. Menty kouluun ja ruvettu oppimaan asioita luonnosta ja ihmisestä (tieteen kehitys). Samalla uskonnon (vanhemman) rooli on koko ajan heikentyynyt ja asioihin on ruvennut ilmestymään sävyjä. Tällä hetkellä ollaan menossa murrosiässä. Seksi ja ulkonäkö kiinnostaa niin mahdottomasti :p. Vallalla on edelleen nuoruuden mustavalkoisuus (kateus -> hyvä, ei kateutta -> paha). Vanhemman eli uskonnon määräysvaltaa kyseenalaistetaan yhä enemmän ja ruvetaan näkemään maailmaa eri tavalla. Etsitään sitä omaa itseä (kulttuurinen tunteiden merkityksen ymmärtäminen).



Ehkä joskus kasvetaan sitten aikuiseksi :). Ja silloin kuolemansyntien litania on nimetty uudelleen. Ihmisen tärkeäksi työkalupakiksi oman elämän ymmärtämisessä ja ohjautumisessa omasta sisimmästä käsin.

Vierailija:

Mutta ei kai kukaan ajattele, että kateudella on myönteisiä seurauksia? Minusta kateus kuuluu ehdottomasti siihen kategoriaan asioita, jotka saavat aikaan enemmän huonoa kuin hyvää. Ei ruokittu kateus ainakaan lähimmäisenrakkautta tai rauhaa edistä!

Kateudella ei nimenomaan pääse olemaan myönteisiä seurauksia, koska se on niin väärinymmärretty asia. Ja niin kauan kuin kateuden ymmärtäminen on tasolla kateus on synti ja paha ja syyllisyyttä aiheuttava asia, sitä myönteistä ei pääsekään kehittymään.

Kateuden syntisyyteen keskittymisestä pitäisi päästä ja siirtyä kateuden hyväksikäyttöön ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Sanotaan että olen katkeran kateellinen naapurin upopuudesta citymaasturista. Tunteen voima on suoraan verrannollinen siihen, miten suuri vaje itsessäni on jonkun tarpeen tyydyttymiselle. Maasturikateudessa on kaksi vaihtoehtoa. Jos minulla ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta citymaasturiin (jollei ihmettä tapahdu), tarvitsen tilaisuuden SURRA menetystäni. Kateus voi ilmoittaa purkamista vaativasta surusta. Surusta siitä ettei saa upean kaunista autoa, taloudellisesti turvatun elämän menetystä, sosiaalisen statuksen mahdollisuuden puutetta. Kun tämä suru on surtu, naapurin maasturikin aiheuttaa huomattavasti vähemmän närästystä. Ja voi miettiä, miten asiaa voisi kompensoida toisenlaisilla tavoilla.

Jos taas maasturiin on mahdollisuus, kateus voi kertoa PELOSTA. Entä jos epäonnistun yrityksissäni? Entä jos en koskaan voi saavuttaa sitä mitä toivon? Tässä tapauksessa taas voi työstää pelkoaan. Ja taas naapurin maasturi näyttää vähemmän v*tuttavalta.

Jokaisella ihmisellä tämän synnin takaa voi löytyä erilaisia käsittelyä vaativia asioita. Ja ehkä sitten voisi jopa miettiä, että mitäs jos vaikka vuokraisi sen maasturin viikonlopuksi, jos sitä ei voi kokonaan saada itselleen. Lähtisi perheen kanssa vähän ajelemaan luu ulkona ja nauttimaan hienosta autosta sillä lailla.

Kristinopista yleensä, vai katolisesta kristillisyydestä?



Uskonnosta vai taiteesta? Dante on kirjoittanut kuolemansynnit, kirkolla ei ole mitään kuolemansyntejä, etenkään luterilaisella kirkolla. Dante on kirjoittanut aikoinaan Jumalallisen näytelmän, jossa nostaa esille paheita hyveiden sijaan. Dante, dramaturgia, kristinusko ja raamattu ovat eri asioita. Varmasti ap:kin tämän tietää. Jos oma uskonnollinen tietämys on peräisin kaikkialta muualta kuin kristinuskon keskeisistä teoksista (Raamattu, Tunnustuskirjat) niin kai kristillisyyden voi sitten ymmärtää noinkin.

Vierailija:

Kristinopista yleensä, vai katolisesta kristillisyydestä?

teologisiin kysymyksiin. Kuolemansynnit on tosiaankin enemmän katolisen kirkon heiniä. Mutta voiko joku ihan oikeasti sanoa, etteikö kansan syvien rivien käsitys ole sellainen, että kateus on negatiivinen asia. Synti. Eikö tälläkin palstalla kateus ole halveksittavien asioiden top tenissä. Kumpi käsitys ihmisillä on kateudesta mielestäsi, sellainen että hienoa, kateus kertoo minulle jotain, vai sellainen, että häpeän kateuttani ja tunnen huonommuutta sen takia?

Ap tässä muuten on hoitanut samalla maasturikateuttaan :D. Aattelin että voitais ottaa perheeseen sellainen traditio, että joka vappu vuokrataan päiväksi joku ihan öky auto ja tehdään sillä retki jonnekin. Sillä laillahan meillä olis ökyauto joka vuosi =). Näitä kun miettii, naapuri ja sen autot on muuttuneet ihan toisarvoiseksi asiaksi, koska huomio on kiinnitetty sinne missä huomiota kaivattiin. Siitä kertoi kateus.

synti on jumalasta luopumista. Mikäli kateutensa tunnistaa, on nöyrä itsensä kanssa, eikä kiellä eikä toimi kateuden johdattamana (loukkaa toisia, vähättele jne.) niin kateus ei ole synti.



Kristinopissa näin, mutta jossakin av:n käsityksissä voi olla mitä vaan.



En kyllä käsitä, mitä järkeä on keskustella kristinuskon käsityksistä, jos kristillistä teologiaa ei oteta huomioon? Mikä ihmeen kristinusko se sitten on?

Se, että esim. suree menetyksensä ja pääsee siitä yli/eteenpäin, on erittäin hyvä keino käsitellä asia. Sinulla on aika erikoinen käsitys jos ajattelet, ettei synnillisiä asioita voisi lähestyä noin. Totta kai niitä voi ja pitääkin! Kuten sanoinkin, kateus on hyvä tunnistaa ja myöntää itselleen, jotta voi käsitellä sen taustalla vaikuttavat asiat. Ja sitä myötä jopa päästä kateudestaan eroon...



14, vähän ihmeissään ajattelutavastasi

Vierailija:

En kyllä käsitä, mitä järkeä on keskustella kristinuskon käsityksistä, jos kristillistä teologiaa ei oteta huomioon? Mikä ihmeen kristinusko se sitten on?

Raamatusta löytyy kyllä sitaatti joka kantaan. Ap:tä kiinnostaa enemmän se miten uskonnon vaikutus näkyy ihan käytännössä. Ihmisten puheissa ja teoissa.

Tulin uteliaaksi tästä yhtäkkisestä ilmiöstä, että kateus onkin ev. lut. piireissä yhtäkkiä kaikin puolin hyväksytty ilmiö eikä lainkaan syntiä. Googletin saarna ja kateus ja päädyin ihan tavallisen ev. lut- seurakunnan sivuille, Helsingisstä. Sieltä seuraava saarnan loppukaneetti. Tätä juuri tarkoitan. Tämmöisiä asioita me opetamme lapsillemme kristinuskon innoittamana:

" Ystäväni kertomus kahdesta lapsestaan jatkui: Poikani raahasi vanhan perheraamatun sohvalle. Katselimme yhdessä pojan kanssa Dorén jännittäviä piirroksia. Aabelin kuoleman kohdalla, koetin selittää nelivuotiaalle, että siinä veli on tappanut toisen kateuden takia. Kateus on paha asia. Sitä tunnetta pitää varoa, eikä toisia saa tehdä tahallaan kateellisiksi. Jos vaikka sinulla ja siskollasi ei ole saman verran puuroa, toinen voi tulla kateelliseksi. Poika naurahtaa ja sanoo, että ei hän nyt sen takia siskoaan tappaisi, sehän on pikkujuttu! Minäkin nauran ja kehun pojan suhteellisuuden tajua. Sitten jatkaa alistuneen oloisesti, melkein ääni väristen: ¿eikä sekään haittaa jos sisko saa kaksi kissan pentua ja minä en yhtään¿¿ No mutta sellaiset asiat sinua painaa. Kyllä te saatte ne kissanpennut sitten yhteisesti, jos me niitä hankimme. Älä huoli. "

mikä tuossa saarnatekstissä mielestäsi oli pahasta?